Näköjään se, kun kertoo että ei ole onnellinen, ja on valmis lähtemään suhteesta saa toisen oikeasti ymmärtämään että nyt pitää ihan oikeesti skarpata ja ruveta elämään parisuhteessa, eikä yrittää jatkaa etäsuhdetyylillä yhteenmuuton jälkeenkin. Ärsyttää vaan, että piti oikeesti ottaa ne "kovat keinot" käyttöön, ennenkuin viesti meni perille. Mutta niinhän se taitaa aina olla, mitään ei uskota ennenkuin on selkä seinää vasten. Elämä on kuitenkin parantunut tässä parin viikon aikana ja O selvästi yrittää muuttaa tapojaan ja käyttäytymistään.
Kävin keskiviikkona sopimassa Tiksin kirjastossa työelämävalmennuksesta, aloitan sielä 1. maaliskuuta. Kolme kuukautta ois tarkoitus olla. Työnhakuhan mulla jatkuu kyllä koko ajan, eli tuon työelämävalmennuksen voi lopettaa kesken jos satun saamaan ihan oikean työpaikan sen aikana. Kaikkein parastahan olisi, jos saisin työpaikan heti tosta Tiksistä. Olis mukavan lyhyt työmatka, kesällä vois pyöräillä töihin :) Joten pitää olla koko harjoittelun ajan hyvinkin skarppina ja valmiina tekeen kaikkea mahdollista. Mutta pääasia on se, että saan jalkani sinne ovenrakoon ja naamani tutuksi talossa. Onpahan kyllä pehmeä lasku koulunpenkiltä työelämään kun saa harjoittelijana aloittaa. Ja johan tässä tuli muutama kuukausi kotona pyörittyäkin, ihan tarpeeksi. Alkoi itestäkin jo tuntua että nyt vois ruveta tekemään taas jotain elämällään.
Ton työelämävalmennuksen takia käytiin O'n kanssa maanantaina työkkärissä ja jonoteltiin melkeen 1½ tuntia, että pääsin virkailijalta hakemaan semmoisen lappusen, joka mulla oli jo kotona. Ja O jonotti ihan kiltisti, jutteli ja vitsaili. Ei merkkiäkään hermostumisesta tai turhautumista vapaapäivän viettämisestä mun asioiden kanssa jonottaen. Että näköjään lähdettiin oikealla jalalla liikkeelle ja O ymmärsi että meistä molemmista oli ihan yhtä kurjaa jonottaa sielä niin pitkään, eikä sen tarvinnut ruveta sen kummemmin murjottaan ja osoittamaan mieltään kuinka kurjaa se sen mielestä oli. Onhan toi oikeesti aivan naurettavaa että sielä joutui jonottamaan noin pitkään, mutta ainakin O kesti sen tällä kertaa kuin mies!
Sain vihdoin takuuvuokrankin takaisin siitä solukämpästäni, oli aika iloinen yllätys kun en edes muistanut minkä suuruinen se takuuvuokra oli.. Mutta kertoo taas minkälainen rahankäyttäjä olen, kun lähdin siinä siskon kans pyörähtämään Jumbossa ja kierreltiin parit vaatekaupat. Jossain kaupassa käteen tarttui eräänlainen tunika jota kävin sovittamassa ja mietin että ottaisinko vai enkö ottaisi.. hinta tais olla 30 euroa. Se oli ihan ok, mutta koska se oli vain ok ja hinta oli jopa 30 euroa, jätin sen kauppaan. Kävin sitten vain cittarissa ostamassa ruokaa sillä kolmellakympillä. Tilillä ois ollut rahaa enemmän kun pitkiin aikoihin koska sielä oli peruspäiväraha + takuuvuokra, mutta en silti sortunut mahdottomaan shoppailuun, koska tiedän sen, että niiden rahojen pitää kuitenkin riittää pidempään kuin viikko. Kotona kuitenkin kävin sit tutkimassa suomalainen.com sivustoa ja tilasin J.R. Wardin Black Dagger Brotherhood sarjastani puuttuvia kirjoja 4 kpl, 6.40 € kpl. Kirjat menee aina vaatteiden edelle :) Ja toki juttelin O'n kanssa asiasta, vaikka rahat mun onkin, mutta ne rahat on tarkoitettu meidän ruokkimiseen, niin halusin varmistaa että sen mielestä on ok, että tilaan ne kirjat. Vaikka eipä O'kaan pahemmin kysele, et saanko ostaa uuden Final Fantasyn pleikkarille.. Mut toisaalta, O käy töissä ja sen tulot on melkein kolminkertaiset mun tuloihin verrattuna.. Toisaalta sen menotkin on kolminkertaiset kun O maksaa laskut. Ja ainahan O on P.A... ei se taida muunlaisesta elämästä tietääkkään...
Mietin tässä yks päivä kuinka fiksusti osaan O'n kanssa riidellä. Kun se ei oo vaan semmosta huutoitkusyyttely-meininkiä, vaan pystyn oikeesti istuun ja puhuun asioista jotka harmittaa. Ehkäpä olen kasvanut ihmisenä? Toisaalta varmasti tämä blogikin auttaa, koska voin aina tulla tänne avautumaan ensin ja saan tämän avulla jäsenneltyä asiat niin, että pystyn järkevästi kertomaan O'lle mikä mättää. Ja se, että en ala heti raivoomaan kun joku mättää, vaan pidän sen sisälläni ja mietin tarkkaan miten haluan sen ilmaista O'lle. Ehkä se on osoitus siitä, kuinka yritän parhaani, että meidän parisuhde sujuis mahdollisimman tasaisesti. Koska tosiaan edellinen parisuhde J'n kanssa oli sellaista vuoristorataa, että en halua sellaista enää kokea. Toisaalta sen kautta ymmärrän niitä naisia, jotka pysyy sellaisissa parisuhteissa.. Koska se kun menee hyvin, menee niiiiin hyvin, että sen takia on valmis kestämään ne huonotkin hetket. Jos meidän ongelma ois ollut mikä tahansa muu kuin kalja, ehkä meidän juttu ois saattanut toimia. Mutta se nyt on semmoista jossittelua, mitä on aivan turha tehdä.
Miro oli eilen niin ihana kun O tuli töistä kotiin. Miro istui tos keittiössä emännänjatkolla kattomassa kun mä tein ruokaa ja kun O käveli siihen viereen silitteleen sitä, niin se kiipes samantien O'n olkapäälle kehräämään. Siinä se hyrräs ja puski niin onnellisena. Selkeästi Miro ainakin on ottanut O'n omaksi ihmisekseen. Sängyssä se edelleen tulee vaan mun kainaloon, mutta eiköhän se joskus vielä O'nkin kainalokanaseksi rupea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti