Muutto part I tehtynä

Kyllä huh huijaa, en muuta enää ikinä! Sellanenkin sähellys ja stressi ja kiukuttelu ja paniikkihässäkkä ollut täs viimeset neljä päivää että ei oo tosikaan! Ja nyt tilanne on vasta se, että tavarat on eritelty roskiin/mukaan/kirpparille ja pakattu ne mukaantulevat tavarat kärryyn.. Ja kärry on nyt sitten Lehtimäellä ens vkolle johonkin asti.. ja sitten vasta alkaa se tavaroiden oikea raijaaminen tänne kämppään.. ja purkaminen/päättäminen mitä puretaan ja mitä annetaan olla laatikossa/pussissa/nyssykässä.. Huoh, en jaksa! Roskiin sai kyl kantaa kiitettävän määrän tavaraa ja kirpparillekkin lähti jonkin verran. Tosin eivät huolineet kierrätyskeskukseen mun sohvaa, koska kissa on terottanut yhteen kulmaan kynsiään.. siis wtf? Kierrätyskeskus? Ihan niinkun sieltä ois kukaan menossa ihan priimatavaraa hakemaan muutenkaan? Ja jos se jälki haittaa, ni voihan sen sohvankulman laittaa nurkkaan/ostaa joku päällys siihen.. Noh, oli miten oli, sohva on nyt roskakatoksessa kiitos K'n ja hänen isäpuolensa.. Joku käy sen varmaan sieltä nappaamassa. Mutta jokatapauksessa, se tavaramäärä, mikä meni siihen kärryyn... jonka pitäis mahtua tänne kämppään.. jotenkin tuntuu että fysiikan lait tulee jossain vaiheessa vastaan ja tavarat ei vaan mahdu...

Oli  kyllä onni, että kissat jäivät tänne, ei siitä ois tullut mitään kissojen kanssa, ja varsinkin toi junamatka, kun sitä tavaraa oli kyllä jo muutenkin mukana, niin siihen vielä kissat... Ja hyvin oli lapsukaiset L'n luona viihtyneet, Wilmaa joutui väen väkisin änkemään kuljetuslaukkuun ja Miroa joutui ensin jahtaamaan sängyn alta ja sitten sohvan takaa kunnes O sai sen väijytettyä käsiinsä ja ängettyä kuljetuskoppaan! Sitten ne molemmat huutaa automatkan.. Oli selkeesti niin kivaa L'n luona, että ei ne tahtoneet kotiin ollenkaan! Sit täälä ne pyöri puolisen tuntia hämmentyneenä, että missäs sitä taas ollaan ja nyt ne molemmat nukkuu aivan väsähtäneenä. Vissiin sen verran koville otti se automatka.. Onneksi L oli hyvin pärjännyt kissojen kanssa ja lupasi, että saavat tulla uudestaankin hoitoon jos tarvetta tulee. Lapsetkin osanneet käyttäytyä, tai ainakaan L ei ole vielä löytänyt mitään niiden tekemiä sotkuja. Yllättävän helposti ite pärjäs ilman kissoja, tosin oli ehkä sen verran tekemistä ton muuton kanssa, että ei ehtinyt ikävöimään. Oletin että ois ollut paljon isompi ikävä niiden perään.

Saa nähdä kauanko menee, että oikeesti sisäistän sen asian, että en ole täällä enää käymässä, vaan asun nyt täällä. Ei tarvi enää pakata laukkuja ja kissoja ja lähteä takas Seinäjoelle, vaan pysyn täällä viikosta toiseen. Ainoa asia, mitä mun oikeasti tulee sieltä ikävä on työt, ja työpaikka ja se porukka siellä. Niin henkilökunta kuin asiakkaatkin. Kuitenkin sen kolmisen vuotta siinä kävin lauantai- ja kesätöissä, niin kyllähän siinä ehti ihmisiin kiintyä. Nyt pitää vaan toivoa, että löytäisin täältä töitä nopsasti. Vaikka tuntuu siltä, että haluaisi hetken vaan istua ja hengähtää ja saada ajatukset kasaan; mä olen valmistunut, mä olen muuttanut, mulla on elämä taas järjestyksessä, niin silti tuntuu ahdistava painostus siitä, että töitä pitäis saada heti nyt. Tuntuu että O ja sisko ja kaikki kahtoo pahalla jos vaan "makaan työttömänä kotona" enkä paahda uraputkessa.