Mutta siis siellä Sparzanzan keikalla käytiin O'n kanssa. Kunhan ensin löydettiin tie Nosturiin. O kattoi kotona kartasta et miten sinne pääsee, mut sit päädyttiinkin vähän mutkittelemaan kun lähettiin vähän väärään suuntaan jossain vaiheessa. Lopulta bongattiin onneksi taksitolppa ja käytiin taksikuskilta kysymässä, että missä se Nosturi oikeen sijaitsee... Saatiin neuvot ja päästiin perille.. Muutaman biisin oli Sparzanza jo ehtinyt heittää, joten kyllähän se harmitti että ei alusta asti nähty. Mutta se mitä nähtiin, oli loistotavaraa, joten pääasia että päästiin sinne :) Bändi kävi vielä keikan jälkeen jakamassa nimmareita, niin O osti niiden levyn johon sai sitten nimmareita kanteen kanssa. Mun mielestä on kyl hienoo, että jotkut bändit tekee edelleen tota, et ne oikeesti tulee sinne faniensa sekaan jutteleen.
Kävin sitten sunnuntaina laskemassa kunnallisvaalien ennakkoääniä ja maanantaina tarkistuslaskemassa niitä varsinaisia äänestyspäivän ääniä. Sunnuntai meni ihan ok siihen asti kunnes oltiin laskettu toinen laatikko ja sanottiin sille Markolle, että tässä laatikossa on 768 ääntä (en nyt enää muista minkä verran niitä oli, mutta jotain ton verran kuitenkin) ja se Marko sanoo että siinä pitäis olla 778 ääntä, että meiltä puuttuu kymmenen ääntä! Me sitten epätoivoisesti sen parimme kanssa uudelleen lasketaan niitä ja käännetään jo niitä ennakkoäänikuoria ympäri, että ei sinne oo jäänyt lappuja.. Ja ei, ei löydetä yhtä ainutta ylimääräistä ääntä.. Sitten se Marko kattoo uudestaan siitä listasta että niin teillä pitäis olla 768 ääntä, minkäverran teillä nyt sitten on? Me katotaan sitä huuli pyöreenä, että mitä sä sanoit, että meillä pitää olla.. 768 ääntä! VittuSaatanaPerkeleJumalauta, sen verran ääniähän meillä on koko ajan ollut!!! Me ollaan siis käytetty viimenen reilu tunti etsien kymmentä ääntä, mitä meillä ei pitänyt koskaan ollakkkaan!!! Voi jumalauta että meillä meinas sen Sirpan kanssa mennä järki!!! Ja ok, inhimillinen erehdys ja kaikki, mut oisko se Marko voinut pyytää edes anteeksi että me ollaan ihan turhaan siinä reilu tunti paniikissa etsitty kadonneita ääniä? No ei voinut!
Noh, sen kahdeksan tunnin jälkeen meille tarjottiin jopa salaattia.. Ja tietenkin oli kinkku- ja tonnikalasalaatit, eli en sitten voinut syödä kumpaakaan. Ja Markon asenne oli taas se, että sun ois pitänyt ilmottaa että oot kasvissyöjä. Joo, olishan mun pitänyt ilmottaa, myönnän kyllä sen. Mutta taas se, että ei voinut millään tavalla pahoitella sitä, että mulle ei sit ookkaan mitään syötävää. Tai olishan siinä leipää ollut, mut se nyt on ihan sama mennä sit kotiin syömään leipää, kunhan pääsee helvettiin sieltä vihdoinkin! Ei siis ollut maanantaina mitenkään paras fiilis lähtee tarkistuslaskemaan niitä ääniä. Ja maanantaina mulle sanotaan sit, että mä en saa palkkaa siitä maanantain viidestä tunnista, koska se oli mulla työtön päivä, eikä työssäolopäivä. Eli siitäkin mun ois pitänyt ilmottaa. Mä kyl laitoin siinä sähköpostissa jolla ilmottauduin, että olen osa-aikainen, mutta en nyt tajunnut että mun ois pitänyt kertoa myös se että se maanantai ei oo mulla työpäivä. Että joo, ihan saman työn tein kuin kaikki muutkin, mutta pelkkää paskaa jäi käteen koko hommasta. Olipa kyllä viimeinen kerta kun lähden mitään tommosia ylimääräsiä töitä tekemään!
Siinä sunnuntaina jo vitutuskäyrä nousi sen verran että soitin B'lle ja vuodatin kuinka paskaa kaikki oli. Sovittiin sit et ryypätään maanantaina B'n ja L'n kanssa että saan nollattua. Ja sille nollaukselle oli kyllä tarvetta. Ja siksipä nollasinkin ihan huolella! Pohjia oli enemmäin kuin tarpeeksi ja onneksi baarissa join vain kaks karpalolonkeroa.. Olin ihan tarpeeksi sekasin pohjista.. Baarissa laulettiin karaokea ja lähentelin B'n naispuolista työkaveria.. huh huijaa taas! B ei tohdi enää lähtee mun kaa mihinkään, kun oon aina sen työkaverin kimpussa... No jokatapauksessa, L lähti jo aikasemmin kotiin, kun sillä oli tiistaina koulua ja mä menin sit B'n luokse yöksi.. Ja B'lla on Ipadillaan hienoja videopätkiä siitä kun on kotiuduttu ja mä oon mellastanut menemään.. Mulla ei ollut tasapainoa enää yhtään, en oikeesti pysynyt enää edes istuallani pystyssä! Mutta siitä huolimatta sain, B'n avustuksella, piilarit pois ja meikit pestyä ja yövaatteet päälle ja pää tyynyyn. Aamulla ajattelin et onpa kumma, että ei oo tämän huonompi olo, tai siis oli huono oli, mutta en oksentanut. Noh, sekin korjaantui sitten kun B heitti mut kotiin joskus neljän aikaan.. Sain tärisevillä jaloilla talsittua portaat kotiin, ja päätin juoda vähän limsaa et saan sokeria elimistöön.. Elimistö oli vähän erimieltä asiasta ja heitti fantat samantien takasin.. Ja vähän enemmänkin. Siitä sitten vaan pötköttämään ja siinähän se tiistai-ilta sitten menikin. Mutta tulipa nollattua! Kiitos ja anteeksi B ja L!
Torstaina tuli ensimmäinen palkka, 1035 euroa kilahti tilille! Enkä vieläkään tiedä mihin tämän kaiken rahan laittaisin ;) Noh, ehkä kuitenkin yritän laittaa säästöön mahdollisimman paljon. Ja maksella nettilaskun lisäksi sähkölaskuja kans, että O'lle jäis vaan vuokra maksettavaksi. Perjantaina käytiin O'n, N'n ja Si'n kanssa parilla Rotassa. O otti enemmäin kuin pari, mutta mä pysyin siinä parissa (kotona yksi ja baarissa kaksi). Joskus puolenyönaikaan mentiin O'n kanssa viellä Skaikkariin pitsalle, koska mulla oli nälkä. Ja kyllä O'kin tilas pitsan ja litran tuopin. Tuopista se joi ehkä pari desiä ja pitsasta söi yhden neljäsosan, sit sillä oli niin huono olo, että ei pystynyt enempää.. Otettiin sitten pitsojenloput mukaan ja suunnattiin junaan. O röhnöttää koko matkan ihan lysyssä ja sehän tietenkin vain parantaa sen oloa.. joten toki silläkin tuli sitten huono olo kun junasta päästiin.. Mutta empä ruvennut moralisoimaan, kun oli sen verran tuoreessa muistissa itellä toi maanantai...
N ja Si on sitten kuunvaihteessa muuttamassa Ouluun. Tottakai musta on tosi ikävää että Si lähtee pois, koska me ollaan tässä parin vuoden aikana tultu niin läheisiksi. Mutta mä olen myös todella onnellinen siitä, että ne teki sen ratkaisun ja muuttavat pois täältä! Mutta en osaa edes kuvitella, kuinka pahalta O'sta tuntuu koska N on kuitenkin sen paras kaveri ollut jo vuosikausia. Ja O ei osaa iloita siitä, että joku pääsee pois täältä, koska se ei ymmärrä sitä, mitä pahaa on siinä, että joutuu täällä asumaan. Mutta mä myös todella toivon, että tämä ois O'lle sellainen herätys, että täältä voi tosiaan muuttaa pois. Koska mä oisin valmis muuttamaan pois saman tien. Toi, että mulla on 2 vkoa kuussa töitä kirjastossa.. Joo, onhan se parempi kuin ei mitään, mutta ei se vielä niin suurta ole, ettenkö mä pystyis siitä huoletta luopumaan, jos sillä luopumisella vain pääsee pois täältä pääkaupunkiseudulta!
Lauantaina oltiin sitten siskon ja sen työkaverin kanssa Tulisuudelmassa kattomassa Apulantaa. Ennakkoliput oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa kun sisko niitä koitti ostaa, mutta todettiin et koitetaan mennä niin ajoissa, jos ovelta vielä pääsis. Ja pääsihän sitä kun oltiin ennen kymmentä jo jonossa. Ilta oli kyllä kaikin puolin hauska. Paitsi siltä puolin, että Tulisuudelma ei sovellu keikkapaikaksi ja sielä oli aivan liian kännisiä ja agressiivisia ihmisiä yleisössä. Lavalle ei näe kunnolla ellet oo vähintään viidennessä rivissä ja sit kun sinne viidenteen riviin yritetään väkisin änkeä.. ei ole kaunista, eikä ainakaan mukavaa koittaa ite fiilistellä keikkaa kun porukkaa tönii ja änkee ja tappelee... Bändillä oli hyvä fiilis ja biisilista oli mainio.. mutta ne catfightit ja järkälemäiset tuhannenkännissä olevat äijät kyllä pilas fiilistä yleisön puolella aika pahasti. Varsinkin kuin edelliset keikat missä oon käynyt täs parin vkon sisään on ollut Nosturissa ja Virgin Oilissa joissa tilat ja lavat on oikeesti tarkoitettu keikkailuun ja lavalle näkee vaikka ei oliskaan kosketusetäisyydellä bändistä.. Noh, mut paskasta yleisöstä huolimatta keikka oli hyvä ja siskon kanssa jorailtiin koko ilta.. Siskon työkaveri ei niin paljoa tanssimisesta tykännyt, joten se kävi välillä meidän kans jorailemassa ja välillä istuskeli sitten pöydässä.
Sunnuntai meni sitten taas lepäillessä, vaikka en niin hirveesti juonut. O lähti sunnuntaina Englantiin työreissulle ja ois ollut kiva saatella se kentälle, mutta enhän mä jaksanut mihinkään lähteä kun en silloin yöllä saanut unta (note to self: älä juo energiajuomaa enää kahden jälkeen aamuyöllä!) vaan luin johonkin kuuteen asti.. Joten puolilta päivin mua ei vielä saanut kentälle raahautuun. Mutta onhan O iso mies, niin pärjäsi yksin ja leiskahti Englantiin. Tulee vasta torstaina takasin. Nyt vasta päivät pitkiltä tuntuunkin, kun täällä yksin nököttää kissojen kanssa tunnista toiseen.
Tylsyyttä torjuakseni kyselin Si'a shoppaileen ja sillä oli maanantai vapaa, joten käytiin siinä sitten Forum ja Kamppi pyörimässä ja etittiin mulle käsilaukkua. Uutta laukkua oon jo useamman kuukauden etsinyt ja nyt vihdoin löysin. Oli ehkä vähän isompi (varmaan melkeen kolme kertaa mun vanhan laukun kokonen) mitä olin ajatellut, mutta eihän nykyään mitään näppärän kokosia laukkuja löydy, vaan kaikki on sitä jätesäkin tilavuutta vastaavaa nyssykkää ja pussukkaa. Käytiin siinä samalla myös kiinalaisessa syömässä kun oltiin molemmat syöty vaan aamupalat, että saatiin vähän taukoa kauppojen kiertelystä. Sinänsä hauska shoppailureissu että kumpikaan meistä ei edes sovittanut mitään. Shoppailun päätteksi aateltiin käydä vielä kahvilla, mut sielä olis sitten after work-tarjouksessa lonkeroa ja crowmooria, niin kahvi ja tee vaihtui lonkeroksi ja siideriksi.
Eipä kai täältä tältä erää tämän kummempaa.. torstaita odotan että O kotiutuu ja maanantaita odotan, että pääsee taas töihin. Mitenköhän sitä osaa taas mitään tehdä kun oon kaiken mukavasti unohtanut tässä viikkojen myötä? Ehkäpä se tulee tuolta selkärangasta sitten ja lihasmuistista ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti