Viikonloppu sujui suunnitellusti lorvien. No tuli sitä sentään pestyä pyykkiä ja siivottua. Edellisestä siivouksesta olikin kulunut aivan turhan pitkä aika, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Yleensä pyrin siivoamaan noin viikon välein, nuo lemmikit sen verran aiheuttaa kuitenkin sotkua että säännöllinen siivoominen on mulle tärkeää. Aikaisemmin (siis kun asuin exän kanssa) en jaksanut siivota juuri koskaan, koska häntäkään ei kiinnostanut. Nykyään nauretaan sielunsiskoni kanssa, kuinka silloin kuin asuimme samalla paikkakunnalla hän ei voinut koskaan tulla meille kahville vaan mä menin aina heidän luokseen, koska meidän kämppä oli niin sotkuinen etten tahtonut sinne ihmisiä päästää.. Tilanne korjaantui kyllä samantien kun erottiin ja muutin asumaan "omilleni" soluun, omat sotkut jaksaa kyllä siivota, lopulta ;)
Tänään oli töissä kyllä hiljaisin päivä koko tämän kesälomasijaisuuteni aikana. Onneksi osa kaukolainaamistani J.R Wardin kirjoista tuli sopivasti tänään, niin vietin illan palautustiskillä kirjaa lukien :) Olisihan siinä voinut oikeitakin töitä tehdä (esim. muovittaa, puhdistaa äänilevyjä tms) mutta päätettiin työparin kanssa olla turhia huhkimatta :)
Huh, saatiin tässä välissä kämppiksen kanssa kasattua sen tilaama imuri. Kaksi naista, kaks kissaa ja pupu siihen tarvittiin, ties montako miestä olis tarvittu.. varmaan ainakin viis! Täytynee ylihuomenna ottaa imuri käyttöön ja hankkitua taas näistä pölypalleroista eroon. Tuo kun on tommonen.. en tiiä, pystyimuri? niin varmaan tulee sillä sutastua äkkiä pahimmat moskat paljon useemmin kun sillä vanhalla versiolla.. Kunhan välillä muistaa mopata kans :) Tästä nyt tuntuu jostain syystä tulevan melko siivouskeskeinen postaus.. mut ehkä se ei oo niin vaarallista.
Vieroitusoireet on helpottaneet vihdoin kokonaan, päässä poksuminenkin antoi vihdoin periksi. Pitäisi varmaan lähettää taas sähköpostia psykologille ja kysellä tapaamisaikaa, edelliskerta jäi välistä koska heräsin niin väärällä jalalla sinä aamuna, että kihisin vaan kiukusta kun sinne asti pääsin. Lupasin että laitan sähköpostia sopiakseni uutta aikaa.. ja siitä on nyt parisen viikkoa kulunut... Voisi ehkä ryhtyä tuumasta toimeen joku päivä. Työt vaan kummasti haittaa vapaa-aikaa senkin puolesta että on hankala saada istuntoa sovittua.
Kesätöitä olisi enää 7 päivää jäljellä... harmi sinänsä, koska viihdyn tuolla todella hyvin. Mutta on se ihanaa kun saa lorvia koko elokuun kihlatun luona ilman sen suurempia suunnitelmia. Syksyllä saan toivottavasti jatkaa lauantaityöntekijänä tuolla kuten olen viimeisen vuoden toiminut, tuo kivasti lisäansioita opiskelijalle, vaikka töitä ei ole kuin 4h joka lauantai kun kirjasto on auki. Vaikka onhan se ikävää kun ei voi perjantaina juhlia kun pitää mennä lauantaina töihin... Onneksi nuo pahimmat opiskelurymyämiset alkaa itellä olla jo takanapäin, niin sekään ei haittaa. Edeltäjänihän rymysi perjantaina tappiin asti ja tärisi krapulassa töissä.. ei oo mun pala kakkua moinen, kun mulla on krapula niin haluan vaan kärsiä sitä, ei toivoakaan että pystyisin töitä tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti