Pakkasin eilen kissat, läppärin ja joitain vaatteita ja tulin B'n luokse. Nyt vaan oikeasti mun sietokyky viimein petti ja totesin että tässä ei selvästi enää puhuminen auta. Mä oon viikkotolkulla hokenut samoja asioita, ja jos tilanne paranee hetkeksi, mutta palaa sitten takaisin niin ei tässä vain ole mitään järkeä. Ensinnäkin se vaatekaappi kommentti joka on edelleen niin käsittämätöntä. Haluaisin nähdä sen ihmisen (joku muu kuin O) jonka mielestä tuollainen on ihan ok ja oikein. Tähän mennessä en ole vielä sitä löytänyt, vaan kaikki on olleet hyvin ihmeissään, et miten voi oikeesti sanoa noin. Ja toisekseen taas nämä O'n vapaat.. Viikko sitten maanantaina kun sillä oli vapaa, enkä ollut järjestänyt meille mitään tekemistä ihan sitä varten että se sais ite herätä aamulla ja kattoa miltä tuntuu ja ehdottaa mitä tehdään, kuten se on itse sanonut haluavansa vapaapäivänä tehdä. Noh, O herään joskus puolilta päivin, pelaa wowia hetken ja lähtee maalaamaan. Siis työpaikalleen. Sitten se soittelee joskus seittemän aikaa illalla, et sopiiko jos se jää vielä työkaverin kans pelaamaan yhden pelin, vai haluunko et se tulee kotiin et tehdään ruokaa. Sanoin että voi mun puolesta jäädä pelaamaan, et mä teen sit ite ruuan. No O kotiutuu sitten joskus kymmenen jälkeen. Että niin, siinä oli taas sen vapaapäivä, paljonko se teki mun kanssa mitään? Varsinkin kun tietää että aloitan torstaina sen mun työelämävalmennuksen, ja sit ollaan molemmat kiireisiä.. Toki sitten kun mä oisin maanantaina töissä ja sillä ois vapaa ni ois ok et se menee maalaamaan. Mutta se, et mut jätetään yksin kotiin sen kummemmin miettimättä, kun mä muutenkin oon sielä yksin ne 5 päivää viikossa kun se käy töissä.. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Koko tänä parin viikon aikana O on tasan kerran kysynyt, et kattottaisko täydellisiä naisia (kun sain Si'ltä 4 ensimmäistä tuotantokautta lainaan). Siinä on oikeasti kaikki mitä se on ehdottanut, et tehtäis yhdessä..
Oltiin lauantaina baarittelemassa siskon kans ja Si'kin tuli sinne samaan baariin sitten. Laitoin aikaisemmin illalla O'lle viestiä, et ollaan menossa siihen baariin. Ja paria päivää aikasemmin kun kerroin et ollaan lähdös siskon kans baaritteleen, niin kerroin että saan kyllä kyydin kotiin, eli tuun yöksi kotiin. Sitten O laittaa joskus kahden aikaan viestiä, että me ollaan täs N kans pitsalla ja meen sit N'lle ja Si'lle yöksi, pärjäätkö? Että joo, se on koko ajan tiennyt missä baarissa me ollaan, se on ite ollut hesassa baarittelemassa kanssa. Se on tiennyt että mulla on kyyti kotiin, se ois voinut tulla samalla kyydillä/mennä junalla. Siinä vaiheessa mulla oikeesti vaan niin loppui hermot ja kärsivällisyys. Totesin että mulle riittää, mä en jaksa enää hakata päätäni tähän seinään. Joo, olin humalassa, mutta silti, en vaan pysty enää elää tälläisessä "suhteessa" jossa mun tunteilla ja mun elämällä ei ole mitään merkitystä toiselle. Soitin siinä B'lle (joka oli varmasti iloinen kun herätän sen vapaayönä kolmelta itkuparkuhuutopuhelulla...) ja sovittiin että B tulee hakemaan mut ja kissat sunnuntaina ja tuun tänne. Menin yöksi sitten siskon luo, vaikka oli tosiaan alunperin tarkoitus mennä kotiin.
B tulee sitten sunnuntaina yhden jälkeen hakemaan ja mennään hakeen kissat ja tavarat. O oli töissä, B sanoi heti että hän ei tuu sisälle jos O on kotona, koska siitä ei tulis nättiä jälkeä, kun B rupeis avautumaan O'lle. Tullaan B'n luo ja B lähtee siitä sitten töihin ja mä jään tänne silittelemään kissoja ja ihmettelemään elämääni. O soitti sitten joskus kahdeksan aikaan illalla kun kotiutui ja pyysi että tulisin kotiin että voitais puhua. Mutta mä oon täällä enkä mä täältä paikallisilla osaa kulkea mihinkään. O sitten kysyi että mistä mä suutuin eilen niin, siitäkö kun se jäi sinne N'lle ja Si'lle yöksi. Mut eihän se oo mitään uutta ja ihmeellistä sinänsä, mut se vaan oli se viimeinen pisara. Sanoin sit tosta vaatekaappi hommasta ja tosta vapaapäivästä ja siitä kuinka mä en vaan enää jaksa hakata päätäni tähän samaan saatanan seinään, joskus mun pitää vaan ymmärtää että se seinä ei oo antamassa periksi vaikka kuinka hakkaisin.
Toisaalta olen tyytyväinen että otin ja lähdin, koska tilanne ei selvästi puhumalla ratkea, vaan vaaditaan jo paljon enemmän että O ymmärtää että me ollaan oikeesti eron partaalla. Toisaalta tuntuu niin pahalta, että tilanne oikeasti edes on tämä. Me ehdittiin asua yhdessä vaan pari kuukautta ja nyt jo kaikki on solmussa. Helvetti, mä oon just opiskellut 5 vuotta ammattikorkeakoulussa, valmistuin viimeisenä mahdollisena päivänä nippanappa, sairastanut pari vuotta masennusta ja mun äiti kuoli pari kuukautta sitten... Että joo, eiköhän ero kihlatusta ja eläminen paikkakunnalla mihin en muutenkaan olisi koskaan halunnut muuttaa oikeen kruunaa kaiken. Ja se, että O ei varmasti oo yhtään pysähtynyt miettimään, mitä se tarkoittaa, et mä muutin sen takia tänne. Paikkakunnalle jossa tiedän, että mun on vaikea saada töitä ja jossa on liikaa ihmisiä ja kaikki on aivan liian kallista mun mielestä. Mutta ei, O'llehan se tarkoitti vain sitä että mä tuun elämään sen siivellä, sen maksamalla vuokralla ja sähköllä ja netillä surffailen. Ei se, että mä ostan ja teen ruuat ja siivoan ja pyykkään ja hoidan kotia, ei se merkitse mitään. Vain se merkitsee, että mä en maksa vuokraa. Just tossa perjantaina käytiin pitsalla jonka O maksoi ja se siinä ihmetteli että sillähän on vielä paljon rahaa. Yleensä sen palkka on kestänyt sen max. 2 viikkoa ja sitten se on elänyt luottokortilla. Kai sillä nyt on enemmän rahaa kun mä ostan ruuat ja teen ruuan ja teen sitä vielä niin paljon että sillä riittää siitä evääksikin, ettei sen oo tarvinnut jokapäivä käydä pitsalla/ostaa jotain. Mutta ei se tajua näiden asioiden merkitystä toisiinsa. Ainoa mitä se näkee on se, että mä en maksa laskuja. Ja vaikka se kuinka sanois, että ei sitä muka haittaa, että mä en maksa, mutta kyllähän sen typeräkin näkee että sitä haittaa!
Laitoin sitten eilen illalla O'lle vielä viestin, et jos se nyt asuu sielä pari päivää yksin ja miettii onko sen parempi olla yksin vai mun kanssa, että jutellaan sitten. Jos se oikesti on sitä mieltä, että mä vaadin liikaa ja se ei pysty muuttumaan ja on paljon kivempi kun saa vaan hakata wowia ja pleikkaria päivät pitkät ja tehdä vapaapäivinään ihan mitä sitä ihteä huvittaa, niin sitten se on sillä selvä. Mä rupeen hakeen kaikkia mahdollisia auki olevia kirjastonhoitajan paikkoja, ihan mistä päin suomea vain että mä pääsisin mahdollisimman nopeesti helvettiin täältä. Ensin J'n kanssa kalja meni mun edelle ja nyt O'n kanssa wowi, pleikkari ja pikku-ukot. Vittu että tämä elämä on sitten hienoa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti