Tässä olisi enää 10 päivää jäljellä, ja sitten pitää kaikkien opintosuoritusten olla palautettuina opettajille että heillä on viikon verran aikaa arvioida ja laittaa arvosana Winhaan. Tutkintoanomus täytyy viedä opintotoimistoon viimeistään 5.12, joten siihen mennessä pitää olla kaikki opintosuoritukset merkittyinä Winhassa. Muutama opettaja on nyt sähköpostilla "häätyytellyt" tehtäviensä perään, laitoin kaikista mun rästissä olevista "tietoteknisistä" kursseista vastaavalle opettajalle paluusähköpostia jossa listasin mitä kaikkea multa vielä uupuu sen kursseista.. Opettaja oli reilu, ja vastasi että kirjotat raportin Net.:verkkoviestinnän käsikirjasta, kun mainitsin että olen sen saanut juuri luettua, eikä mun tarvitsekkaan tehdä niitä kahta muuta raporttia, mitä se oli alunperin mulle laittanut. Verkkojulkaisukurssinkin saan sillä läpi, että zippaan aiemmin tekemät verkkosivuni ja lähetän ne hänelle, ei tarvitse kirjoittaa raporttia niistä. Sitten pitäisi vielä tehdä yksi tehtävä että saan kirjastojen tietojärjestelmät suoritettua, Tiedonlähteistä odotan edelleen opettajan vastausta, et mitä mun tarvii tehdä, että se kurssi tulee suoritettua.. Tietotekniikka ja informaatio-oikeuden kurssin vetäjälle laitoin spostia ja kyselin että voisko se antaa mulle H:n kurssista kun olen kuitenkin tentin aikoinani tehnyt ja ollut läsnä tunneilla.. Eniten mua tällä hetkellä jännittää tuo Tietotekniikka ja informaatio-oikeus ja se, että en löytänytkään verkkosivujani tikulta, missä olen koko ajan kuvitellut niiden olevan. Nyt elän toivossa, että ne ovat koulun M-asemalla, pitää maanantaina suunnata koululle kaivelemaan sivut aseman kätköistä.
Mutta siis, sen jälkeen kun opettaja oli vastannut että ei tarvitse tehdä sitä eikä tuota, niin tuli ensimmäisen kerran koko syksynä se fiilis, että ihan oikeesti, mä valmistun! Nyt on oikeesti enää niiiiiin vähän hommia tehtävänä, että mä pystyn tähän! Varsinkin kuin kirjoitin siltä istumalta sen raportin siitä kirjasta, siitä tuli yhteensä 12 sivuinen, ja kirjoitin sitä puoli neljään asti aamuyöllä! Halusin tehdä siitä kunnollisen, kun kerran sain niin paljon niitä muita tehtäviä anteeksi. Vaikka O koko ajan hokee, että kyllä sä valmistut, ne haluaa sut ulos sieltä koulusta valmistuneena, mut silti on vaan itellä ollut koko ajan pelko, et joku menee pieleen. Vaikka aiemmin postailin kuinka olen optimisti, niin tämän asian kanssa en ole kyllä osannut olla optimistinen. Näköjään kun tulee kyse asioista, joilla on todella, todella paljon mulle merkitystä, niin pessimisti ottaa vallan.
Yllättävää kyllä, en ole edelleenkään saanut yhtään ykköstä arvosanaksi, vaikka olen palautellut tehtäviä kuinka vajaina :) Siitä lasten ja nuortenkirjallisuudesta, minkä palautin vajaana sain kakkosen. Ja lastenkirjastotyöstä sain peräti kolmosen, hyvin pitkälti varmaan sen tähden, että kävin sielä kirjastossa ja tein haastattelun, koska sitä osuutta niistä kurssitehtävistä opettaja kehui sähköpostissa. Muut sille kurssille tehdyt tehtävät palautin vajaina (tein esittelyn kahdesta eri kirjastojen lukudiplomeista kolmen sijaan, luin vain kaksi artikkelia raporttiini...) mutta kolmonen sieltä silti pompsahti.
K'n kanssa tossa pari päivää sitten puhuttiin tästä mun valmistumisesta, tästä paniikista ja stressistä mitä mulla on ollut vähän pitkin syksyä ja varsinkin nyt marraskuussa. K sanoi, että entä jos mun masennus "laukeaa" taas, koska stressistähän se viimeksikin otti sen viimeisen tippansa ja tuli "vierailulle". Itse en ole tajunnut asiaa ajatella ollenkaan, ja K'n sanomana tuo ajatus kyllä säikäytti! Justiinhan mä olen päässyt takaisin jaloilleni sieltä masennuksen kourista, enkä todellakaan halua vajota sinne koskaan ikinä enää... mutta, se vaara on koko ajan olemassa ja merkit on ilmassa. Mitä jos masennun, kun saan tämän kouluhärdellin loppuun, paperit käteen ja muuton Vantaalle tehtyä? Vantaalla mulla ei kuitenkaan ole sen tarkempaa suunnitelmaa elämälleni vielä, kun ei ole työpaikkaa odottamassa. Onhan sielä O, bestis, siskoni ja muita hyviä ystäviä.. mutta silti, elämään tarvitaan muutakin sisältöä, tai minä ainakin tarvitsen. Tottahan yrityksenä on hakea töitä mahdollisuuksien mukaan, mutta toisaalta, niitä samoja paikkoja hakee varmasti moni muukin. Tämä nyt on ehkä vähän turhaa jossittelua, mutta silti, kyllä tuo K'n kanssa käyty keskustelu laittoi ajattelemaan. Vaikka kuinka toivoisin, että masennukseni olisi vain tuollainen kertaluontoinen, olosuhteiden pakosta tapahtunut oikku, niin totuus on että mullahan nyt sitten on taipumusta masennukseen, ja se voi tulla uudestaan vierailemaan elämääni...
Mitäs muuta mulle kuuluu... ei oikeestaan mitään, koko elämä pyörii nyt koulutehtävien ja naamakirjan ympärillä.. Kirjaston lauantaiaukioloaikaa on nyt marraskuussa pidennetty ja työt alkaa jo yhdeksältä.. mikä tarkoittaa sitä, että mun pitää herätä seittemän jälkeen että ehdin puoli yhdeksältä lähtevään bussiin. Viime lauantai meni ihan ok, heräsin suht pirteenä, vaikka en ollut nukkunut kuin viitisen tuntia, mutta tänä aamuna ja koko päivän töissä kyllä väsytti... Vaikka kuinka join energiajuomaa, niin aivot oli kyllä melkoisessa sumussa päivän. Noh, selvisin kuitenkin päivästä ihan kunnialla, enpä mitään hirveän vaativia hommia kyllä tehnytkään, hyllytin, syötin tilauksia järjestelmään, hain hyllyvarauksia ja muovitin isoja kirjoja, kun ne tuntuu jostain "kumman" syystä jäävän sinne muovitushyllyyn. Onneksi oli rauhallinen päivä, eikä tullut mitään erityisempiä asiakkaita kummien kysymyksien kanssa.. Eräs asiakas kysyi kun olin hakemassa hyllyvarausta, että onko lapsille tikkukirjaimilla olevia kirjoja, kun hänen lapsensa osaa lukea vasta semmoisia.. Noin yksinkertainen kysymys ja mä jouduin oikein pinnistelemään, että onkos meillä..? Ohjasin heidät tavutettujen kirjojen ääreen, niissä ainakin on tikkukirjaimellisia kirjoja. Jännästi tuo unenpuute vaan vaikuttaa aivoihin, en ymmärrä miten O pystyy elämään jatkuvassa unenpuuttessa, sehän siis nukkuu jotain 5-6 tuntia joka yö.. en mä vain selviäisi. Töistä kotiuduttuani hengasin hetken koneella ja sitten menin sänkyyn "lukemaan", unihan siinä yllätti.. K rymys töistä kotiin ja herätteli kiukkuamisellaan, mutta onneksi tajus että olin päikkäreillä (en ollut jaksanut laittaa huoneeni ovea kiinni) ja vetäytyi sit omaan huoneeseensa kiukkuamaan. Siinä sitten pari tuntia unta, sen jälkeen tunnin verran heräilyä ja vihdoin alkoi olo olemaan ihmismäinen. Mä en vaan ole aamuihminen, en ole ikinä ollut, enkä usko että tulen edes vanhuksena olemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti