End of an Era

Kerran kuussa näyttäis olevan mun päivitystahti, mutta väliäkös tuolla. En nyt jaksa ottaa paineta siitä, että en saa aikaiseksi tänne kirjoitella, vaikka päässä pyöriikin ajatuksia, joita vois tänne naputella. Eikä mun lukiakuntakaan ole niin iso, että niitä paljoa haittais mun hidas päivitystahti! ;)

Tosiaan, yhden aikakauden päätös koitti torstaina, kun käytiin pakkaamassa N'n ja Si'n tavarat kuorma-autoon ja perjantaina lähtivät Ouluun. Vaikka sen tiesi, että niiden lähtö tulee oleen kova paikka, niin en silti uskonut, kuinka koville se oikeasti otti ja ottaa edelleen. Vietettiin ensin edellisenä lauantaina Si'n ja siskon kanssa tyttöjen iltaa, saunottiin, tehtiin hyvää ruokaa (harvoinpa tulee tehtyä perunamuusia alottelun lomassa!) ja laulettiin singstaria. Siitä suunnattiin sitten Städäriin, koska pitihän meidän jättää paikalle hyvästit, niin monet hauskat illat ollaan siellä Si'n ja muiden kanssa vietetty! Siskon kanssa ei olla aikasemmin sielä oltu, niin lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, nyt siskokin tietää mimmonen mesta on Städäri! Toisaalta, vois ehkä olla onnellisempi ihminen, jos ei tietäis... No joo, vitsi vitsinä, ohan se ihan omanlaisensa mesta täällä pääkaupunkiseudun diskoteekkien seassa :)

Maanantaina käytiin sit vielä O'n kanssa palauttelemassa tavaroitamme puolin ja toisin oikeisiin koteihin N'n ja Si'n kanssa ja päädyttiin siinä sit ottaan lähibaareissa tuoppi jos toinenkin. Humalatila yllätti ainakin O'n perusteellisesti (toisaalta, ei se nyt suuri yllätys loppujen lopuksi ole, kun tilannetta ajattelee) ja meni se kotiinpaluu sitten taas sellaiseksi sekoiluksi, että maksettiin vajaa 80 euroa taksimatkoista.. Hoh hoijaa taas. Ei voi muuta todeta, että nyt voitais O'n kans pitää vähän taukoa näillä meidän yhteisillä juomareissuilla, kun ne aina päätyy ränkkäämiseen ja siihen että mä harhailen yksin jossain päin Helsinkiä... Paree vaan, jos nyt juodaan sitten eri porukoissa, niin säästytään siltä.

Mutta joo, aina illan päätteeksi on tullut Si'lle itkeskeltyä sitä niiden lähtöä, ja torstaina oli kyllä ihan hirveetä halata Si'a hyvästiksi, kun tiesi että seuraavaan näkemiseen menee kuukausia. Perjantaina itkeskelin kotona sitten vähän enemmän, olo oli vähän sama, kuin joku ois kuollut. Mikä on ihan naurettavaa, ymmärrän sen kyllä järjellä, mutta tunteet sanoo mitä sanoo. Kuitenkin Si on ollut mulle täällä se ihminen, joka on kaikkein parhainten ymmärtänyt miltä musta tuntuu asua täällä, kun ei viihdy yhtään. Koska siitä tuntui ihan samalta. Ja muutenkin ollaan Si'n kanssa niin samalla aaltopituudella, tiesi että sille voi aina soittaa tai laittaa viestiä, jos on joku tarve. Onhan mulla täällä B, mutta B tekee niin sairaan paljon töitä ja sen oma elämä on tarpeeksi vaikeeta, että en mä siihen viitti ruveta vielä omia ongelmiani vuodattamaan päälle. Ja on sisko, mutta silläkin on lapset, ne vie ihan tarpeeksi aikaa ja energiaa. Eikä sillä, että mulla nyt ihan oikeesti loppujen lopuksi olis edes mitään vuodatettavaa, kaikkihan on ihan hyvin.

Vaikka tietää, että ei tämä meidän ystävyys mihinkään lopu, yhteydenpito muuttuu vaan vähän. Ja ollaan O'n kanssa helmikuussa lentämässä Ouluun niiden luo, O tänään selvittelee töissä, et saako se ne päivät vapaaksi mitä ollaan suunniteltu, ja ostetaan lentoliput toivottavasti tänä iltana. Mut on se nyt vähän eri asia viettää 45 min - tunti paikallisjunassa ja metrossa, et näkee niitä, tai lentää tunti koneella, että näkee niitä. Toki on ihanaa, että ne muutti just Ouluun, joka on mulle rakas kaupunki jo ennestään, niin sinne lähteminen ei oo mulle mitenkään vastahankaista.. mut Oulu on myös hyvin kaukana. 600 km tässä välissä on aika paljon.

Edelleen toivon vain sitä, että O ottaa nyt oikeesti kipinän ja mekin muutettais täältä jonnekkin muualle. Kyllähän se silloin maanantaina kaljan voimalla totes, että joo, muutetaan vaan. Mutta sen tietää, että ei se sitä tosissaan oikeesti tarkoita, jos siltä selvinpäin kyselee, niin se menee semmoseksi kiertelyksi.. Muutenkin se on viimeaikoina mennyt taas siihen, että O ei puhu mulle oikeen yhtään mitään. En tiedä, johtuuko se vaan tosta N'n lähtemisestä, että se sulkeutuu itseensä, vai mikä on. Mutta kun ei viittis ruveta tivaamaan, että mikä on. Mielummin antaa toisen nyt hetken aikaa möllöttää itekseen.. Mut jos tilanne jatkuu muuttumattomana, niin sitten se täytyy laittaa seinää vasten, että mikä on kun ei puhu.

Huomenna lähdetään siskon ja lasten kanssa Raisioon meidän toisen veljen perheen luo viettämään itsenäisyyspäivää. Veli on kyl ite duunissa laivalla, että sitä ei nähdä, mut nähdäänpä vaimoke ja lapset. Ollaan sielä yötä ja tullaan perjantaina takas. Perjantaina lähdetään sit B'n ja L'n kanssa Forssaan Klamydian keikalle, ja minä toimin kuskina! En oo ajanut autolla reiluun pariin vuoteen.. Niinpä käytiin B'n kanssa vähän sunnuntaina ja maanantaina harjoittelemassa sen autolla, joka on automaattivaihteinen. Manuaalivaihteistahan mä en oo ajanut seittemään vuoteen metriäkään.. Olihan se vähän hirvittävää jossain tuola kehä I:llä ajella sunnuntai-iltapäivänä. Mut kyllä se ihan hyvin sujui, hitaasti mutta varmasti päästi jokaiseen päämäärään. Ja maanantaina käytiin sit Helsingin keskustassa pyörimässä.. Sielä mä ajelin mm. Mannerheimintiellä, Hämeentiellä ja Mäkelänkadulla. Semmosilla teillä en oo ikinä uskallanut kuvitellakkaan ajelevani, ja sielä mä vaan hissuttelin muiden autojen seassa! Eikä edes tullut mitään lähellä piti -tilanteita, mut toisaalta mä ajoinkin niinku ois ollut kananmunia kyydissä ja turvavälit oli semmosta kymmenen metrin luokkaa :) Siinä riittä B'llä hupia, kun se kuitenkin ajaa ammatikseen autoa täällä, niin sillä on vähän eri tuntuma ensinnäkin autoon ja toisena noihin teihin..

No mut pääasia, että on nyt jonkinmoista tuntumaa autoon, niin tohtii lähtee ajaan tommosta kevyttä 130km matkaa.. huh huh.. L on vielä perjantaina töissä niin, et päästään joskus puoli yhdeksän aikaan lähteen.. Joten pitää laittaa ihtensä kuntoon täällä ja sit kruisailla Forssaan, heittää tavarat hotelliin ja kiiruhtaa baariin. Otettiin tosiaan hotellihuone sit sieltä, että mun ei tarvi lähtee siinä aamuyöllä vielä ajelemaan takasinkin. Saapahan sitten edes vähän nukuttua ennen kotimatkaa.

Ääntenlaskentaa ja nollailua

Jaha, kyllä se aika näköjään vaan etenee, vaikka ei saa sitä töissäkään kuluttaa. Vajaa viikko ja mun neljän viikon työttömyys on muisto vaan! Sitten tarvii enää kestää niitä kahden viikon työttömyysjaksoja. Tai ainakin toivon, että tämmöstä toista neljän vkon rupeamaan ei tule.. Ja nyt kun miettii, mitä täs viimesen kolmen viikon aikana on tapahtunut.. Ni enpä muista hätinä kuin viimesen viikon.. Aika mitäänsanomatonta on meininki ollut siis. 

Mutta siis siellä Sparzanzan keikalla käytiin O'n kanssa. Kunhan ensin löydettiin tie Nosturiin. O kattoi kotona kartasta et miten sinne pääsee, mut sit päädyttiinkin vähän mutkittelemaan kun lähettiin vähän väärään suuntaan jossain vaiheessa. Lopulta bongattiin onneksi taksitolppa ja käytiin taksikuskilta kysymässä, että missä se Nosturi oikeen sijaitsee... Saatiin neuvot ja päästiin perille.. Muutaman biisin oli Sparzanza jo ehtinyt heittää, joten kyllähän se harmitti että ei alusta asti nähty. Mutta se mitä nähtiin, oli loistotavaraa, joten pääasia että päästiin sinne :) Bändi kävi vielä keikan jälkeen jakamassa nimmareita, niin O osti niiden levyn johon sai sitten nimmareita kanteen kanssa. Mun mielestä on kyl hienoo, että jotkut bändit tekee edelleen tota, et ne oikeesti tulee sinne faniensa sekaan jutteleen.

Kävin sitten sunnuntaina laskemassa kunnallisvaalien ennakkoääniä ja maanantaina tarkistuslaskemassa niitä varsinaisia äänestyspäivän ääniä. Sunnuntai meni ihan ok siihen asti kunnes oltiin laskettu toinen laatikko ja sanottiin sille Markolle, että tässä laatikossa on 768 ääntä (en nyt enää muista minkä verran niitä oli, mutta jotain ton verran kuitenkin) ja se Marko sanoo että siinä pitäis olla 778 ääntä, että meiltä puuttuu kymmenen ääntä! Me sitten epätoivoisesti sen parimme kanssa uudelleen lasketaan niitä ja käännetään jo niitä ennakkoäänikuoria ympäri, että ei sinne oo jäänyt lappuja.. Ja ei, ei löydetä yhtä ainutta ylimääräistä ääntä.. Sitten se Marko kattoo uudestaan siitä listasta että niin teillä pitäis olla 768 ääntä, minkäverran teillä nyt sitten on? Me katotaan sitä huuli pyöreenä, että mitä sä sanoit, että meillä pitää olla.. 768 ääntä! VittuSaatanaPerkeleJumalauta, sen verran ääniähän meillä on koko ajan ollut!!! Me ollaan siis käytetty viimenen reilu tunti etsien kymmentä ääntä, mitä meillä ei pitänyt koskaan ollakkkaan!!! Voi jumalauta että meillä meinas sen Sirpan kanssa mennä järki!!! Ja ok, inhimillinen erehdys ja kaikki, mut oisko se Marko voinut pyytää edes anteeksi että me ollaan ihan turhaan siinä reilu tunti paniikissa etsitty kadonneita ääniä? No ei voinut! 

Noh, sen kahdeksan tunnin jälkeen meille tarjottiin jopa salaattia.. Ja tietenkin oli kinkku- ja tonnikalasalaatit, eli en sitten voinut syödä kumpaakaan. Ja Markon asenne oli taas se, että sun ois pitänyt ilmottaa että oot kasvissyöjä. Joo, olishan mun pitänyt ilmottaa, myönnän kyllä sen. Mutta taas se, että ei voinut millään tavalla pahoitella sitä, että mulle ei sit ookkaan mitään syötävää. Tai olishan siinä leipää ollut, mut se nyt on ihan sama mennä sit kotiin syömään leipää, kunhan pääsee helvettiin sieltä vihdoinkin! Ei siis ollut maanantaina mitenkään paras fiilis lähtee tarkistuslaskemaan niitä ääniä. Ja maanantaina mulle sanotaan sit, että mä en saa palkkaa siitä maanantain viidestä tunnista, koska se oli mulla työtön päivä, eikä työssäolopäivä. Eli siitäkin mun ois pitänyt ilmottaa. Mä kyl laitoin siinä sähköpostissa jolla ilmottauduin, että olen osa-aikainen, mutta en nyt tajunnut että mun ois pitänyt kertoa myös se että se maanantai ei oo mulla työpäivä. Että joo, ihan saman työn tein kuin kaikki muutkin, mutta pelkkää paskaa jäi käteen koko hommasta. Olipa kyllä viimeinen kerta kun lähden mitään tommosia ylimääräsiä töitä tekemään!

Siinä sunnuntaina jo vitutuskäyrä nousi sen verran että soitin B'lle ja vuodatin kuinka paskaa kaikki oli. Sovittiin sit et ryypätään maanantaina B'n ja L'n kanssa että saan nollattua. Ja sille nollaukselle oli kyllä tarvetta. Ja siksipä nollasinkin ihan huolella! Pohjia oli enemmäin kuin tarpeeksi ja onneksi baarissa join vain kaks karpalolonkeroa.. Olin ihan tarpeeksi sekasin pohjista.. Baarissa laulettiin karaokea ja lähentelin B'n naispuolista työkaveria.. huh huijaa taas! B ei tohdi enää lähtee mun kaa mihinkään, kun oon aina sen työkaverin kimpussa... No jokatapauksessa, L lähti jo aikasemmin kotiin, kun sillä oli tiistaina koulua ja mä menin sit B'n luokse yöksi.. Ja B'lla on Ipadillaan hienoja videopätkiä siitä kun on kotiuduttu ja mä oon mellastanut menemään.. Mulla ei ollut tasapainoa enää yhtään, en oikeesti pysynyt enää edes istuallani pystyssä! Mutta siitä huolimatta sain, B'n avustuksella, piilarit pois ja meikit pestyä ja yövaatteet päälle ja pää tyynyyn. Aamulla ajattelin et onpa kumma, että ei oo tämän huonompi olo, tai siis oli huono oli, mutta en oksentanut. Noh, sekin korjaantui sitten kun B heitti mut kotiin joskus neljän aikaan.. Sain tärisevillä jaloilla talsittua portaat kotiin, ja päätin juoda vähän limsaa et saan sokeria elimistöön.. Elimistö oli vähän erimieltä asiasta ja heitti fantat samantien takasin.. Ja vähän enemmänkin. Siitä sitten vaan pötköttämään ja siinähän se tiistai-ilta sitten menikin. Mutta tulipa nollattua! Kiitos ja anteeksi B ja L!

Torstaina tuli ensimmäinen palkka, 1035 euroa kilahti tilille! Enkä vieläkään tiedä mihin tämän kaiken rahan laittaisin ;) Noh, ehkä kuitenkin yritän laittaa säästöön mahdollisimman paljon. Ja maksella nettilaskun lisäksi sähkölaskuja kans, että O'lle jäis vaan vuokra maksettavaksi.  Perjantaina käytiin O'n, N'n ja Si'n kanssa parilla Rotassa. O otti enemmäin kuin pari, mutta mä pysyin siinä parissa (kotona yksi ja baarissa kaksi). Joskus puolenyönaikaan mentiin O'n kanssa viellä Skaikkariin pitsalle, koska mulla oli nälkä. Ja kyllä O'kin tilas pitsan ja litran tuopin. Tuopista se joi ehkä pari desiä ja pitsasta söi yhden neljäsosan, sit sillä oli niin huono olo, että ei pystynyt enempää.. Otettiin sitten pitsojenloput mukaan ja suunnattiin junaan. O röhnöttää koko matkan ihan lysyssä ja sehän tietenkin vain parantaa sen oloa.. joten toki silläkin tuli sitten huono olo kun junasta päästiin.. Mutta empä ruvennut moralisoimaan, kun oli sen verran tuoreessa muistissa itellä toi maanantai... 

N ja Si on sitten kuunvaihteessa muuttamassa Ouluun. Tottakai musta on tosi ikävää että Si lähtee pois, koska me ollaan tässä parin vuoden aikana tultu niin läheisiksi. Mutta mä olen myös todella onnellinen siitä, että ne teki sen ratkaisun ja muuttavat pois täältä! Mutta en osaa edes kuvitella, kuinka pahalta O'sta tuntuu koska N on kuitenkin sen paras kaveri ollut jo vuosikausia. Ja O ei osaa iloita siitä, että joku pääsee pois täältä, koska se ei ymmärrä sitä, mitä pahaa on siinä, että joutuu täällä asumaan. Mutta mä myös todella toivon, että tämä ois O'lle sellainen herätys, että täältä voi tosiaan muuttaa pois. Koska mä oisin valmis muuttamaan pois saman tien. Toi, että mulla on 2 vkoa kuussa töitä kirjastossa.. Joo, onhan se parempi kuin ei mitään, mutta ei se vielä niin suurta ole, ettenkö mä pystyis siitä huoletta luopumaan, jos sillä luopumisella vain pääsee pois täältä pääkaupunkiseudulta!

Lauantaina oltiin sitten siskon ja sen työkaverin kanssa Tulisuudelmassa kattomassa Apulantaa. Ennakkoliput oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa kun sisko niitä koitti ostaa, mutta todettiin et koitetaan mennä niin ajoissa, jos ovelta vielä pääsis. Ja pääsihän sitä kun oltiin ennen kymmentä jo jonossa. Ilta oli kyllä kaikin puolin hauska. Paitsi siltä puolin, että Tulisuudelma ei sovellu keikkapaikaksi ja sielä oli aivan liian kännisiä ja agressiivisia ihmisiä yleisössä. Lavalle ei näe kunnolla ellet oo vähintään viidennessä rivissä ja sit kun sinne viidenteen riviin yritetään väkisin änkeä.. ei ole kaunista, eikä ainakaan mukavaa koittaa ite fiilistellä keikkaa kun porukkaa tönii ja änkee ja tappelee... Bändillä oli hyvä fiilis ja biisilista oli mainio.. mutta ne catfightit ja järkälemäiset tuhannenkännissä olevat äijät kyllä pilas fiilistä yleisön puolella aika pahasti. Varsinkin kuin edelliset keikat missä oon käynyt täs parin vkon sisään on ollut Nosturissa ja Virgin Oilissa joissa tilat ja lavat on oikeesti tarkoitettu keikkailuun ja lavalle näkee vaikka ei oliskaan kosketusetäisyydellä bändistä.. Noh, mut paskasta yleisöstä huolimatta keikka oli hyvä ja siskon kanssa jorailtiin koko ilta.. Siskon työkaveri ei niin paljoa tanssimisesta tykännyt, joten se kävi välillä meidän kans jorailemassa ja välillä istuskeli sitten pöydässä. 

Sunnuntai meni sitten taas lepäillessä, vaikka en niin hirveesti juonut. O lähti sunnuntaina Englantiin työreissulle ja ois ollut kiva saatella se kentälle, mutta enhän mä jaksanut mihinkään lähteä kun en silloin yöllä saanut unta (note to self: älä juo energiajuomaa enää kahden jälkeen aamuyöllä!) vaan luin johonkin kuuteen asti.. Joten puolilta päivin mua ei vielä saanut kentälle raahautuun. Mutta onhan O iso mies, niin pärjäsi yksin ja leiskahti Englantiin. Tulee vasta torstaina takasin. Nyt vasta päivät pitkiltä tuntuunkin, kun täällä yksin nököttää kissojen kanssa tunnista toiseen.

Tylsyyttä torjuakseni kyselin Si'a shoppaileen ja sillä oli maanantai vapaa, joten käytiin siinä sitten Forum ja Kamppi pyörimässä ja etittiin mulle käsilaukkua. Uutta laukkua oon jo useamman kuukauden etsinyt ja nyt vihdoin löysin. Oli ehkä vähän isompi (varmaan melkeen kolme kertaa mun vanhan laukun kokonen) mitä olin ajatellut, mutta eihän nykyään mitään näppärän kokosia laukkuja löydy, vaan kaikki on sitä jätesäkin tilavuutta vastaavaa nyssykkää ja pussukkaa. Käytiin siinä samalla myös kiinalaisessa syömässä kun oltiin molemmat syöty vaan aamupalat, että saatiin vähän taukoa kauppojen kiertelystä. Sinänsä hauska shoppailureissu että kumpikaan meistä ei edes sovittanut mitään. Shoppailun päätteksi aateltiin käydä vielä kahvilla, mut sielä olis sitten after work-tarjouksessa lonkeroa ja crowmooria, niin kahvi ja tee vaihtui lonkeroksi ja siideriksi.

Eipä kai täältä tältä erää tämän kummempaa.. torstaita odotan että O kotiutuu ja maanantaita odotan, että pääsee taas töihin. Mitenköhän sitä osaa taas mitään tehdä kun oon kaiken mukavasti unohtanut tässä viikkojen myötä? Ehkäpä se tulee tuolta selkärangasta sitten ja lihasmuistista ;)

Työttömyyttä ja keikkailua

Taas on varmaan muutaman viikon tullut mietittyä, että pitäis päivittää tänne jotain, vaikka ei mitään päivitettävää olekkaan.. Joten höpölöpöä taas luvassa.. Oon tässä nyt puoltoista viikkoa ollut taas työttömänä, ja eka viikko meni ihan ok, "lomaillessa", mutta nyt alkaa kyllä pikkuhiljaa seinät kaatua päälle ja ois kiva mennä jo töihin.. Mutta ei, vielä kaks ja puoli viikkoa pitää notkua kotona työttömänä.. Pitää miettiä, kun palkka tulee ja näkee rahatilanteen, jos vaikka ottais ja lähtis Jeppikseen H'n luokse vierailemaan. On varmaan muutama vuosi jo kulunut siitä, kun olen siellä käynyt, että oishan se jo korkea aikakin. ne junaliput on niin järjettömän hintasia, että ei oikein tiedä, antaako talous periksi :(

Keikalla tuli käytyä viikko sitten, kun Pain ja Turmion Kätilöt heitti keikan Virgin Oilissa. Ai että, oli kyllä niin mahtava meininki, että ei oikeesti enää tiennyt mitenpäin ois ollut! Pain soitti eka, ja oli jo sen keikan jälkeen niin hyvä fiilis, että ois ihan tyytyväisenä lähtenyt kotiin, mutta se että sen jälkeen vielä Turmion Kätilöt heitti keikan, niin meinasin räjähtää onnesta! Onneksi sain keikkakaveriksi CJ'n joka tykkää kans Turmion Kätilöistä, niin ei tarvinnut O'ta pakottaa mukaan. Oishan se lähtenyt, mut kivempi käydä semmosen kanssa joka oikeesti itekkin tykkää bändistä, kun semmosen kanssa, joka ei  niin paljoa piittaa... Eihän sitä nyt keikan jälkeen malttanut kotiin lähteä, varsinkin kun meillä kummallakaan ei ollut torstaina töitä, joten pitihän siitä sitten lähteä tanssahtelemaan Vatikaaniin. Sielä oli kyllä melkoisen koomista meininkiä, kun sielä tanssilattialla on (yllätys yllätys) tanko, niin sitä tankoa käy hinkkaamassa... jätkät! Jep jep, useampi mieshenkilö kävi siinä tangolla tanssimassa... Kolmeen asti jaksettiin heilua ja sitten ei enää juniakaan kulkenut, joten menin sitten CJ'lle yöksi.

Perjantaina ois sitten seuraava keikka luvassa, kun Sparzanza nousee Nosturin lavalle. Sinne ollaan menossa O'n kanssa, kun Sparzanzasta O'kin tykkää. Ensin käydään päivällä kirjamessuilla, kun mulla on sinne ilmaislippuja, ja sitten illalla keikalle. Ei yhtään hassumpi perjantaipäivä luvassa :)

Uuden koneenkin sain vihdoin aikaiseksi hankittua. Ensin tilasin uuden Vaasasta, mutta se läppäri oli rikki, muistikammat oli rikki/irronneet/mitälie, kun bios sanoi että muistia on 0 GT.. Joten eipä se kone paljoa käynnistynyt. Lähetin sen sit asiakaspalautuksena takas, ja sieltä ei ruvennut uutta kuulumaan, vaikka kuinka soittelin ja laitoin sähköpostia. Kyllästyin sit odottamaan ja soitin että perun kaupat, laittakaa rahat takasin. Käytiin sit O'n kanssa Verkkokaupasta hakemassa uus läppäri, ja tää on kyllä toiminut ihan moitteettomasti. Ja ainakin tietää, että jos tähän jotain vikaa tulee, niin Verkkokauppa toimii nopeasti, niinku kävi silloin kun O osti sieltä uuden koneen joka hajos kahden tunnin käytön jälkeen, niin ne laittoi heti kotiovelle tulemaan uuden samanlaisen..

Kylläpä jaksoi sitkeä D-vitamiinin puhelinkauppias mulle jankuttaa että mun tarttis nyt tilata D-vitamiinia, koska saan sen puoleen hintaan koska vastasin kyselyyn jonka se teki ensin. Kyselyhän sisälsi kaksi kysymystä: 1. Syönkö mitään D-vitamiinilisää 2. Tiedänkö paljonko D-vitamiinia on suositus, että pitäisi päivässä saada. Sitten alkaa höpölöpö että kuinka näitä D-vitamiinejä käytetään Suomessa sairaaloissakin ja lääkärit suosittelee ja apteekissa maksaa vuoden satsi yli 60 euroa ja mä saisin nyt vaan kolmellakympillä.. Joo, ei kiitos, en tarvitse. Mutta nää on niin laadukkaita ja täyttää tän ja tän standardin ja blaa blaa.. Joo, kiitos, mutta ei kiitos. Jaa, no ei sitte, hyvästi! Että semmonen puhelu tähän väliin.. Välillä tekis  kyl mieli sanoa noille kauppialle, että olen opiskelija ja toi 30 on aika paljon mun 180 euron kuukausibudjetissa.. Semmoseen ne on aina aikasemmin hiljentyneet.. Mutta päätin nyt kuunnella sen kauppapuheet ja kattoa josko se vaan uskois, kun sille tarpeeksi usein sanoo, että ei kiitos. Ja uskoihan se, mutta kyllä meni nyreeksi kun ei saanut vitamiineja kaupaksi..

Jaha, loppuihan se meidän sota vihdoin. Nyt voikin sitten kaivautua pois yövaatteista ja lähteä käymään kirjastossa viemässä toi vanha läppäri työkaverille koekäyttöön, jos se tahtois sen ostaa ja hakea niitä lippuja sinne kirjamessuille. Sitten voi taas alkaa henkisesti valmistautumaan siskon lasten nukuttamiseen, että sisko pääsee taas jumppaamaan.

Turha teksti, joka ei otsikkoa kaipaa

Jospa sitä yrittäis ottaa ihteään niskasta kiinni, ja koittaa kirjotella tänne vähän useemmin kuin kerran kuukaudessa, vaikka ei mitään varsinaista asiaa olisikaan.. Tänään on vapaapäivä, joka on luonnollisesti tullut vietettyä lähinnä koneella hengaten. Pyykkiä ois, mutta ei oo pesukonetta jolla pestä, kun taloyhtiön kone on rikki.. Just kävin kaupassa ja huomasin, et ilmotustaululle oli tullut lappu, että pyykkikone korjataan 20.9. Kiva, tässä saa siis muutaman viikon vaivata siskoa ja ravata sen luona pyykkejä pyörittelemässä. No mut ainakin se on ilmaista ;) Torstaina ois tarkoitus mennä sinne lapsia vahtimaan siksi aikaa kun sisko käy jumpassa, josko siinä samalla saisin yhden koneellisen pyykkiä pyöriteltyä kanssa..

Kelalle soittelin tänään, ja kyselin että miten se nyt on ton mun puolikkaan sijaisuuteni kanssa. Sieltä laskeskeltiin että about 160 egee saan kuussa sieltä palkan lisäksi.. ehkä.. jee? En nyt tiiä mitä täs tekis, jos me ruvetaan O'n kanssa kahtomaan isompaa asuntoa, niin pitäiskö mun vaan tehdä yksin se vuokrasopimus ja O "muuttais" vaikka isälleen ja tekis poste restante osoitteen... Mut kun en haluais sitä vuokranantajaa huijata, haluan huijata vain kelaa, että sieltä tulis asumistukea ja muita roposia... Tyhmä Kela, kun pitää tehdä ihmisen elämä niin vaikeeksi! Antaisivat vaan niitä euroja sieltä sen verran mitä ihminen tahtoo...

Fonectalle naputtelin kans hakemuksen tänään, josko pääsis johonkin puhelimeen vastailemaan ja etsimään ihmisille tietoa mitä ne tarvii, kun mulla kuitenkin on toi tiedonhaun puoli jo jotenkuten hallussa.. Jos vois vaikka semmosta tehdä ne toiset 2 viikkoa kuussa..

Vanhoja kikojakin näin tossa lauantaina kun pari tyyppiä oli hesassa pyörimässä. Oli kyllä kiva nähdä parin vuoden jälkeen ihan livenä :) Raahasin O'kin mukaan kun ei jostain syystä huvittanut liikkua yksin Helsingin yössä lauantai-iltana. Tuntuu että joka päivä on iltalehdessä kuinka Hesassa/Tiksissä/Myyrmäessä on joku yhtä-äkkiä tullut ja hakannut jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen.. ei mulla oo kyl yhtään turvallinen olo täällä liikkua, vaikka ei omalle kohdalle ookkaan mitään tilannetta sattunut, mulle riittää kun luen niitä lehdestä harva se päivä.

Jaha, pitäisköhän se jatkaa vapaapäivän viettoa ja mennä joko tiskaamaan tai värjäämään hiukset.. kummankohan tässä nyt tekis ensin...?

Tasapainoilua

Joo'o, ei oo hirveen aktiivista tämä mun blogin päivittäminen enää, myönnettään. Vaikka monesti käy mielessä, että pitäis päivittää ja vois siitä ja tuosta ja tästä kirjottaa, mutta silti en saa aikaiseksi...

Tällä hetkellä istuskelen Tiksin lukion kirjastossa tuuraamassa varsinaista kirjastonhoitajaa, joka on pari päivää sairaalassa lapsensa takia. Täällä on ihan älyttömän vähän tekemistä, asiakkaita on ollut tässä kolmen tunnin sisään ehkä 5.. Tai siis kyllähän tossa oppilaita käy istumassa ja lukemassa lehtiä, tekemäs läksyjä ja pelaamassa korttia, mutta harvalla on mitään palautettavaa/lainattavaa. Niinpä vaan surffailen netissä ja luen seuraavaa Anita Blake-romaania.. Tosin netissä surffailukin oli vähän tuurista ja taidosta kiinni, kun aluksi netti ei toiminut, tai siis selain ei siirtynyt kotisivulta mihinkään. Mutta löysin sitten tuolta laatikosta muita papereita penkoessani sellaisen sähköpostiviestin, missä kerrottiin mitä asetuksia pitää selaimessa muuttaa, jos se ei siirry kotisivulta mihinkään. Joten seurasin ohjeita ja jipii, minulla on netti suoraan tiskikoneella, eikä tarvi aina mennä asiakaskoneelle jos ja kun tahtoo netissä pyöriä.

Mitäs muuta kuuluu taas.. noh, olen syyskuun loppuun asti tässä työelämävalmennuksessa Tiksin kirjastossa ja sitten lokakuusta kesäkuuhun sain puolikkaan työpaikan. Siis sieltä jää yksi kirjastonhoitaja osa-aikaiselle, kun menee opiskelemaan kirjallisuusterapiaa, niin minä saan sitten tehdä sen toisen puolikkaan. Eli 2 vkoa töitä ja 2 vkoa vapaata. Eniten tässä nyt hirvittää se, että saanko sitten enää Kelasta mitään tukea, vai toteaako ne että tienaan 2 vkossa tarpeeksi kun mulla on vielä O'kin tuossa mua "elättämässä". Jos en saa Kelasta tukea, niin täytyy varmaan "erota" O'n kanssa ja "muuttaa alivuokralaiseksi" jonkun luo, että saisin tukia niiltä päiviltä, kun en ole töissä.. Kaipaisko kukaan "alivuokralaista"? :)

Muuten elämä rullaa eteenpäin.. fiilikset heittelee laidasta laitaan. Välillä olen onnellinen ja tuntuu että kaikki on ok, välillä tuntuu että olen taas putoamassa sinne masennuksen syövereihin, millään ei ole mitään väliä ja mikään ei tunnu miltään... Enkä tiedä, millä saisin tilanteen rauhoittumaan ja tai edes mistä tämä tunteiden heilahtelu johtuu. En pysty sormella osoittamaan, että tämän ja tämän takia tuntuu tältä ja tuon ja tuon takia tuntuu tältä. Musta vaan.. tuntuu, syystä tai toisesta, hyvältä ja pahalta.

Kesä meni jotenkin huomaamatta, jotenkin koko kesän vain odotti, että koska se kesä alkaa, ja sitten se ei koskaan alkanutkaan ja nyt on jo syksy. Ensimmäinen kesä kuuteen vuoteen kun ei tullut käytyä missään festareilla. Tai käytiin me O'n kanssa Myötätuulirockissa (kiitos B'ltä saatujen ilmaislippujen <3), mutta siinä on kaikki. Ja yleensä on tullut pyörittyä kolmet festarit läpi kesässä. Nyt ei tullut koko kesänä tehtyä oikeen mitään. Siskon kanssa lähinnä saatiin jotain aikaiseksi, tai siis sisko sai aikaiseksi ja otti mut mukaan. Käytiin mm. lasten kanssa Puuhamassa ja omatoimisesti mansikoita poimimassa. Nauratti, et ensin oon monta vuotta vaan myynyt mansikoita, ja sitten jalkauduin vasta sinne mansikkapellolle itse, kun olen myymisen lopettanut. Mut nyt on ite poimittuja mansikoita pakkasessa odottamassa talvea, jolloin voi syödä niitä ja muistella kesää. (mitä kesää...?) Käytiin myös siskon kanssa rannalla joku päivä, mutta oli niin pilvistä ja kylmää, että mähän vain palelin sielä, ei puhettakaan että oisin käynyt edes varpaita kastamassa vedessä. Vaihdettiin rantaakin välillä, mutta ei auttanut, yhtä pilvistä ja kylmää oli sieläkin.

Lintsillä pyörähdettiin O'n, Si'n, N'n ja parin saksalaisen tytön kanssa viikko sitten. Otettiin ihan vain se iltahupiranneke, ja Lintsi tuli kierrettyä parissa tunnissa. Ihmisiä oli niin vähän, että laitteisiin ei pahemmin tarvinnut jonotella, niin kaikki tarpeelliset laitteet tuli kierrettyä suhteellisen rivakasti. Oli sen verran vesisadelupausta ilmassa, että varmaan aika moni jättänyt sen takia Lintsin väliin, mutta onneksi sielä ei tullut pisaraakaan vettä. Ja pääasia oli, että pääsin käymään Lintsillä, kun oon koko kesän hokenut, että tahdon sinne. Sain vielä siskolta kaks "ranneke puoleen hintaan"-alennuslippua, joista toisen annoin sit Si'lle, kun O ei tahtonut ranneketta ollenkaan. Joten kyllä siitä huvista nyt sen 14 euroa maksoi, mut 28 euroa ois kyllä ollut aika kipurajoilla, sit oisin väkisin istunut vaikka jossain possujunassa loppuun asti..

No jaa, josko sitä menis taas lukeen vaikka Iltalehden sivuilta, onko maailma vielä paikoillaan...

Kesälomailua

16.6.2012

Tässähän nämä päivät liikkuu, lomaillessa. Ei vaan oo rahaa tehdä yhtään mitään, niin lomailu on sitten kotona pyörimistä. Synttärijuhlinnat tuli pidettyä muutama viikko sitten. Vieraita kävi sisko lasten kanssa, O'n isä, N, S ja CJ. B'n kutsuin tietenkin myös, mutta yllättäen valmistujaispäivänä B'llä oli sen verran töitä, että ei ehtinyt täällä pyörähtämään. Pelailtiin Frank's Zoota ja Guitar Heroa O'n, N'n, S'n ja CJ'n kanssa. Tosin S tyytyi olemaan ihan sivustakatsojana molemmissa. Olin reipas ja leivoin porkkanakakkua (piirakkaa, leivoksia vai miksi niitä pitäis kutsua?) tiikerikakun ja vuohenjuustopiirakan. Ja sen kakun ostin tosiaan valmiina. Ja fetasalaatinkin väsäsin. Aika hyvin kaikki katosi vieraitten suihin. Tiikerikakkua jäi sen verran että sitä on edelleen puolet pakkasessa.

Lähdettiin siitä sitten N'n, S'n ja CJ'n kanssa jatkamaan iltaa keskustaan. O jäi kotiin, kun sillä oli kuitenkin töitä sunnuntaina. Oli kyllä erifiksua lähteä valmistujaislauantaina yhtään mihinkään kun joka paikka oli tupaten täynnä. Ja matkahan alkoi iloisesti kun mursubussikuski rupes karjumaan että avatut tölkit pitää heittää ulos bussista... Sinne lähti multa ja S'lta just korkatut tölkit.. prkl.. Hetken päästä jotkut toiset matkustajat avas tölkit, ja se kuski oikeesti pysäytti sen bussin pysäkille ja vyöryi sieltä kuskinpenkiltään kyttäämään että kenellä on tölkki.. eihän se sitä sitten enää löytänyt.. Mutta oli kyllä kusipäisin kuski, mihin olen ikinä törmännyt.. Varmaan tahtonut poliisiksi, mutta kun ei läskit anna periksi, niin pitää sit koittaa bussikuskina pitää kuria kansalaisille.. wtf.... Noh, eniveis, päästiin Helsinkiin kuivin suin ja ruvettiin miettiin et mihin pääsis vielä puolenyön aikaan.. Päädyttiin sitten Domiin, johon ei ollut jonoa ja sisään maksoi 2.70 €, ei paha. Noh, paikka nyt oli mitä oli, teinimesta, jossa ei saanut tiskiltä tilattua mitään kun oli liikaa ihmisiä ja liian vähän henkilökuntaa, vessassa lavuaarit täynnä oksennusta ja joka kopissa oksennellaan lisää.. En kyllä haluais olla 10 vuotta nuorempi, en sitten millään! Illan kruunasi se, että odotettiin taksia tunti, kyllä, tunti! Vitun Helsinki... toivottavasti muistan tämän vielä ens vuonna, enkä lähde mihinkään, vaikka kuinka tulis 30-vuotta lasiin!

Huomenna on mun kummi/siskontytön synttärit, täyttää 6 vuotta :) Eilen käytiin O'n kanssa Jumbossa ja ostettiin sille kunnon vesipyssy, kun sellaisen sisko kertoi lahjatoivelistalla olevan. Tänään leivoin sitten vielä vuohenjuustopiirakan, kun tarjouduin auttamaan siskoa tarjoiluissa, ettei sen tarvi kaikkea ite pakertaa. Nyt saan sitten läkähtyä täällä uunin käytön jäljiltä.. huh huh, sieltä se kesä vaan saapui taas lämpöineen! Pari päivää ollut hyvä sää, oon käynyt pihalla pötköttelemäs viltillä ja lukemassa kirjaa, mut tänään on ollut sen verran pilvistä, että oon ollut ihan sisätiloissa. O lähti puistoon työkavereiden kanssa, mutta totesin että jätän tänään väliin, kun en todellakaan halua olla huomenna rapsakassa kunnossa sielä synttäreillä.

Sielunsiskoanikin näin tuossa pitkästä aikaa kun H oli täälläpäin perheensä kanssa vlopun käymässä. Ei ookkaan melkeen vuoteen nähty, että olihan se jo aikakin! Muutama tunti siinä nähtiin ja vaihdettiin vuoden kuulumiset ja lahjat. Annoin siis H'lle sen joululahjan, synttärilahjaidea ei onnistunut, enkä sitten ehtinyt enää muuta hankkia. Ja H antoi mulle joululahjan, valmistujaislahjan ja synttärilahjan.. Että olihan siinä lahjomista kerrakseen! :)

H sitten kysyi jossain välissä, että miten oon täällä viihtynyt, olenko jo kotiutunut. En voinut kuin nauraa, en todellakaan edelleenkään viihdy täällä, enkä ole kotiutunut. Se saattaa ehkä näyttää siltä, että olen, koska onhan mulla täällä ystäviä ja sukulaisia ja O. Mutta se, kun ei oikeasti ole töitä joista saisi kunnolla palkkaa, niin ei tämä edelleenkään tunnu mitenkään siltä, että asuisin täällä. Mulla on edelleen se fiilis, että olen vain käymässä. Ehkä siksi, että toivon että se olisi totta ja päästäis muuttamaan johonkin muualle täältä. Mutta ei, tämä pääkaupunkiseudulla asuminen ei vain sovi mulle. Ja jos ihan totta puhutaan, niin täällä asuminen ei tunnu tekevän mulle mitenkäänpäin hyvää. Tuntuu että mun itsetunto alkaa murentua, olen paljon epävarmempi nykyään kuin aiemmin. Ehkä sitäkään ei niin huomaa, koska kyllähän mä kovasti yritän olla reipas ja varma. Mutta esim se, paljonko mä olen lihonut viimeisen parin kuukauden aikana kertoo jo aika selvästi, että kaikki ei ole hyvin. Elämässä on joku tyhjiö (työpaikka?) jonka olemassaoloa yritän täyttää syömällä. Vaikka eihän se ruualla parane, kyllähän sen tietää, mutta enpä tiedä mitä muutakaan tekisin. Joku harrastus ois tosi kiva, mutta enhän mä nyt yksin saa aikaiseksi mitään tehtyä ja muiden elämä on sen verran täynnä, että en viitti ees ehdottaa et ruvettaisko käymään jossain tekemässä jotain.

24.6.2012

O siinä kotiutui puistokaljoittelultaa, en kyllä olisi uskonut että se olisi tullut edes kotiin (oletin että päätyy baariin ja N'lle ja S'lle yöksi) saati sitten niin aikaisin, niin jäi juttu vähän kesken. Mutta siis takaisin siihen, kuinka huonosti viihdyn täällä. En oikeasti yhtään ihmettele, että B ja L kirjoittelee blogeissaan kuinka niitä ahdistaa ja kuinka paskaa kaikki on.. Voin tytöt kertoa, että se johtuu ihan vain täällä pääkaupunkiseudulla asumisesta! Ainakin mun elämä on mennyt suoraan alamäkeen tämän puoli vuotta mitä olen täällä asunut. Vaikka olin masentunut, niin silti tuntui että reilu vuosi sitten asiat oli paljon, paljon paremmin, kun asuin vielä Seinäjoella. Täällä mulla ei ole mitään muuta kuin ystäviä ja sukulaisia, siinä on KAIKKI mitä mun elämässä on tällä hetkellä, ja se ei todellakaan ole tarpeeksi. Seinäjoella mulla oli joku tarkoitus ja päämäärä elämässäni, nyt mulla ei ole mitään. Senkun ajelehdin täällä työttömänä paskana päivästä toiseen, jee jee! Joo, pitäis ettiä töitä ja ties mitä. Kuukausitolkulla olen etsinyt, enkä ole edes yhteenkään haastatteluun päässyt! Alkaahan mulla viikon päästä taas toiset 3 kk kirjastolla, sitten on taas tekemistä. Ja onhan ne aina kovasti kyselleet kun olen sielä käynyt varauksia hakemassa, että kai mä varmasti olen tulossa sinne vielä uudestaan, että kaipa olen oikeasti hoitanut hommani hyvin ja ne ihan oikeesti tykkää että olen sielä vielä jatkossakin. Mutta, tässäkin on se ongelma, että mähän olen sielä ylimääräisenä työntekijänä, ei mua oikeasti sinne tarvita. En nyt sano, että ei tekemistä riittäisi, mutta pointtini on se, että olisi kiva välillä tuntea olonsa tarpeelliseksi.

Juhannus on ollut paskin varmaan kymmeneen vuoteen. Ei tämäkään nyt oikeesti ihan paska ole ollut, mutta verrattuna siihen, mitä edelliset 7 juhannusta on olleet Nummirockissa, niin tekis mieli itkeä tätä kurjuutta. Ollaan O'n kanssa käyty ekan kerran tälle kesällä rullaluistelemassa, siis minä rulliksilla ja O pyörällä mukana, ostettiin sulkapallosetti ja käytiin sitä pätkimässä tossa pihalla (yllättävän raskasta kuntoilua), ollaan ulkoilutettu kissoja ja eilen käytiin O'n isän luona grillaamassa. Että joo, onhan tämä parempi kuin et oltais vaan nökötetty sisällä koneen/telkkarin ääressä, mutta silti.. Ei tämä juhannukselta ole tuntunut.

Elossa ollaan!

Joo'o, on vähän hiljentynyt tämä mun blogiin kirjoittamistahti.. Vaikka sinänsä ehkä jotain kirjoitettavaa joskus olisikin, niin jotenkin vaan iskee laiskuus eikä saa sen vertaa aikaiseksi, että avaisi toisen ikkunan selaimeen naamakirjan lisäksi ja päivittelisin tätä.. Oh well, josko se tästä taas!

Mitäköhän tässä nyt sitten ois tapahtunut viimeisen puolentoistakuukauden aikana.. öö.. Ei oo työpaikkaa edelleenkään löytynyt, en ole edes haastatteluun päässyt mihinkään. Tiksin kirjaston hommat loppuu huomenna. Tai siis pidän kesäkuun lomaa, koska kyllähän sitä nyt ihminen kolmen kuukauden aherruksen jälkeen tarvitsee kuukauden lomaa! Jatkan sielä sitten heinäkuun alusta taas toisen kolme kuukautta. Vähän jouduin kyllä työkkärissä selittelemään, että miksi haluan jatkaa tuola kirjastossa, kun ei sieltä kerran ole mulle töitä luvassa kun tämä työelämävalmennus päättyy... Nii, olisinko mielummin työttömänä kotona tylsistymässä vai tekisinkö ilmaiseksi töitä kirjastossa.. hmm..? Mitenköhän ois...? Kyl se virkailijakin sit totes, että tokihan se osoittaa aloitteellisuutta ja työnantajat varmaan katsoo hyvällä, että oon sielä ilmaiseksi ollut, ihan vain työnilosta. No paree onkin kattoa! No ei, mut onhan siitä ihan aikuisten oikeesti hyötyä, varsinkin kun olen lähinnä ollut siinä tietopalvelussa, niin tiedonhakutaidot ei pääse ruostumaan aivan olemattomiin.

Tänään pitäis leipoa mokkaruutuja, että vien niitä huomenna töihin kiitokseksi näistä 3 kuukaudesta. Sitten sielä on yksi vegaani, niin sille en rupee kyllä leipomaan, mutta vien hedelmäsalaattia. En tiedä, onko sielä jollain keliakiaa tai muita allergioita.. toivottavasti kaikki pystyy syömään joko niitä mokkapaloja tai hedelmäsalaattia. Niin siis olen tänään vapaalla, kun mullehan kertyy jopa vapaapäivä 2 kpl/kk, niin oon nyt sit toukokuussa niitä pidellyt kun tajuttiin se vasta tossa muutama viikko sitten. Eilen olin reippaana tyttönä "saikulla" kun mua ahdistaa niin lujaa tämä kämpän siivoaminen. Aion siis pitää hyvin pienimuotoiset synttärijuhlinnat lauantaina, kymmenkunta henkeä ehkä, mutta silti oon räjähtämäisilläni tämän kämpän kuntoon. Niinpä soitin eilen töihin että vietin yön migreenissä enkä pysty tulemaan ja sen sijaan siivosin ja raivasin täällä. Tänään pitää raivata vielä lisää. Perjantaina sitten O'n kanssa yhdessä imuroidaan ja luututaan. Perjantaina on mun ensimmäinen kesälomapäivä, jonka vietän leipoen. En vaan ole vielä ihan varma, mitä leivon.. ainakin jonkun kasvispiirakan.. Sen verran oon saanut päätettyä. Kakun ostan valmiiksi, semmosen Prinsessakakun, koska se vaan on niin hyvää! Pitää varmaan ostaa 2, että mä saan syödä sen toisen aivan itekseni! ;)

O'n kanssa on mennyt kaikki ihan hyvin, ei oo mitään hirveitä riitoja ollut. Vähän semmoista lapsellista kiukuttelua oli tossa muutama viikko sitten O'lta, kun halusin viedä talvivaatteita ja O'n vaatekaapissa turhana olevia vaatteita varastoon, että mahtuis vaatteitakin sinne vaatekaappiin kaiken maailman tetsausliivien ja ties minkä sijaan.. Siinä se sitten ärisee ja murisee ja paiskoo vaatteita kaapista lattialle ja survoo säkkiin... Hoh hoijaa... Aloin kyl miettiin, et pitäisköhän mun sit seuraavalla kerralla kun se jostain saa taas tommosen lapsellisen kiukkukohtauksen ni ruveta huutaan sille takas naama punasena.. Koska sitä mä en oo vielä sille tehnyt.. Sais maistaa omaa lääkettään...

Lätkää käytiin N'n ja S'n luona katsomassa ja Leijonia kannustamassa se pari viikkoa, mut eipä meidän kannustus kauheesti auttanut. O oli siis  lomalla niiden pelien ajan. Pari vkoa lomaa, että se saa katsoa pelejä ja juoda kaljaa. Mut mä kestin sen kaljanjuomisen taas kuin nainen, yhtään ei ärsyttänyt ja yhtään en nipottanut sille asiasta. Vaikka olisin kyllä voinut, jos olisin tahtonut. Mutta en tahtonut. Sanoin kyllä O'lle joku ilta, että onko se huomannut kuinka kiltisti olen ollut nipottamatta. Ei se varmaan edes ollut ajatellut asiaa mun kannalta, taas vaihteeksi, mutta kyllä se kiltisti myönteli, että yhtään en ollut nipottanut. Tosin taisi se yhden tai oliko jopa kaksi peliä mitä se katsoi ihan mehun/limsan voimalla..

Jaaha, kaipaa se pitää malttaa jättää noi naamakirjan heppapelit taas rauhaan ja ruveta oikeesti leipomaan. Onneksi tänään ei oo enää mikään hellepäivä, niin ei tarvi tukahtua hengiltä tänne paahteeseen kun uunia käyttää.. Ylin kerros on kyllä aina yhtä ihana näin kesällä.. Varsinkin kun ei voi pitää tuuletusikkunoita auki, ettei kissat karkaa...

Keikkaa pukkaa...

Juteltiin O'n kanssa viime viikolla tuosta sen "lomailusta." ja toki O ymmärsi pointtini siitä, että mulle sen loma ei oo oikein tuntunut lomalta, kun ei sitä pahemmin näkynyt kotona. Mutta kun ne pikku-ukot on niin kivoja ja pitää saada miljoona armeijaa tehtyä jajaja.. Eh.. Mietityttää, et onkohan kenelläkään muulla (parisuhteessa elävällä) samoja määriä pikku-ukkoja/armeijoita..? Onko pakko saada kaikki uusi ja kiva mitä GW julkaisee? Voisko välillä todeta, että ok, kiva, mutta ei mulla oo aikaa/rahaa.. Tai emmä ees tiiä kuinka monelle armeijalle O on niin todennut, mutta musta vaan tuntuu, että ei kovinkaan monelle...

Noh, jokatapauksessa O sitten saman keskustelun aikana sanoi, että siitä on ikävää kun mä olen pyytänyt sitä maanantaisin tuleen maalamasta Tiksiin siinä puoli viiden aikaan kun pääsen töistä, et käydään kaupas ja mennään yhdessä kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Joo, kyllähän me sovittiin että lauantait on meidän yhteisiä ja maanantait sitten O'n omaa aikaa kun mä olen töissä. Mut mä olen kyllä ajatellut, että se ilta ois sitten taas sitä meidän yhteistä aikaa, koska silloin kun ollaan molemmat töissä, niin sitä yhteistä ilta-aikaa ei hirveästi jää siihen väliin kun O tulee töistä (puol ysin aikaan) ja ennenkuin mä menen nukkumaan (kymmenen jälkeen). Toki jos mäkin voisin valvoa joka yö kahteen-kolmeen ja herätä aamulla seittemän jälkeen töihin, niin sitten sitä aikaa ois taas mukavasti enemmän.. Mut näköjään O tahtois sitten maanantaisinkin maalata sinne seittemään asti, mitä liike on auki.. Joo-o... En taas tiedä, pitäiskö tässä itkeä vai nauraa?

Eilen käytiin siskon kanssa kiinalaisessa syömässä ja Jumbossa shoppailemassa. Sisko osti mulle alesta sellaisen reisipituisen ohuehkon neuletakin ja ite ostin itelleni sukkahousuja. Aivan järjetöntä shoppailua siis ;) No mut pääasia että nähtiin ja vaihdettiin kuulumisia kasvokkain. Kuitenkin niin lähekkäin asutaan, että ei pitäis olla turhan vaikeeta järjestää näitä naamakkain kohtaamisia. Söin sielä kiinalaisessa ihteni niin ähkyksi (friteerattuja kasviksia, olipa kevyt ja hyvä idea...) että vielä puolenyön aikaan kun aloin nukkumaan mahassa tuntui ku ois kiviä syönyt.. Josko tästä lähtien jätän ne friteeraukset jälkiruokaan..

Huomenna pitäis sitten suunnata The Circukseen The 69 Eyesin yksityiskeikalle.. Ex-anopinkokelas oli ostanut sen Nortonin virustorjunnan jonka mukana sai lipun sinne keikalle. Valitettavasti vain yhden lipun, niin joudun yksin menemään. O, N ja Si ja varmaan muutakin porukkaa on sitten muualla viettämässä iltaa, niin liityn sitten keikan jälkeen niiden seuraan. En kyllä halua jäädä yksin viettään iltaan mihinkään Circukseen! Ikävä vaan, että se keikka alkaa jo 20.30, niin tulee vähän kiire ehtiä töistä valmistautumaan ja sitten körötellä vielä junassa se puoli tuntia hesaan.. Mutta noh, onneksi O lupasi käydä alkossa, kun ite töistä päästyäni unohdin, että saa muutaman paukun tehtyä. Lonkeroa/siideriä mun on aika turha siinä kiiressä yrittää lipittää...

Tiistaina kävi töissä hauskasti kun olin illan musaosastolla, niin asiakas tulee multa kysymään, et mikäs se on se tanskalainen rockabilly bändi joka soittaa semmosta Elvis-musiikkia. Istuskelen siinä tyytyväisenä Volbeat-teepaita päällä ja ehdotan että oisko se vaikka Volbeat? Asiakas innoissaan että joo, sehän se oli! En kyl ruvennut siinä sen kummemmin rintaa röyhisteleen, että köh köh, mulla on niiden paita päällä, tiedän kyllä bändin erittäin hyvin. Mutta asiakkaan mielestä vaikutin varmasti oikein pätevältä musaosaston tyypiltä.. Ja miksen mä olekkin, jos kaikki kysymykset rajottuis tonne raskaamman musan puolelle. Mut sit kun ruvetaan kyseleen taidemusiikin/etnon juttuja, niin mä olen aivan täysin hukassa samantien.

O'n "lomailua"

Joo, tämä on taas asia, josta pitää puhua O'n kanssa, mutta haluanpa silti ensin avautua asiassa täällä.. Eli O on tämän viikon "lomalla". Asia jonka sain kuulla maanantaina kun oltiin siskon luona käymässä. Joo, olihan O maininnut jo aikaisemmin et sen pomo yrittää järkätä sille tämän vkon lomaa, mutta ei sitten missään vaiheessa ennen maanantaita ilmoittanut, että se loma oli järjestynyt.. Joo, menee ehkä muistamattomuuden/ ajattelemattomuuden ties minkä piikkiin kun ei muista kertoa että btw kulta, mä en oo ens viikolla töissä. Mutta musta tuntuu että tämä kertomatta jättäminen menee enemmän sen piikkiin, että jos en vaan kerro, niin se ei järjestä mitään ohjelmaa/menoja. Ehkä se olen vain minä ja minun pienet epävarmuuskummitukset päässäni, mut siltä se musta tuntuu..

No joka tapauksessa.. nyt kun O on lomalla, niin sehän tarkoittaa sitä, että ei tarvitse tehdä töitä, eikös? Ja normaalilomalainen ei edes menisi työpaikalleen lomalla ollessaan. Vaan mitä tekee O? Sehän lähtee aikaisemmin työpaikalleen aamuisin, kuin mitä lähtisi jos olisi töihin menossa! Tosin "vaan" maalaamaan pikku-ukkojaan, mutta silti! Nyt mulla on ollut iltavuoro tänään ja eilen, ja minusta olisi ollut kiva viettää se aamupäivä yhdessä kunnes mä lähden töihin. Mutta ei! Eilen mä olin hädintuskin saanut silmiäni raotettua auki sängynpohjalla kun toinen on jo wowittanut ja rupee riipiin vaatteita päälleen, että pitää päästä maalaamaan!!! Ihan oikeesti!!! Tässä on taas tämä meidän parisuhde... mulla olis aamulla aikaa meille, mutta toista ei kiinnosta pätkääkään mikään muu kuin uudet maalit ja pikku-ukot! Joo, on tullut uudet miljoona hienoa maalia ja kivahan niitä on testailla ja maalailla ukkojaan ja ties mitä, kyllä mä ymmärrän sen. Mutta kun mun mielestä sen ei vain pitäisi mennä tämän meidän yhteisen ajan edelle! Ensin pitäis tulla me, ja sitten pikku-ukot.. Mutta ei, O'lle näköjään pikku-ukot tulee aina ensin ja mä tuun siälä jossain sijalla 5 tai 6.... Oikeesti, jos viettää "lomansa" työpaikallaan maalamassa omia ukkojaan, niin onko se lomaa? Mun mielestä ei. Mun mielestä lomalla tehdään kaikkea muuta kuin työjuttuja. Toihan on ihan sama ku jos mä menisin lomalla kirjastoon lukemaan kirjaa!!!

Kyllähän O teki ruokaa tiistaina, että mulla oli eilen eväät ja eilen se teki pitsaa josta riittää taas mulle evästä töihin ja tänään lupasi käydä kaupassa ja tehdä illalla muusia ja soijanakkikastiketta. Mutta mun mielestä sen pitääkin mennä niin, että jos toinen on lomalla, niin sitten kotityöt on sen vastuulla, koska se toinen kuitenkin on sen 8 tuntia töissä, ja toisella on koko päivä aikaa.. Mut silti se olin jännästi eilen minä, joka pyykkäsin yksin, koska O oli jo lähtenyt maalaamaan.. Onhan se kiva raahata pyykkejä edes takas viidennestä kerroksesta kellariin pyykkitupaan ja takaisin... Ja minä, joka tiskasin ennenkuin lähdin illaksi töihin. Koska toisella on niin kiire sinne maalaamaan, että ei se ajatellut kotitöitä ollenkaan. Eipä sillä, että se ajattelisi niitä muutenkaan koskaan ikinä, koska sitä ei haittaa yhtään minkälaisessa roskakasassa me eletään.

Joo, eihän se auta, että mä valitan asiasta täällä, vaan mun pitää puhua O'n kanssa. Ihan kuten ollaan sovittu, että kun joku asia vaivaa, niin minä avaan suuni ja puhutaan koska eihän O voi muuten tietää. Mutta halusinpa nyt ensin avautua asiasta.

Kadonnutta itsetuntoa etsimässä

On kyllä jäänyt tämä blogin kirjoittaminen aika vähille nykypäivinä... Ei tunnu, että on mitään asiaa, ja vaikka asiaa oliskin niin koneella tulee häärättyä kaikkea muuta kuin oman blogin parissa pyörittyä...

O'n kanssa on nyt toivottavasti viimeisetkin ongelmat selvitetty vlopun aikana. Ei siitä sen enempää tällä kertaa. Mutta siinä selvittelyn lomassa O sanoi jotain, joka jäi päähän pyörimään. O sanoi, että aikasemmin mä olen ollut jossain sellaisella omalla tasollani, jossa olen vähän välittänyt muiden mielipiteistä, mutta että nyt olen tullut sieltä alas muiden ihmisten tasolle. Totta, aikasemmin mulla oli tosi vahva itsetunto ja itseluottamus ja olin varma itsestäni ja elämästäni ja päätöksistäni siinä. Mutta enpä ole enää. Nykyään päässä pyörii yhtä sun toista epävarmaa ajatusta. Mistä tämä epävarmuus sitten tulee? Varmaan asiaan vaikuttaa montakin asiaa, kuten tämä suhde O'n kanssa joka ei ole ollut hirveän vakaalla pohjalla viimeiseen kolmeen kuukauteen, epävarmuus työpaikan saamisesta, ja yleensäkin epävarmuus tästä elinympäristön muutoksesta, koska kyllähän tää on aivan eri asia asua täällä kuin jossain käpykylä "big city" Seinäjoella.

Vahvin merkki tästä epävarmuudesta on ehkä kuitenkin se, että suurinpiirtein viimeisen kuukauden ajan olen tuntenut oloni lihavaksi. Minä, joka olen aina ollut sinut pömppikseni ja "tavallisen ihmisen" kokoisten reisieni kanssa, olen alkanut väitellä peiliä ja ollut onnellinen siitä, että en edes omista puntaria, että saisin mitään konkreettisia tietoja painonnousustani. En nyt ole mitään syömishäiriötä kehittämässä, enkä ole sen suuremmin ruvennut vahtimaan mitä oikein syön päivän mittaan tai ruvennut ulkoilemaan tai muuten kuluttamaan kaloreita. Mutta silti, asia, jonka en olisi ikinä uskonut alkavan minua vaivata, on kuitenkin jostain hiipinyt kimppuuni. Tokihan sitä muutaman kilon nopeasti kerää ylimääräistä, kun makaa työttömänä kotona eikä tee mitään, että sinänsä ihan ymmärrettävää että pömppikseni on saavuttanut uudet mittasuhteet. Ja toisaalta ajattelen, että nyt kun olen töissä, niin kulutan taas energiaa eri tavalla kuin aikaisemmin ja paino taas tasaantuu, kuten toivottavasti myös käykin. Mutta silti, eihän tämmöisen asian pitäisi vaivata minua!

Niin tasaista ja rauhallista

Elämä se vaan rullaa tasaisesti eteenpäin, päivästä toiseen. Vihdoinkin! Niin kauan tässä tuntuu olleen koko ajan jotain sählinkiä ja stressiä, että oikeesti tämä tasapaksu "aamulla töihin, illalla kotiin, istun koneella, hoidan kissat, teen ruokaa kun O tulee töistä, tuijotan telkkaria/luen kirjaa, menen nukkumaan" elämä tuntuu kovin mukavalta. Töissäkin alkaa asiat sujumaan ja alan osaamaan juttuja enkä vaan seiso öönä aapisessa koneen ääressä ja tuijota suu auki asiakasta kun se tahtoo jotain. Toki takaraivossa koko ajan naputtaa, että kohta taas joku kohta elämässä romahtaa ja sitten mennään taas alamäkeen, mutta tällä hetkellä yritän olla kuuntelematta sitä naputusta ja keskityn vain nauttimaan tästä rauhasta.

O'n kanssa käytiin lauantaina Ikeassa ja ostettiin vihdoin se ruokapöytä ja kaksi tuolia. Ostettiin myös verhotanko olkkariin, vielä kun sais sen kiinni seinään ja verhotkin hankittua, niin ois kiva :) Tuli ostettua vähän isompi pöytä, mitä alunperin ajattelin, mutta kyllä se nippanappa tuohon mahtuu. Ja kyllä musta ainakin on paljon kivempi syödä siinä pöydän ääressä yhdessä ja jutella, kuin tässä koneiden ääressä nököttäen. Tosin mulla on paha tapa ottaa kirja ruokapöytään ja luen sitä siinä syömisen ohella.. Hankala varmaan jutella mun kanssa kun hautaudun sinne kirjan taakse. Mutta kun nyt kun olen kirjaston henkilökuntaa, niin ei tarvitse maksaa varausmaksua, niin tulee varailtua kaikkia niitä kirjoja, mitä en oo aiemmin viihtinyt varailla kun siihen ois mennyt euro jos toinenkin, ja ne kirjat pitäis ehtiä lukeakkin, että saa ne eteenpäin varauksissa..

Eilen olin HelMetin Encore koulutuksessa, joka järjestettiin tossa Tiksin kirjastossa. Sitä oli vetämässä mun vanha luokkakaveri Seinäjoelta, tai siis Lasse opiskeli meidän kanssa sen ensimmäisen vuoden ja siirtyi sitten Turkuun opiskelemaan loppuun. Siellä samassa koulutuksessa oli myös yks tyyppi joka veti meille pari kurssia silloin ekana vuonna. Pienet on piirit Vantaalla. Oli kyllä kiva Lassen kans vaihtaa kuulumisia, kun on siitä muutama vuosi mitä on viimeksi nähty. Muisteltiin kuinka hyvä luokkahenki meidän luokalla oli, ja se on kyllä yksi merkki siitä, kuinka hyvä se henki oli, kun Lasse on edelleen osa "meitä" vaikka se ei ollutkaan meidän kanssa kun sen ensimmäisen vuoden. Lasse vaan kertoi, että ei Turussa ollut läheskään samanlaista. Oon kyllä todella onnellinen siitä, että meidän luokalle vaan sattui ne oikeat tyypit ja meillä oli tosi tiivis henki ja porukka koko sen kolme ja puoli vuotta, kunnes porukkaa alkoi valmistua ja luokka pienenemään. Kyllähän se helpottaa opiskelua kummasti, kun viihdyt niiden ihmisten seurassa joiden kanssa olet sen 8 tuntia samassa tilassa ja teet kaikenmaailman ryhmätöitä ja ties mitä..

Jaha, jospa sitä sitten tuputtelis vähän meikkiä naamaan ja vaihtais yövaatteista normivaatteisiin ja lähtis iltavuoroon!

Yhdessä edelleen

Niin ne päivät vaan vierii eikä mitään ehdi tekemään, kun joutuu töissä olemaan.. No ei, en oikeesti valita kyllä yhtään. On ihanaa kun saa tehdä muutakin kuin möllöttää kotona kissojen kanssa päivät pitkät :)

Mutta siis joo, asioista on taas O'n kanssa puhuttu ja kyllä tässä nyt edelleen yritetään pitää parisuhdetta pystyssä. Kotiuduin toissaviikon keskiviikkona kissojen kanssa ja juteltiin siinä sitten ilta O'n kanssa. O halusi tietää, että uskonko mä, että mä voin olla onnellinen tässä suhteessa, että kannattaako tässä oikeasti yrittää jos musta tuntuu että mä en sit kuitenkaan loppujen lopuksi voisi olla onnellinen. Asia, joka mulla ei ollut käynyt edes mielessä. Koska kuitenkin olen aikaisemmin ollut onnellinen O'n kanssa ja uskon kyllä että pystyn sitä taas olemaan, jahka meidän elämä tästä tasaantuu ja mullakin on päivissä muuta sisältöä kuin O. Mä taas halusin tietää, että uskooko O että se pystyy muuttumaan niin, että me voidaan jatkaa parisuhteessa vai onko parempi todeta samantien peli poikki ja jättää muuttumisyritykset. Tehtiin sitten sopimus, että tästä lähtien O ei sovi lauantaille mitään menoja/suunnittele mitään, vaan lauantait on meidän yhteistä aikaa, jolloin tehdään mitä mä haluan. Vähän kärjistettynä sanottuna. Mutta siis, kun lauantai on ainoa päivä vkossa joilloin meillä molemmilla on yleensä vapaa (tosin mä olen tämän vkon lauantain töissä) niin pidettäis se lauantai sitten sellaisena, että silloin tehdään yhdessä asiota eikä sellaisena että O painaltaa pelaamassa/maalaamassa ja mä möllötän kotona. Ja maanantain, kun O'lla on vapaa ja mä olen yleensä maanantaisin töissä (tosin eilen olin vapaalla, kun olen lauantaina töissä) niin O saa tehdä mitä lystää. Kunhan toivottavasti olis kotona ennen kymmentä illalla, että ehdittäis vähän sitä yhteistäkin aikaa siinä illalla viettämään. Ainakin nyt pari edellistä lauantaita on sujunut ihan sopimuksen mukaan. Enkä mä nyt sano, enkä sanonut silloinkaan kun tästä puhuttiin, et vaadin 100% et lauantait on vain meidän yhteistä aikaa, tietenkin jos tulee jotain menoja, niin niitä tulee, mutta että periaattessa yritettäis kuitenkin molemmat pitää se lauantai vapaana toisiamme ja parisuhdettamme varten.

Tosiaan täällä kirjastossa on nyt tullut oltua vajaa pari vkoa. Olen kyllä hyvin viihtynyt, mutta on tämä kyllä vaikeeta oppia uudet järjestelmät, systeemit ja sitten vielä nämä kaikki vieraat ihmiset, henkilökunta ja asiakkaat. Ja kun tämä kirjasto on vielä niin paljon suurempi kuin Nurmon kirjasto.. Välillä kyllä tuntuu siltä, että aivot alkaa vaan sulaa, kun sitä informaatiota tulvii päähän vaan niin liikaa kerralla. Tulee ihan sellainen täyspysähdys päähän, mitään uutta informaatiota ei yksinkertaisesti mahdu enää sekaan ennenkuin saa prosessoitua tämän edellisen informaation. Tällä hetkellä istun vahtimassa neljää varhaisteiniä jotka tuli pelaamaan kirjaston "peliluolaan".. Oon jo tunnin täällä istunut ja vielä tunti pitäisi istua.. On tämä harjoittelijana oleminen niin kovin rankkaa ;) Mut kyllä sitä oikeesti miettii, että on tosi hyvä, että oon vain harjoittelija tällä hetkellä, niin saan tavallaan olla niin tyhmä kuin mitä huvittaa.. Ku jos oisin palkkatöissä, niin ois koko ajan kauhea paine, että pitäisi kaikki osata hetinyt ja tehdä hirveän tehokkaasti töitä kun kerran palkkaakin saa.. Mutta nyt kun saan sen alle 15 euroa/päivä ylimääräistä tästä harjoittelusta, niin en kyl ota hirveitä paineita...

Mutta siis joo, parisuhde porskuttaa edelleen eteenpäin ja työelämäänkin yritän totuttautua. Yllättävää kyllä aikaiset herätykset ei oo mua vaivanneet, nyt vloppunakin heräilin viimestään yhdeksältä vaikka ei ollut mitään kelloa soimassa ja tarkoitusta lähteä mihinkään aamusta. Töihin herään yleensä seittemän aikaan. Yks aamu sammutin vahingossa herätyskellon torkuttamisen sijaan ja nukuin 40 minuuttia pommiin. Mutta koska meillä on liukuva työaika, niin sain rauhassa syödä aamupalan ja tehdä muut aamutoimet ja tulin sitten töihin vasta yhdeksäksi. Varsin näppärä kun tarvii olla aamuvuorossa töissä viimeistään kymmeneltä. Mut tokihan se sit ärsyttää olla iltapäivällä myöhään jos tulis vasta kymmeneltä töihin, kun ei sitten kuitenkaan aamulla ennen töitä tulis tehtyä muuta kuin nukuttua... Joten yritän olla aina joskus puoli yhdeksän aikaan viimeistään töissä, niin pääsee joskus kotiinkin. Vaikka sinänsä, O'han kotiutuu vasta joskus kahdeksan, puoli yhdeksän aikaan, että eihän mulla kiire kotiin sen takia ole, mutta kun kerran jaksan aamulla heräillä ja mennä aikasin töihin, niin miksipä ei. 

Jaha, pitäisköhän sitä vielä käydä pyörähtämässä naamakirjassa ennenkuin rupean sulkemaan näitä koneita täällä ja karhaamaan teinejä koteihinsa..

Viimeinen oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän

Pakkasin eilen kissat, läppärin ja joitain vaatteita ja tulin B'n luokse. Nyt vaan oikeasti mun sietokyky viimein petti ja totesin että tässä ei selvästi enää puhuminen auta. Mä oon viikkotolkulla hokenut samoja asioita, ja jos tilanne paranee hetkeksi, mutta palaa sitten takaisin niin ei tässä vain ole mitään järkeä. Ensinnäkin se vaatekaappi kommentti joka on edelleen niin käsittämätöntä. Haluaisin nähdä sen ihmisen (joku muu kuin O) jonka mielestä tuollainen on ihan ok ja oikein. Tähän mennessä en ole vielä sitä löytänyt, vaan kaikki on olleet hyvin ihmeissään, et miten voi oikeesti sanoa noin. Ja toisekseen taas nämä O'n vapaat.. Viikko sitten maanantaina kun sillä oli vapaa, enkä ollut järjestänyt meille mitään tekemistä ihan sitä varten että se sais ite herätä aamulla ja kattoa miltä tuntuu ja ehdottaa mitä tehdään, kuten se on itse sanonut haluavansa vapaapäivänä tehdä. Noh, O herään joskus puolilta päivin, pelaa wowia hetken ja lähtee maalaamaan. Siis työpaikalleen. Sitten se soittelee joskus seittemän aikaa illalla, et sopiiko jos se jää vielä työkaverin kans pelaamaan yhden pelin, vai haluunko et se tulee kotiin et tehdään ruokaa. Sanoin että voi mun puolesta jäädä pelaamaan, et mä teen sit ite ruuan. No O kotiutuu sitten joskus kymmenen jälkeen. Että niin, siinä oli taas sen vapaapäivä, paljonko se teki mun kanssa mitään? Varsinkin kun tietää että aloitan torstaina sen mun työelämävalmennuksen, ja sit ollaan molemmat kiireisiä.. Toki sitten kun mä oisin maanantaina töissä ja sillä ois vapaa ni ois ok et se menee maalaamaan. Mutta se, et mut jätetään yksin kotiin sen kummemmin miettimättä, kun mä muutenkin oon sielä yksin ne 5 päivää viikossa kun se käy töissä.. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksa enää. Koko tänä parin viikon aikana O on tasan kerran kysynyt, et kattottaisko täydellisiä naisia (kun sain Si'ltä 4 ensimmäistä tuotantokautta lainaan). Siinä on oikeasti kaikki mitä se on ehdottanut, et tehtäis yhdessä..

Oltiin lauantaina baarittelemassa siskon kans ja Si'kin tuli sinne samaan baariin sitten. Laitoin aikaisemmin illalla O'lle viestiä, et ollaan menossa siihen baariin. Ja paria päivää aikasemmin kun kerroin et ollaan lähdös siskon kans baaritteleen, niin kerroin että saan kyllä kyydin kotiin, eli tuun yöksi kotiin. Sitten O laittaa joskus kahden aikaan viestiä, että me ollaan täs N kans pitsalla ja meen sit N'lle ja Si'lle yöksi, pärjäätkö? Että joo, se on koko ajan tiennyt missä baarissa me ollaan, se on ite ollut hesassa baarittelemassa kanssa. Se on tiennyt että mulla on kyyti kotiin, se ois voinut tulla samalla kyydillä/mennä junalla. Siinä vaiheessa mulla oikeesti vaan niin loppui hermot ja kärsivällisyys. Totesin että mulle riittää, mä en jaksa enää hakata päätäni tähän seinään. Joo, olin humalassa, mutta silti, en vaan pysty enää elää tälläisessä "suhteessa" jossa mun tunteilla ja mun elämällä ei ole mitään merkitystä toiselle. Soitin siinä B'lle (joka oli varmasti iloinen kun herätän sen vapaayönä kolmelta itkuparkuhuutopuhelulla...) ja sovittiin että B tulee hakemaan mut ja kissat sunnuntaina ja tuun tänne. Menin yöksi sitten siskon luo, vaikka oli tosiaan alunperin tarkoitus mennä kotiin.

B tulee sitten sunnuntaina yhden jälkeen hakemaan ja mennään hakeen kissat ja tavarat. O oli töissä, B sanoi heti että hän ei tuu sisälle jos O on kotona, koska siitä ei tulis nättiä jälkeä, kun B rupeis avautumaan O'lle. Tullaan B'n luo ja B lähtee siitä sitten töihin ja mä jään tänne silittelemään kissoja ja ihmettelemään elämääni. O soitti sitten joskus kahdeksan aikaan illalla kun kotiutui ja pyysi että tulisin kotiin että voitais puhua. Mutta mä oon täällä enkä mä täältä paikallisilla osaa kulkea mihinkään. O sitten kysyi että mistä mä suutuin eilen niin, siitäkö kun se jäi sinne N'lle ja Si'lle yöksi. Mut eihän se oo mitään uutta ja ihmeellistä sinänsä, mut se vaan oli se viimeinen pisara. Sanoin sit tosta vaatekaappi hommasta ja tosta vapaapäivästä ja siitä kuinka mä en vaan enää jaksa hakata päätäni tähän samaan saatanan seinään, joskus mun pitää vaan ymmärtää että se seinä ei oo antamassa periksi vaikka kuinka hakkaisin.

Toisaalta olen tyytyväinen että otin ja lähdin, koska tilanne ei selvästi puhumalla ratkea, vaan vaaditaan jo paljon enemmän että O ymmärtää että me ollaan oikeesti eron partaalla. Toisaalta tuntuu niin pahalta, että tilanne oikeasti edes on tämä. Me ehdittiin asua yhdessä vaan pari kuukautta ja nyt jo kaikki on solmussa. Helvetti, mä oon just opiskellut 5 vuotta ammattikorkeakoulussa, valmistuin viimeisenä mahdollisena päivänä nippanappa, sairastanut pari vuotta masennusta ja mun äiti kuoli pari kuukautta sitten... Että joo, eiköhän ero kihlatusta ja eläminen paikkakunnalla mihin en muutenkaan olisi koskaan halunnut muuttaa oikeen kruunaa kaiken. Ja se, että O ei varmasti oo yhtään pysähtynyt miettimään, mitä se tarkoittaa, et mä muutin sen takia tänne. Paikkakunnalle jossa tiedän, että mun on vaikea saada töitä ja jossa on liikaa ihmisiä ja kaikki on aivan liian kallista mun mielestä. Mutta ei, O'llehan se tarkoitti vain sitä että mä tuun elämään sen siivellä, sen maksamalla vuokralla ja sähköllä ja netillä surffailen. Ei se, että mä ostan ja teen ruuat ja siivoan ja pyykkään ja hoidan kotia, ei se merkitse mitään. Vain se merkitsee, että mä en maksa vuokraa. Just tossa perjantaina käytiin pitsalla jonka O maksoi ja se siinä ihmetteli että sillähän on vielä paljon rahaa. Yleensä sen palkka on kestänyt sen max. 2 viikkoa ja sitten se on elänyt luottokortilla. Kai sillä nyt on enemmän rahaa kun mä ostan ruuat ja teen ruuan ja teen sitä vielä niin paljon että sillä riittää siitä evääksikin, ettei sen oo tarvinnut jokapäivä käydä pitsalla/ostaa jotain. Mutta ei se tajua näiden asioiden merkitystä toisiinsa. Ainoa mitä se näkee on se, että mä en maksa laskuja. Ja vaikka se kuinka sanois, että ei sitä muka haittaa, että mä en maksa, mutta kyllähän sen typeräkin näkee että sitä haittaa!

Laitoin sitten eilen illalla O'lle vielä viestin, et jos se nyt asuu sielä pari päivää yksin ja miettii onko sen parempi olla yksin vai mun kanssa, että jutellaan sitten. Jos se oikesti on sitä mieltä, että mä vaadin liikaa ja se ei pysty muuttumaan ja on paljon kivempi kun saa vaan hakata wowia ja pleikkaria päivät pitkät ja tehdä vapaapäivinään ihan mitä sitä ihteä huvittaa, niin sitten se on sillä selvä. Mä rupeen hakeen kaikkia mahdollisia auki olevia kirjastonhoitajan paikkoja, ihan mistä päin suomea vain että mä pääsisin mahdollisimman nopeesti helvettiin täältä. Ensin J'n kanssa kalja meni mun edelle ja nyt O'n kanssa wowi, pleikkari ja pikku-ukot. Vittu että tämä elämä on sitten hienoa..

Perunkirjoitus ja O'n käsittämättömyyttä taas kerran

Tänään tuli äidin perunkirjoitus. Toisaalta tuntuu, että aikaa on kulunut todella paljon, toisaalta tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut eilen. Ja toisaalta jopa edelleen sitä, että tapahtuuko tämä todella mulle, onko mun äiti oikeasti kuollut? Eli asiaa ei ole vieläkään tullut sisäistettyä ihan todella. Perunkirjoituksessa tuli myös virkatodistukset kaikista seurakunnista, joihin äiti on kuulunut. Ja yllättäen sieltä löytyi myös mun isän tiedot, siis koko nimi ja henkilötunnus. Neljä vuotta mun syntymän jälkeen isyys oli vahvistettu. Tunteet on melko sekavat, koska en ole ikinä halunnut "isääni" tuntea, enkä siksi ole edes yrittänyt selvitellä missä se menee. Tosin pelkän etu- ja sukunimen perusteella etsiminen olis voinut olla hankalaa. Olen aina ajatellut asian niin, että mähän olen tässä se viaton osapuoli, en mä vaatinut syntymääni. Se on ollut ihan "isän" ja äidin välistä ja "isän" päätös lähteä ja olla ottamatta ikinä yhteyttä. Kuitenkin se on aina minusta tiennyt ja on voinut ottaa yhteyttä jos olisi niin halunnut tehdä. Joten miksi mä yrittäisin ottaa kontaktia? Mutta toisaalta, voihan se olla, että se ei uskalla ottaa yhteyttä, koska on kerran mut hylännyt? Mutta loppujen lopuksi luulen että todennäköisesti se ei ole uhrannut mulle ajatustakaan enään pariin vuosikymmeneen.

O päästi taas suustaan melkoisia sammakoita tuossa muutama päivä sitten. Oltiin tossa tekemässä ruokaa ja jotenkin puhe kääntyi niin että O sanoi "mä voisin ihan hyvällä omallatunnolla ottaa sun vaatteet pois vaatekaapista ja laittaa figulaatikoita tilalle." Mä menin ihan että WTF? Kysyin sit, että ihan oikeesti, hyvällä omallatunnolla? "Joo, koska mä maksan vuokran niin vaatekaappi on mun." Ihan oikeesti?!?! O selkeesti ajattelee et tää on sen kämppä ja mä oon joku siipeilijä joka elää sen vuokralla. Yritin sit muistuttaa sitä, et mä en vaan siipeile tässä ja kysyin että paljonko sulla on mennyt rahaa ruokaan tässä kuluneen kahden kuukauden aikana. No ei paljoa.. Niiii! Koska mä ostan edes ruuan!! Näköjään kaikki on O'lle edelleen "mun" ja "sun" eikä "meidän." Miten vaikeeta tämä oikeen voi olla ja miten pitkään tätä jatkuu?? Selvästi sitten joskus kun saan  oikeita töitä ja tienaan enemmän, niin pitää laittaa kaikki laskut (vuokra, sähkölaskut, nettilasku) puoliksi, koska muuten mä en O'n mielestä ole oikeutettu mihinkään täällä vaan kaikki on sen. Mun pitäis varmaan itseasiassa lakata käyttämästä tätä "O'n laajakaistaa" ja siirtyä takas käyttämään mun mokkulaa kun sen mä sentään maksan itse. Koska en pääse 24kk sopimuksesta eroon ja sitä on vielä kymmenisen kuukautta jäljellä.. prkleen määräaikaissopimukset.. Noh, onneksi se on sen 14 egee kuussa, niin mun talous ei sentään siihen kaadu. Joo, taidanpa kaivaa mokkulan esiin ja ruveta käyttään sitä kun O kotiutuu. Ehkä se tajuaa pointin, ehkä ei.

Valtakunnassa edelleen kaikki hyvin

Näköjään se, kun kertoo että ei ole onnellinen, ja on valmis lähtemään suhteesta saa toisen oikeasti ymmärtämään että nyt pitää ihan oikeesti skarpata ja ruveta elämään parisuhteessa, eikä yrittää jatkaa etäsuhdetyylillä yhteenmuuton jälkeenkin. Ärsyttää vaan, että piti oikeesti ottaa ne "kovat keinot" käyttöön, ennenkuin viesti meni perille. Mutta niinhän se taitaa aina olla, mitään ei uskota ennenkuin on selkä seinää vasten. Elämä on kuitenkin parantunut tässä parin viikon aikana ja O selvästi yrittää muuttaa tapojaan ja käyttäytymistään.

Kävin keskiviikkona sopimassa Tiksin kirjastossa työelämävalmennuksesta, aloitan sielä 1. maaliskuuta. Kolme kuukautta ois tarkoitus olla. Työnhakuhan mulla jatkuu kyllä koko ajan, eli tuon työelämävalmennuksen voi lopettaa kesken jos satun saamaan ihan oikean työpaikan sen aikana. Kaikkein parastahan olisi, jos saisin työpaikan heti tosta Tiksistä. Olis mukavan lyhyt työmatka, kesällä vois pyöräillä töihin :) Joten pitää olla koko harjoittelun ajan hyvinkin skarppina ja valmiina tekeen kaikkea mahdollista. Mutta pääasia on se, että saan jalkani sinne ovenrakoon ja naamani tutuksi talossa. Onpahan kyllä pehmeä lasku koulunpenkiltä työelämään kun saa harjoittelijana aloittaa. Ja johan tässä tuli muutama kuukausi kotona pyörittyäkin, ihan tarpeeksi. Alkoi itestäkin jo tuntua että nyt vois ruveta tekemään taas jotain elämällään.

Ton työelämävalmennuksen takia käytiin O'n kanssa maanantaina työkkärissä ja jonoteltiin melkeen 1½ tuntia, että pääsin virkailijalta hakemaan semmoisen lappusen, joka mulla oli jo kotona. Ja O jonotti ihan kiltisti, jutteli ja vitsaili. Ei merkkiäkään hermostumisesta tai turhautumista vapaapäivän viettämisestä mun asioiden kanssa jonottaen. Että näköjään lähdettiin oikealla jalalla liikkeelle ja O ymmärsi että meistä molemmista oli ihan yhtä kurjaa jonottaa sielä niin pitkään, eikä sen tarvinnut ruveta sen kummemmin murjottaan ja osoittamaan mieltään kuinka kurjaa se sen mielestä oli. Onhan toi oikeesti aivan naurettavaa että sielä joutui jonottamaan noin pitkään, mutta ainakin O kesti sen tällä kertaa kuin mies!

Sain vihdoin takuuvuokrankin takaisin siitä solukämpästäni, oli aika iloinen yllätys kun en edes muistanut minkä suuruinen se takuuvuokra oli.. Mutta kertoo taas minkälainen rahankäyttäjä olen, kun lähdin siinä siskon kans pyörähtämään Jumbossa ja kierreltiin parit vaatekaupat. Jossain kaupassa käteen tarttui eräänlainen tunika jota kävin sovittamassa ja mietin että ottaisinko vai enkö ottaisi.. hinta tais olla 30 euroa. Se oli ihan ok, mutta koska se oli vain ok ja hinta oli jopa 30 euroa, jätin sen kauppaan. Kävin sitten vain cittarissa ostamassa ruokaa sillä kolmellakympillä. Tilillä ois ollut rahaa enemmän kun pitkiin aikoihin koska sielä oli peruspäiväraha + takuuvuokra, mutta en silti sortunut mahdottomaan shoppailuun, koska tiedän sen, että niiden rahojen pitää kuitenkin riittää pidempään kuin viikko. Kotona kuitenkin kävin sit tutkimassa suomalainen.com sivustoa ja tilasin J.R. Wardin Black Dagger Brotherhood sarjastani puuttuvia kirjoja 4 kpl, 6.40 € kpl. Kirjat menee aina vaatteiden edelle :) Ja toki juttelin O'n kanssa asiasta, vaikka rahat mun onkin, mutta ne rahat on tarkoitettu meidän ruokkimiseen, niin halusin varmistaa että sen mielestä on ok, että tilaan ne kirjat. Vaikka eipä O'kaan pahemmin kysele, et saanko ostaa uuden Final Fantasyn pleikkarille.. Mut toisaalta, O käy töissä ja sen tulot on melkein kolminkertaiset mun tuloihin verrattuna.. Toisaalta sen menotkin on kolminkertaiset kun O maksaa laskut. Ja ainahan O on P.A... ei se taida muunlaisesta elämästä tietääkkään...

Mietin tässä yks päivä kuinka fiksusti osaan O'n kanssa riidellä. Kun se ei oo vaan semmosta huutoitkusyyttely-meininkiä, vaan pystyn oikeesti istuun ja puhuun asioista jotka harmittaa. Ehkäpä olen kasvanut ihmisenä? Toisaalta varmasti tämä blogikin auttaa, koska voin aina tulla tänne avautumaan ensin ja saan tämän avulla jäsenneltyä asiat niin, että pystyn järkevästi kertomaan O'lle mikä mättää. Ja se, että en ala heti raivoomaan kun joku mättää, vaan pidän sen sisälläni ja mietin tarkkaan miten haluan sen ilmaista O'lle. Ehkä se on osoitus siitä, kuinka yritän parhaani, että meidän parisuhde sujuis mahdollisimman tasaisesti. Koska tosiaan edellinen parisuhde J'n kanssa oli sellaista vuoristorataa, että en halua sellaista enää kokea. Toisaalta sen kautta ymmärrän niitä naisia, jotka pysyy sellaisissa parisuhteissa.. Koska se kun menee hyvin, menee niiiiin hyvin, että sen takia on valmis kestämään ne huonotkin hetket. Jos meidän ongelma ois ollut mikä tahansa muu kuin kalja, ehkä meidän juttu ois saattanut toimia. Mutta se nyt on semmoista jossittelua, mitä on aivan turha tehdä.

Miro oli eilen niin ihana kun O tuli töistä kotiin. Miro istui tos keittiössä emännänjatkolla kattomassa kun mä tein ruokaa ja kun O käveli siihen viereen silitteleen sitä, niin se kiipes samantien O'n olkapäälle kehräämään. Siinä se hyrräs ja puski niin onnellisena. Selkeästi Miro ainakin on ottanut O'n omaksi ihmisekseen. Sängyssä se edelleen tulee vaan mun kainaloon, mutta eiköhän se joskus vielä O'nkin kainalokanaseksi rupea.

Valtakunnassa kaikki hyvin?

Ja taas on puhuttu parisuhdetta auki. Aloitin kysymällä O'lta, olisiko hän valmis menemään naimisiin ensi kesänä, kuten meidän alkuperäinen suunnitelma oli. O kysyi, että onko meillä varaa järjestää sellaiset häät, mitä sä haluat? Vastasin, että ei nyt mietitä sitä, vaan sitä, että olisitko sä valmis menemään naimisiin. -"Kyllä mä olisin valmis." -"Ok, mä en olis." Mun oli pakko saada O heti ymmärtämään, että tämä on nyt vakavaa ja nyt täytyy ihan oikeesti kuunnella, miettiä ja jutella. Puhuttiin siitä pankkireissusta. O muistutti mua, kuinka me oltiin sunnuntai-iltana sovittu et katotaan maanantaina mikä sen flunssan kunto on, että mennäänkö sinne pankkiin vai perutaanko. O nukkui maanantaina myöhään, olisko ollut puoli yhden paikkeilla kun se nousi. Eli mun ois pitänyt herätellä sitä aikasemmin jo ja kysyä, että ollaanko menossa vai ei. Mutta ajattelin, että se on nyt hereillä ja näyttää olevan ihan ok, joten ollaan varmaan menossa. Mutta se, että mä rupeen pukeen ja sit hoputteleen sitä, oli sitten väärä taktiikka. Ja sitä varten O oli niin pahalla tuulella ja että sitä ei huvittanut edes yrittää hillitä sitä pahaa tuultaan, josko ottaisin siitä opikseni. Ja sanoin O'lle, et ymmärrän kyl sen pointin, et jos mä teen noin useemmin ja se käyttäytyy tollee, niin jossain vaiheessa mä opin kyseleen siltä etukäteen/suunnitteleen yhdessä menemisiä sen sijaan että vaan oletan että tossahan se on hereillä, niin nyt mennään. Että joo, molemmissa osapuolissa vikaa ihan yhtälailla.

Kerroin myös, että musta tuntuu että O ei ota mua huomioon. Ja että kaikki, mitä mä ehdotan on "ei". O ei osannut sanoa, miksi se reagoi mun ehdotuksiin niin kielteisesti. Mutta toivottavasti se nyt kuunteli ja otti opikseen ja hillitsee itseään tästä lähtien. "Ehkä" olis jo paljon parempi kuin suora "ei". Myös siitä keittiönpöydästä puhuttiin ja kerroin kuinka pahalta musta tuntuu kun mä yritän ehdottaa noinkin yksinkertaista asiaa kuin keittiönpöydän hankkimista, ja sieltä tulee heti niin negatiivinen vastaus. Mutta, tuosta huomioonottamisesta. O sanoi, että kun tämä ei ole ensimmäinen, toinen eikä edes kolmas kerta kun hän käy tätä keskustelua jonkun kanssa. Ja mietityttää, että onko tässä oikeasti enää mitään järkeä edes yrittää. Eh? Jos kaikki/suurin osa sen tyttöystävistä on sanonut, et niistä tuntuu että O ei ota huomioon, niin pitäiskö oikeesti uskoa ja yrittää muuttaa ihteään??? Tai sit sen pitää löytää joku niin tossukka, että sitä ei haittaa elää parisuhteessa jossa toinen elää omaa elämäänsä eikä yhteistä elämää. Sanoin O'lle, että mä uskon että se pystyy muuttumaan, jos se oikeasti haluaa. Teki mieli vielä sanoa, että jos sä et ole valmis muuttumaan mun takia, niin et sitten kenenkään, et tää on vähän niinkuin se viimeinen vaihtoehto. Ei, mä en oikeesti ole niin itserakas, että kuvittelisin olevani jollaintapaa parempi kuin kaikki muut naiset, vaan pointtini on siinä, että O on kuitenkin ollut muhun ihastunut vuosikausia. Nyt se on oikeesti saanut mut. Jos se menee omalla välinpitämättömyydellään pilaamaan tämän suhteen, niin mitä sille jää vaihtoehdoksi?

Toisaalta, voihan se olla, että nyt kun sillä on mut, niin se onkin huomannut, et ei mun kanssa oleminen olekkaan niin hienoa mitä se on ajatellut. Samaa asiaa jouduin miettimään edellisessä suhteessani J'n kanssa. J'n kanssa ollaan tunnettu yläasteelta alkaen ja meillä oli sellainen perusteiniromanssi joskus ysillä hetken aikaa. Siitä ei kuitenkaan mitään sen suurempaa tullut vaan hajaannuttiin eri suuntiin opiskelemaan yläasteen jälkeen. Pari vuotta sitten vappuna taas törmättiin ja siitä alkoi uusi "romanssi". Varsinainen vuoristorata oli se suhde. No kuitenkin, silloinkin tilanne oli tämä että J oli vuosia ajatellut ja muistellut mua.. Jotenkin tuntui että se oli jo nostanut mut johonkin jalustalle, missä mä en halunnut olla. Miten mut voi nostaa jalustalle, jos mua ei oikeasti tunne? Kuitenkin se yläasteminä ja parinvuodentakainenminä on kuitenkin aikalailla eri ihminen. Mikä näitä miehiä vaivaa, kun ne rakentaa musta jotain haavekuvaa ja sitten ovat hämmentyneitä kun todellisuus ei ookkaan niinku kuvitelmissa???

Tällähetkellä tilanne on siis se, että O tietää että en ole tyytyväinen siihen, miten se kohtelee mua. Ja että mä olen valmis lähtemään tästä jos tilanne ei parane. Mutta en nyt vielä ole luovuttamassa, haluan katsoa loppuun asti miten tässä käy ja yrittää. Mutta en jää hakkaamaan päätäni seinään, mikäli tilanteessa ei tapahdu mitään muutosta parempaan. Joten aika näyttää..?

Turhautumista

Huoh, alkaa kyllä tämä parisuhde todenteolla vituttamaan. Miksi tän pitää olla näin vaikeeta? Oikeesti, mistä tämä johtuu? Eilen meidän piti O'n kanssa käydä mun pankissa. Kävin sielä ite viime viikolla lopettamassa mun asuntovakuutuksen, kun turha meidän on kahta päällekkäin pitää ja O on just maksanut koko vuoden vakuutukset jo. Ne tahtoi sieltä pankista sit, et jos tultais O'n kanssa yhdessä käymään ja katottais mikä meidän tilanne on. Sovin sit maanantaille ajan kun tiesin että O'lla on vapaa, eikä olla mitään vielä sille päivälle suunniteltu. Ajankin sain vasta kahdeksi, että O saa rauhassa aamulla nukkua. Kerroin O'lle sitten heti kotiuduttuani, oisko ollut ke tai to kun sielä kävin, ja se oli että jaa, ok, käydään sitten. Eli hyvissä ajoin ilmoitin, että sinne on tapaaminen virkailijan kanssa sovittu.

Vaan miten kävikään eilen kun piti mennä? Okei, O'lla oli flunssaa, eli ymmärrän tietenkin että harmitti lähteä käymään johonkin pankkiin sen sijaan et ois saanut vaan maata kotona. Mutta silti, mä rupeen vaihtaan vaatteita ja valmistautuun lähtöön. O vaan istuu koneella ja pelaa wowia. Sit kun sanoin jotain, et pitäiskö sunkin ruveta pukeen, ni vastaus on vaan jotain et saanko mä nyt ensin juoda tämän finrexinin loppuun. Totean et ok, juo vaan. Aattelin että ei siinä vajaassa desissä finrexiniä nyt niin kauaa mee.. mut näköjään siihenkin saa kulutettua reippaasti aikaa. Mä seison jo kengät jalassa eteisessä ja odotan et O saa puettua ja tuijotan kelloa. Päästään joskus varttia vaille kaks lähtemään ovesta ulos joten ehditään junaan joka lähtee 13.58 eli ollaan tiksissä kahdelta kun pitäis olla jo sielä pankissa. Yritän soittaa sille virkailijalle siinä kun odotellaan junaa, mutta en saa häntä kiinni. O'sta huokuu koko ajan semmonen ärtyneisyys/kiukkuisuus enkä viitti ees puhua sille mitään. Noh, kymmenen minuuttia myöhässä päästään pankkiin (se virkailija soitti kun oltiin siinä 50 metrin päässä, eli kyl siellä meitä selvästi odoteltiin, yllätys yllätys...) Meillä menee sielä varmaan joku reilu vartti ja se oli siltä erää siinä. Kävellään siitä sitten kirjastolle ja käydään ennakkoäänestämässä ja O rupee oleen paremmalla tuulella ja jopa juttelee.

Oliko sen aamuinen viivyttely semmosta lapsellista "mua ei huvita mennä sinne- niinpä teen kaiken mahdollisimman vaikeaksi"-käytöstä vai mitä ihmettä? Joo, kylhän jokasta meistä lapsettaa välillä, mut kun toi on musta vaan jotenkin niin naurettavaa käytöstä. Ja TAAS tässä nähdään se perkeleen empatiakyvynpuute!! Ei se varmaan miettinyt kertaakaan koko aamuna miltä musta tuntuu muuta kuin siltä kantilta, et miten se voi tehdä mun päivästä vaikean.

Mä alan oikeesti olemaan niin kypsä tähän suhteeseen. Musta tuntuu että O'lla on useamman kerran viikossa tommosia huonoja päiviä, jolloin mä joudun olemaan varpaisillani ja olemaan puhumatta mitään, ettei se kiukustu enemmän. Pari kertaa kuussa mä vielä ymmärtäisin, mutku niitä on oikeesti useempi viikossa, niin ei vaan jaksaisi enää. Ja kun ei tiedä mistä ne johtuu, mikä sillä on niin pielessä että kiukuttaa ku pientä lasta? Mä en vaan näe tässä nykytilanteessa mitään järkeä. Mä en ole onnellinen tässä parisuhteessa. Joo, kyllähän se arki tulee vastaan suhteessa kuin suhteessa, mut jos tää on sitä meidän arkea, niin mä kyllä lähden. Mutta mitä mä voin tehdä? Puhua? Ihan niinkuin mä en ois yrittänyt. Mut tuntuu et mikään, mitä mä sanon ei vaan mee O'lle perille eikä sen käytös oo muuttunut mihinkään. Se kuuntelee sujuvasti ja siinäpä se. Mä en tiedä onko O vaan niin laiska ihminen, että se ei oikeesti jaksa hirveesti ajatella asiaa. Ja varmaankaan O ei oo ymmärtänyt, kuinka pahalta tämä musta tuntuu ja kuinka vakavaa tämä oikeasti on.

Toinen esimerkki O'n ihanasta käytöksestä. Käytiin B'n kanssa Ikeassa lauantaina ja kahtelin sielä pikaisesti meille keittiönpöytää. Kotona kattelin sitten netistä vielä enemmän ja löysin semmosen sopivan kahden istuttavan ja siihen sopivat pari tuolia. Koitin sit O'lle esitellä niitä sunnuntaina, niin sen vastaus on vaan että mihin sä luulet että noi mahtuu. Sit kun yritän sanoa, et kyl ne mahtuu tohon keittiöön ja et musta ois kiva et me syötäis välillä ihan keskenään pöydän ääressä sen sijaan et me molemmat möllötellään tässä koneittemme ääressä syömässä. Mutta ei, O'ta ei kiinnostanut yhtään. Tässä mä yritän lähentää meitä ja tuleeko O yhtään vastaan, no ei! Muutenkin sen perusreaktio kaikkeen mitä mä ehdotan tuntuu olevan "ei". Ilman sen kummemmin miettimättä miksi. Ja sit kun se on semmonen jääräpää, et sehän ei voi muuttaa mieltään sitten enää jälkikäteen.

Joo, tilanne ois varmaan erilainen, jos mä oisin löytänyt heti töitä tänne muutettuani, ja mulla ei ois aikaa vatvoa näitä asioita. Mut mä oon kyllä ihan tyytyväinen, että nää ongelmat on tullut heti vastaan. Mielummin kohtaan ne nyt ja yritän saada tän suhteen jatkumaan kuin se et tajuan vasta parin vuoden päästä että eihän tässä ole mitään järkeä. Tällä hetkellä mulla ei oikeastaan ole mitään muita siteitä tähän paikkakuntaan kuin O. Eli oon vapaa lähtemään jos siltä rupee tuntumaan. Koska niin mä tulen aivan varmasti tekemään, jos tilanne ei muutu. Mä en alunperinkään ole koskaan halunnut pääkaupunkiseudulle asumaan ja nytkin tulin ihan vain O'n takia ja kun tarkoitus ei alunperin ollut asua täällä kuin kesään asti. Mutta sekin nyt sitten venyy ja venyy.. Miksi kaiken pitää olla niin pirun vaikeeta? Koska tämä elämä oikeen helpottuu?

Selvästi hyvä päivä

Tänään on pitkästä aikaa ollut hyvä päivä. Olen saanut asioita tehtyä ja päivä on sujunut ilman sen kummempaa "venymistä ja vanumista." En tiedä, vaikuttaako tässä se, että Kelalta tuli nyt jo päätös peruspäivärahasta ja sain hurjat 188 egeä eilen tililleni, vai mikä? Vaikka sitä ei ole ainakaan tietoisesti stressannut niin paljoa, että tuleeko Kelata tukia, mutta kyllähän se kummasti helpotti mieltä, kun sai tietää että tulee ja minkä verran. Vielä kun sais sen asumistukipäätöksen. Kuitenkin reippailin tänään kauppaan ja ärrälle lataamaan matkakorttia ja kävin myös kukkakaupasta hakemassa pesupoletteja että saa pyykkäillä. Varasin myös pyykkivuoron ja pesin kaikki äidin luota tuomani lakanat, kun sielä on kuitenkin poltettu sisällä, niin ne lakanat tuoksuu jonkin verran tupakalta. Pyykinviemisen jälkeen sain tiskattua ja pesin kaikki kissojen ruokakipot ja sen tarjottimen, joka on niiden alla sekä siivosin hiekkalaatikon. Kohta rupeen  keitteleen makaronia, että teen makaronilaatikon. Vaikka sinänsä tuo "tehtävä"määrä ei todellakaan ole mikään iso, mutta silti se on paljon enemmän kuin mitä olen tähän mennessä saanut päivässä aikaan.

Alkaako elämä jo voittamaan? Arki sujumaan? Ainakin mökkeytymisfiilis on helpottanut tässä viikon sisään. Enää ei tunnu niin vaikealta lähteä mihinkään/suunnitella mitään menoja. Onneksi se(kin) oli siis vain ohimenevä vaihe, eikä tarvitse huolestua itsestään. Eilen olin Si'lle mallina eräässä hänen lopputyössään, minusta tehtiin vanhus. Oli hauska kokemus kun näki alusta loppuun sen, miten sitä vaan vanheni silmissä. Kaikkea sitä saadaankin aikaan meikillä ja peruukilla, 28-vuotiaasta tulikin yhtä-äkkiä kahdeksankymppinen! Ja viime viikolla käytiin siskon kanssa keskustassa shoppailemassa, tosin meidän aikataulu oli sen verran kiireinen, ettei ehditty kiertämään kuin Forumia. Pitää koittaa joku vloppu uudestaan sit kun lapset ei oo siskolla, niin sen ei tarvi kiirehtii hakeen niitä hoidosta. Lauantaina lähdetään siskon kanssa bilettämään. Helpotti kummasti kun Kela muisti mua, muuten olisin kyllä joutunut pyytään siskolta rahaa lainaksi...

O'n kanssa on taas puhuttu asioita halki, poikki ja pinoon. Sanoin O'lle, että musta tuntuu, että se elää edelleen etäsuhteessa. Ja se kyl myönsi, että niin se taitaa tehdä. Ja sanoi kyllä tietävänsä, että tässä parisuhteessa on vielä paljon parantamisen varaa. Meidän pitäis keksiä jotain yhteistä tekemistä, mutta O ei halua harrastaa mitään liikuntaa.. ei liikunnallisia harrastuksia pariskunnalle, ehdotuksia anyone??? Eniten mulla jäi mieleen se, kun O sanoi, että siitä tuntuu että mun päivän ainoa sisältä on se, kun O kotiutuu töistä. Aloin miettiin, et oonko mä tosiaan niinkuin joku koira täällä odottamassa että O tulee kotiin ja sit pyörin jaloissa innoissani? Ja sit O'lle tulee paineita että sen pitäis olla joku viihdyke.. Eh? Ja se toimii viihdykkeenä pelaamalla wowia/pleikkaria? Siis joo, kyl mä ymmärrän, jos siitä on tuntunut/tuntuu siltä, mutta musta on aika mielenkiintosta, että se ei sit kuitenkaan oo tehnyt asialle mitään. Ja sit taas tää naisten ja miesten välinen ero, mä haluan suunnitella etukäteen että tällä vkolla teen tän ja tän jutun ja O taas haluaa herätä vapaapäivänään ja kahtoa miltä tuntuu ja mennä sit tekeen jotain sen mukaan... Noh, jokatapauksessa, asioista on taas puhuttu ja tällä jatketaan. Ja siis paljonhan tässä painaa se, että mä tosiaan lojun päivät pitkät täällä työttömänä, tilannehan ois erilainen jos mäkin olisin sen 8h/pvä töissä. Et ehkä me just keksitään jotain yhteistä tekemistä ja sit mä löydän töitä ja se tekeminen jää sit siihen..

Minun rakas blondini on vihdoin ymmärtänyt raksupallon periaatteen! Niillä on siis semmonen pallo, jonka sisään voi laittaa herkkuja ja sitä palloa pyörittämällä ne raksut tulee sieltä aukosta ulos. Tähän asti se on vaan hämmentyneenä kattonut kun toinen kissa on pyörittänyt sitä palloa ja sit tuijottanut mua, et mun pitää pyörittää niitä raksuja sille. Mutta olikohan tossa toissapäivänä kun rupesin kuunteleen, et raksupallo pyörii, mut se toinen kissa kyl nukkuu mökissään.. Onko se tosiaan blondi joka sielä pyörittelee? Pakkohan sen on olla! Mutta sitten eilen aamulla se oli taas unohtanut miten se toimii ja sit se vaan tuijotti mua hämmentyneenä kunnes mä tönin sitä palloa ja autoin sitä alkuun.. Kyllä se sitten taas muisti että näinhän tämä toimikin. On se kyllä varsinainen järjen riemuvoitto, mutta onneksi se on niin kauhean suloinen, että sen tyhmyys ei haittaa <3

Elämää, ei sen enempää?

Huvittais päivittää blogia, mutta kun tuntuu, että ei oikeastaan ole mitään sanottavaa.. Äitin hautajaiset oli perjantaina, ajettiin torstaina siskon ja lasten kanssa täältä Härmään. O tuli sitten perjantaiaamuna siskon ex-miehen kyydillä, viipyi hautajaisten ajan ja lähti sitten takaisin samalla kyydillä. Lapset lähti siinä kanssa, niin sisko sai keskittyä sitten rauhassa äitin kämpän tyhjäämiseen meidän kanssa. Käytiin perjantaina siskon kanssa sielä kaappeja tyhjäilemässä ja lajittelemassa kirpparille/roskiin-säkkeihin vaatteita ym. Lauantaina tuli sitten veljet pakettiautolla, niin pakattiin huonekaluja ym mitä saatiin sinne mahtumaan. Vielä melko paljon jäi sitä tavaraa sinne, mutta vanhin veli käy sielä sitten hakemassa vielä uuden kuorman kun saa autoa lainaan ja ehtii. Sinänsähän sillä kämpän tyhjäämisellä ei ole mikään tulenpalava kiire, kun sitä ei kuitenkaan voida myydä ennenkuin perunkirjoitus on tehty.

Hautajaiset oli kyllä melko kauhea kokemus, mä vaan itkin ja itkin ja itkin, sekä kirkossa että seurakuntatalolla missä oli sitten muistotilaisuus ja ruoka&kahvittelu. B'n äiti piti nätin puheen ja  lauloi muutaman laulun, oli kyllä ihanaa, että edes joku puhui sielä jotain, koska eihän meistä lapsista kyllä ollut mitään puhumaan, oli se sen verran rankka päivä kaikille. Häiritsevää oli, kun ei vaan tuntenut sieltä ketään paitsi omat sisaruksensa ja B'n äidin... Muut oli aivan vieraita. Vaikka eihän sielä paljon ihmisiä ollut, joku 30 henkeä ehkä. Äitin sisaruksia oli sielä pari, eikä niitäkään olisi kyllä tunnistanut, jos ei olis tiennyt, että niitä sinne tulee.. Sen verran "läheiset" välit on ollut.. Perjantai-iltana oli kyllä niin jyrän alle jäänyt olo, olin vaan niin väsynyt, että ei aikoihin. Henkisesti niin raskas päivä.

Eilen menin siskolle apukäsiksi lasten kanssa  ja olin yön sielä kanssa. Tänään autoin sit siivoamaan sillä aikaa kun lapset oli hoidossa, kotonakin vois ehkä siivota, mut jospa ei tänään. Eiköhän yksi koti/pvä ole ihan tarpeeksi kova tahti sen suhteen. Huomenna ois tarkotus lähtee siskon kans keskustaan vähän shoppailemaan, katotaan kuinka hukkaan onnistutaan menemään. Onneksi siskolla taitaa kuitenkin olla pikkusen parempi suuntavaisto kuin mulla, niin ehkä ei aivan hukkaan päästä. Pitäis vaan jaksaa herätä ajoissa, että päästään aikasin liikenteeseen, kun lapset pitää kuitenkin hakea hoidosta, eli siskon tarvii joskus kolmen aikaan jo lähteä takaisinpäin.

Maanantaina sain vihdoin käytyä sielä Kelassa, nyt vaan odotellaan että sieltä tulee jonkinlaista päätöstä. Kyselin siinä virkailijalta, että kauanko mahtaa mennä, että päätökset tulee. Asumistukipäätös tulee toivottavasti kuun loppuun mennessä, mutta sitten sen työmarkkinatuen taimikälieonkaan mitä hain päätös voi kestää, kun niitä kun kuulemma taas nyt niin paljon sielä käsitteltävänä, kun vuodenvaihteessa on jäänyt paljon ihmisiä työttömäksi.. Pyysin O'ta tulemaan mukaan kun tiesi, että sielä joutuu kuitenkin jonotteleen, että olisi jotain seuraa odotellessa ja muutenkin oli tarkotus sit siinä tiksissä käydä ettimässä O'lle uudet talvikengät ja käydä ruokakaupassa.

Eiköhän O rupee sitten Kelassa odottellessa vinkuun, että miksi hänen piti tulla tänne. Ku hänellä on vaan ne 2 vapaapäivää viikossa (niinku kaikilla työssäkäyvillä ihmisillä on....) niin tuntuu ku olis töissä kun joutuu täällä olemaan.. WTF?? Ihan oikeesti.. mulla rupee niin lähteen järki! Ei sitten helvetti tarvi ikinä tulla mihinkään jos se on noin saatanan vaikeeta! Ja sillä just oli perjantai vapaa hautajaisten takia, lauantai vapaa kun se on sen normi vapaapäivä ja sunnuntaina neljän tunnin työpäivä.. Niin sit rupee maanantaina valittaan kun joutuu 20 minsaa istuun ja odottaan Kelassa... Ihan oikeesti? Musta niin tuntuu et O ei tajua et se elää nyt parisuhteessa, se ei oo enää sinkku eikä kaikkea voi tehdä niinkuin sitä ihteä huvittais, vaan munkin elämä on nyt tässä ja se joutuu joustaan ja muuttaan tapojaan meidän yhteiselon mukaan. Mutta tää ei oo vissiin O'lle auennut.. Mä en ymmärrä, miksi tämä parisuhde on näin vitun vaikee? Aikasemmissa suhteissa on kuitenkin ollut se joku tarkka kipukohta, joka on hiertänyt.. Tässä suhteessa ei hierrä kuin.. O? Onko tässä mitään järkeä???

Mökkeytymistä

Mua ei huvita lähteä mihinkään, eikä tehdä mitään. Haluaisin vain viettää päivät kotona peittoon kääriytyneenä, katsoa telkkaria ja istua naamakirjassa. Kauppaankin meneminen tuntuu niin vaikealta. Enkö voisi vain linnottautua tänne hetkeksi, palata normielämään sitten joskus? Kävin tossa joku päivä, olikohan lauantai tai sunnuntai, en enää edes muista, siskon luona. Sinnekkin lähteminen oli niiiin vaikeaa, sitä vain istu ja jumitti koneella ja katto kelloa, että pitäis pukea ja mennä. Kyllähän se siitä sitten, kun saa aikaseksi ja pukee ja lähtee ja menee portaat alas. Ja toki oli mukavaa olla siskon luona, sain lisää väriä tukkaani ja latvojakin sisko leikkas. Mutta silti, kun ei vain tahtois poistua täältä neljän seinän sisältä mihinkään. Nytkin mun pitäis mennä viemään Kelaan mun viimenen palkkalaskelma kirjastolta, mutta tuntuu niin vaikealta kun tietää että sielä joutuu istuun ja jonottaan ikuisuuden. Työkkäriin sain sentään soitettua, kun sielä ois ollut työnhakuinfo 4. pvä johon mun ois pitänyt osallistua, ja kerroin että enpä osallistunut, mitäs nyt.. Eiköhän se "mun" virkailija sieltä joskus soita..

B soitteli eilen ja kertoi ongelmistaan. Tuntui niin pahalta, kun olisin halunnut sanoa että minä hyppään heti junaan ja bussiin ja ties mihin ja tulen sinne niin voidaan jutella, mutta kun ajatuskin moisesta "seikkailusta" (en ole siis aikaisemmin mennyt paikallisilla B'n luo) pelotti ja tuntui mahdottomalta. Taksi taas maksaa sen verran, että siihen ei kyllä tällä hetkellä ole varaa, kun ei ole tietoa tuleeko Kelasta mitään tukia ja noi hautajaisetkin vie jonkun verran rahaa.. B tuli taksilla tänne ja mentiin tohon lähibaariin, missä en oo aikasemmin ollut. Istuttiin ja juteltiin tunnin verran sielä, mut pilkku tuli jo 11.30, niin siirryttiin sitten taksilla Tiksiin Hertakseen. Istuttiin ja kuunneltiin karaokea reilun tunnin verran. Siinä joku mies veti herneen nenään mun paidasta jossa lukee "ei eläinkokeille, käyttäkää kristittyjä". Joo, onhan se vähän provosoiva paita, myönnetään. Mut mulla se nyt pohjautuu enemmän siihen, että vastustan eläinkokeita, kuin siihen että en pidä kristityistä. Kuitenkin se mies sanoo mulle, että hei tyttö, mä olen kristitty. Mä vastaan että ok, ole vaan, minä en. Siitäkös se suuttuu ja toteaa mulle että mene sinä vaan lutkuttamaan tissiä senkin lesbo! Eh, koska mä en kuulu kirkkoon, mä olen lesbo? Okei... Ja jos sä oot kristitty, niin mitä sä teet baarissa tuoppi kädessä...? Noh, oli miten oli, B vähän hermostuu sille ja rupee selittään että se ei oo mikään lesbo, se on nytkin ollut puolitoistavuotta parisuhteessa MIEHEN kanssa. Onneksi se mies poistuu sitten johonkin eikä tule enää uudestaan avautumaan. Toisaalta, ois ollut jännä nähdä miten kovasti B ois ruvennut riekkumaan ;)

B'n työnantaja tulee sit hakeen meidät ja heittää mut ensin kotiin, koska enhän mä osaa kävellä Tiksistä tänne yksin, kun oon aina O'n vanavedessä vaan seilannut. Tipaton jatkui edelleen, B tarjos mulle batteryn ja kaakaon. Ei tehnyt kyllä yhtään mieli mitään muuta. Eipä ole kyllä hetkeen tullut oltua selvinpäin baarissa, onhan se meno vähän huvittavaa, varsinkin maanantaipäivänä. Oon kuitenkin iloinen, että B tuli ja lähdettiin, niin päästiin molemmat seiniemme sisältä edes hetkeksi ulkomaailmaan.

Lepää rauhassa, Äiti

Olipa semmonen vuodenvaihde ettei ikinä, eikä tule koskaan enää olemaankaan. Mentiin lauantaina O'n työkaveriporukalla jonkun niiden entisen työkaverin luo pippaloihin Espooseen. Pippalot oli aika tylsät, porukka oli selvästi jakautunut "meihin" ja "noihin". Muutaman tunnin siinä ehdin istumaan ja juomaan pari. Käyn käsilaukusta hakemassa ties mitä ja huomaan et sisko on  yrittänyt pari kertaa soittaa. Soitan sitten hänelle ja sisko kertoo että äiti on joutunut sairaalaan. Aivot pysähtyy ihan täysin, sairaalaan? Eihän se oo ikinä sairaalassa! Lopetan puhelun siskon kanssa ja meen nykimään O'n (itseasiassa potkasin sitä hiljaa olkapäähän, kun ei se kuullut kun kutsuin sitä nimeltä, enkä päässyt lähemmäs et oisin yltänyt kädellä tönäseen) että se tulee mun kanssa ja kerron sille asiasta. Siinä sitten itken ja päivittelen. O kysyy josko haluan että lähdetään, mut olin ensin että kyllä tää tästä, jäädään vaan. Siinä sitten soittelen veljien (2 kpl) kanssa kans ja odotellaan tietoja. Päätetään sit kuitenkin O'n kanssa lähteä, kun ei mun itkulle näy loppua. N ja Si tulee siinä kanssa kyselemään, että mikä meillä on, kun ollaan siellä keskenämme. Kerrotaan niille asiasta ja ne yrittävät kovasti sanoa, että ei se varmasti ole mitään vakavaa. Just kun ollaan siinä O'n kanssa kaivelemassa takkeja päälle, kun mun vanhempi veli soittaa ja sanoo, että lääkäri oli sanonut että äidillä on iso verisuoni puhjennut päästä, ei tule selviämään. Mä rupeen itkeen melko hysteerisesti ja veli juttelee sitten O'n kanssa puhelimessa vähän tarkemmin. Veli vannottaa O'ta katsomaan mun perään, että en oo hyppäämässä junan alle tai mitään ja kun O antaa mulle puhelimen takasin niin veli vielä mua vannottaa, että älä tee mitään typerää. Ihanaa kun mun veljillä on näin suuri luotto muhun, jos mä en oo aikasemminkaan ollut itsetuhonen, niin miksi aloittaisin nyt...?

Lähdetään siinä sitten O'n kanssa bussille ja soittelen siinä B'lle, joka oli töissä jos hän sattuis olemaan lähistöllä, ni saatais nopeampi  kyyti kotiin, mut B tais olla Hesassa silloin. Kerroin B'lle että äiti on joutunut sairaalaan ja tulee kuolemaan. B'n kanssa kuitenkin tunnettu jotain 15 vuotta ja hän on ollut paljon äitin kanssa tekemisissä vuosien myötä. Oli varmasti B'llä kiva jatkaa työntekoa kun pudotan sille tommosen pommin. Mutta sitähän varten bestikset on olemassa, niille kerrotaan murheet. Jokatapauksessa,  ollaan itseasiassa O'n kanssa bussissa matkalla Espoosta Helsinkiin kun vuosi vaihtuu. Soittelen siinä vielä siskon kanssa, että lähdetäänkö me sunnuntaina ajelemaan sitten Pohjanmaalle kattomaan äitiä.  Käydään siinä sitten pitsalla ja suunnataan junalla kotiin. Ollaan joskus kahden aikaan kotosalla ja mä istun ja itken O'n sylissä ja silittelen kissoja, muistellen kuinka paljon äiti tykkäs niistä, kun ne joskus oli sielä hoidossa. Yö menee aikalailla valvoessa ja sisko soittelee aamulla, että lähdetäänkö me ajeleen, vai mitä tehdään. Laitan siinä L'lle viestiä, voisko hän ottaa kissat joksikin aikaa ja sisko saa lapset niiden isälle hoitoon. O oli jo yöllä soittanut pomolleen ja kysynyt vapaata, jota O sai sitten heti koko viikon. Koska O'n oli tarkotus muutenkin olla tammikuussa enemmän vapaalla kun sillä on joku +50 lomapäivää käyttämättä.. B'n kihlattu tulee hakemaan kissat ja vie ne L'n luokse, koska itse en ehtinyt lähteä mukaan, se ois kuitenkin tunnin verran kestänyt se keikka. Pakkaan jotain reppuun ja sisko tulee hakemaan. Lähdetään ajeleen Pohjanmaalle, pysähdytään pari kertaa matkalla ja ollaan joskus kuuden aikaan Seinäjoella sairaalassa.

Veljet on tullut sinne jo vähän aikasemmin, vanhempi veli asuu Vaasassa ja toinen veli sattui olemaan perheineen sielä uutta vuotta vaihtamassa, niin heillä oli hieman lyhyempi matka. Ollaan siskon kanssa itkeätihrusteltu koko automatka ja perille päästyä tietenkin alkaa kunnon itkeminen. Mennään katsomaan äitiä tehostetun valvonnan osastolle (?). Äiti on kytketty hengityskoneeseen, kun omat keuhot ei enää toimineet. Lääkäri tulee siinä sitten puhumaan ja kertoo että äiti on todettu aivokuolleeksi 1.1.2012 klo 16.15. Sovitaan elinsiirtoleikkauksesta ym, en todellakaan muista mitä kaikkea se lääkäri siinä puhui. Pari tuntia istutaan sielä, äiti näyttää ihan siltä, että se nukkuis. Ainoa mistä tiesi, että ei ole kyse unesta on se, kun äiti ei kuorsannut. Lähdetään siinä sit ajeleen Härmään, minä ja O yövytään äidin kämpillä ja sisko menee ex-anoppinsa luokse. Taas sohvalla itkuparku O'n kainalossa ja loppuilta katotaan telkkaria.

Maanataina mennään siskon, O'n ja siskon ex-anopin kanssa hautaustoimistoon, valitaan siskon kanssa arkku ja uurna ja sovitaan järjestelyistä. Sitten mennään siskon ja O'n kanssa käymään POPissa ja Nordeassa, joissa äidillä oli tilit ja lainat, että saadaan ne lainanlyhennykset pysäytettyä jne. Puoli neljän aikaan äiti tuodaan sitten kappeliin, ja kokonnutaan sinne vielä laulamaan virsi, mun laulamisesta ei tullut kyllä yhtään mitään. Se hautaustoimiston mies kysyy vielä, et halutaanko että avataan arkku, että saadaan katsoa äitiä vielä viimeisen kerran. Joten viimeinen vilkaisu arkkuun sielä. Mennään sen jälkeen äidin kämpille ja käydään siskon ja veljien kanssa vähän läpi, et mitä kaikkea sielä on, mitä kukin haluaa pitää ja mitä laitetaan sit kierrätyskeskukseen/roskiin. Jäädään O'n kanssa sinne taas yöksi, tuijotellaan ilta telkkaria/hengataan koneella. Tiistaiaamuna tulee välittäjä katsomaan sitä asuntoa, ja esittämään hinta-arvioita. Sen jälkeen käydään vielä äidin avokin luona vähän juttelemassa ja kahtomassa mikä sielä on vointi. Sitten ajellaan takas Vantaalle. Torstaina sitten taas takaisin, hautajaiset on perjantaina, 13. päivä. Sopii äidin hautajaispäiväksi kyllä mainiosti, oli hän sen verran erikoinen.

Vaikka tässä onkin nyt tullut itkettyä silmiä päästään päivätolkulla, ja alkaa hitaasti ymmärtämään, mitä on tapahtunut, niin on tämä silti ihan hirveää. Ja kuitenkin, me ei edes oltu  mitenkään superläheisiä äidin kanssa, mä oon aina ollut katkera "paskasta" elämästäni äidille. En halua edes ajatella, kuinka kauheaa tämä olisi, jos oltais oltu tosiläheisiä. Edellisen kerran taisin äitiä nähdä kesällä, kun käytiin O'n kanssa sielä esittäytymässä. Että onhan se hyvä, että O ehti edes kerran näkemään mun äidin. Soiteltiin kuitenkin tuossa kun valmistuin/meillä oli muutto, että onneksi siitä ei kuitenkaan ole kuukausia, niinkuin joskus meni puheluiden välillä. Eniten tässä harmittaa se, kun ei tullut mitään "ennakkovaroitusta" tästä, äiti ei tosiaan ole ollut mun elinaikana sairaalassa kuin joskus kun mä olin ihan pieni, kun hän oli joutunut melko pahaan auto-onnettomuuteen. Mä oon ollut niin pieni, että ei mulla oo siitä kyllä mitään muistikuvia edes. Mielummin ois jonkun pikkusairaalareissun ottanut ensin, että olis oikeesti voinut ruveta valmistautumaan tähän ajatukseen. Vaikka äiti ite haluskin lähteä juuri näin, äkkirykäyksellä, mutta mulle ainakin tämä tuntuu pahalta tavalta. Tosin, parempi näin kuin kitua vuositolkulla laitteissa, mutta silti.. edes jotain?

Onneksi mulla kuitenkin on O, sisko&veljet, B ja muut kaverit. Ilman O'ta tuo reissu olisi kyllä ollut ihan hirveä, en halua edes ajatella mimmoista olisi ollut ilman. Mutta silti, tässä sitä ollaan.. 28-wee ja orpo. Tai noh, onhan mun "isä" elossa, kun ei ainakaan ole tullut ilmoitusta, että olisi kuollut (on mut kuitenkin virallisesti lapsekseen tunnustanut ja mulla on perimisoikeus). Vaikka kyllähän sitä tietää, että näinpäin sen kuuluu mennä, vanhemmat lähtee ensin ja lapset jää suremaan. Silti, olisin mielellään pitänyt äitini vielä muutaman vuoden, vaikka hän kuinka rasittava olikin. Mutta minkäs teet, näin kävi ja tällä mennään.