lauantai 17. joulukuuta 2011

Kaikkialla muualla kiirusta, paitsi töissä

Hah, on tämäkin, kun ei ole arkena aikaa päivittää blogia, niin päivitänpä sitten lauantaina töissä tiskillä istuessani... Sen verran ollut taas hulinaa tässä muutaman viikon aikana, että ei oo ehtinyt omaa blogiaan päivittämään, muiden blogeja vaan käynyt vilkuilemassa. Eilen tultiin O'n kanssa viimeistä kertaa takaisin Seinäjoelle. Kissat jäi B'n ystävän, L'n luokse. Ei tarvi niitä nyt sitten neljän päivän takia tuoda tänne ja varsinkaan sitten tiistain muuttorumbassa ei tarvi varoa kissoja, vaan saa rauhassa juosta ovesta tavaroiden kanssa miten sattuu huvittamaan. Karvalapset oli innoissaan/jännityksellä uudessa paikassa, hirveästi tutkivat paikkoja ja kiipeilivät ympäriinsä. L'lla on myös pupu, mutta onneksi nuo lapsukaiset on jo K'n pupuun tottunut, niin enemmän jännitti se, mitä L'n pupu tuumaa kissoista. Mutta onneksi kun L'n pupu on aiemmin ollut B'n pupu ja B'llä on kaksi koiraa, niin pupu on tottunut muihin eläimiin niin ei niidenkään välillä tuntunut mitään kinaa olevan. Mutta on se vaan outoa olla ilman niitä karvalapsia, kun on niin tottunut siihen, että ne jaloissa pyörii ja häärää ja saa olla kymmeniä kertoja päivässä karjumassa niillle.. ja nyt on aivan hiljaista. Noh, onneksi O edes tuli mukaan niin on jotain seuraa.

Tänään pitäis tosiaan töiden jälkeen ruveta kasaamaan tavaroita.. ei kyllä yhtään huvittais.. Vaikka tietää, että ei se nyt oikeesti oo mikään ylitsepääsemätön urakka niitä pakata, mutta silti on semmonen olo, että onko pakko...? Mut kyllä se siitä, jahka alkuun pääsee ja onhan siinä O apuna. Vaatekaapit oon jo pakannut, melkein saman verran meni vaatteita "kirpparille"-säkkiin kuin mitä "Vantaalle"-säkkiin.. kertoo taas kuinka paljon sitä turhaa vaatetta vaan kertyy jostain. Jos olisin reipas, ni olisin ottanut kirpparipöydän ja myynyt ne kamani ja ottanut rahat niistä, mutta koska olen laiskiainen ja kiireinen, niin soitan maanantaina SPR'n kirpparille että tulkaapa hakeen täältä tietokonepöytä, sohva ja kasa vaatteita/kenkiä ym sekalaista..

Olin tosiaan viikon sielä Vantaalla. O kävi ahkerasti töissä ja mä möllöttelin kämpillä. Tiistaina kävin B'n ja L'n kassa baarittelemassa ja olin kyllä pitkästä aikaa tukevassa humalassa. Onneksi ei kuitenkaan krapula iskenyt mitenkään ylivoimaisena kimppuun, vaan selvisin ihan levolla keskiviikosta ;) Oli kyl mukava ilta tyttöjen kanssa, aloteltiin B'n luona ja pelailtiin siinä Wiillä. Sit lähdettiin karaokebaariin ja lauleskelin sielä tyttöjen kans duettoja, en tainnut yhtään biisiä laulaa yksin.. Naapuripöydästä haluttiin sit tarjota meille oluita, kun me laulettiin niin nätisti.. LOL! Eihän meistä kukaan edes juo kaljaa! Onneksi meidän kans iltaa viettämässä oli myös yks B'n ja L'n baarituttava, niin juotettiin niitä sille. Sielä tuli pilkku kahden aikaan, joten jatkettiin siitä sit seuraavaan baariin. Siinä vaiheessa mä olin kyllä jo enemmän kuin humalassa ja mm. tipuin pöydän alle kun yritin istua penkkiin tiskiltä tullessani. Noh, sattuuhan noita! Sieltä lähdettiin sit puol neljän jälkeen B'n kanssa niille yöksi ja juteltiin siinä vielä ennen nukkumaanmenoa yhtä sun toista B'n ja hänen kihlattunsa kanssa.. valitettavasti nytkun yrittää muistella, et mitäs kaikkea puhuttiin, ni mielikuvat on aika hämäriä.. pitänee ottaa tämä juttelu uusiksi joskus :) B heitti mut sit keskiviikkona töihin mennessään kotiin ja siinä se päivä menikin sitten illasta toipuessa.

Torstaina kävin vähän metsästämässä joululahjoja Kampista, mut en kyl löytänyt oikein mitään. Pitää keskiviikkona mennä O'n kanssa Jumboon pyörimään koska sielä mä osaan ehkä nippanappa jo liikkua.. Kamppi on mulle kyllä niiiin liikaa. Mutta joo, jospa sitä yrittäis jatkaa työntekemistä ja jättäis tän netissä surffailun vähemmälle!

2 kommenttia:

  1. Juteltiin näistä... kröhöm... asioista :) Lukeeko O tätä? Jos lukee niin sit en kerro mitään mistään mitä olet höpöttänyt.. :D

    VastaaPoista
  2. Kröhöm asioita :D vähänkö repesin! Mut siis joo, mulla ei oo ees tarkkaa tietoa lukeeko O tätä blogia vai ei, se kyl tietää että kirjotan blogia, mutta ei oo ikinä sen tarkemmin osoitetta kysellyt.. Mut ehkä parempi että et täällä huutele sen kummemmin siitä keskustelusta näistä.. kröhäm.. asioista :D

    VastaaPoista