Kesätyöt nimittäin... Olisin kyllä ihan valmis meneen viälä maanantaina takas töihin :D Ehkäpä pitää hetki totutella tähän lomalla oloon kun on pääsiäisestä asti hillunut kahdessa eri kesätyössä.. Eniten tuossa töiden loppumisessa "ahdistaa" varmaan se, että se tarkoittaa myös sitä että noita kouluhommia on nyt ihan oikeasti pakko ruveta tekemään.. Niitä kun on tässä reilun vuoden verran lykännyt pois pois, niin alku tulee kyllä oleen todella tahmea. Vaikka kuinka ajattelee, että sitten kun saan nämä tehtyä niin valmistun ja pääsen toivottavasti töihin jne jne, niin kyl niiden tehtävien värkkääminen silti vastenmielistä on. Ja tiedän kyllä senkin että pääsen varmasti monesta kohtaa kuin koira veräjästä, koska kyllähän opettajatkin tietää mun tilanteen (jouluksi loppuu opiskeluoikeus ja tukikuukaudet) ja tahtoo että valmistun, niin helpotuksia voi tulla yhdessä sun toisessa kohtaa. Se on sitten jännä nähdä kun aloittaa töiden hakemisen, että moniko kysyy sitä, että miksi opinnot ovat venähtäneet näin pitkäksi. En rupea asiaa kyllä mitenkään kiertelemään vaan kerron avoimesti että sairastuin masennukseen jne jne. Vaikka se voi sitten mahdolliselle työnantajalle antaa niitä ajatuksia, että tohtiiko mua palkata, jos sairastun uudestaan.. Mutta mielummin olen rehellinen ja suora tilanteen kanssa kuin peittelen sitä. Ei ole muutenkaan tapana piilotella/peitellä tosiasioita elämästäni, niin en ajatellut aloittaa sitä nytkään.
Nukahtamislääkkeetkin on nyt sitten lopetettu. Ei ollut tarkoitus niitä ihan vielä lopettaa, mutta tossa viime viikolla (vai olikohan jo sitä edellisellä? ei kai.. ei voi muistaa...) olin menossa nukkumaan joskus kahden aikaan ja töihin piti kuitenkin herätä ennen seittemää, niin totesin että jospa vaan jätän sen lääkkeen ottamatta, josko ei aamulla väsyttäis niin kauheasti. Kyllähän niistäkin luopuminen pieniä vierotusoireita antoi (kuumeinen olo jne) mutta ei onneksi läheskään niin pahoja kuin tuon mielialalääkeen lopetus. Kyllä siinä viikon verran meni vähän huonommin nukkuessa mutta nyt on onneksi alkanut uni taas maittaa ihan hyvin. Toissayönäkin täällä on kuulemma ukkostanut ihan kunnolla, ja mä en kyllä herännyt siihen ollenkaan. Toisaalta, eipä K herännyt myöskään, joten ehkä se vältti tämän meidän asuinalueen :P Se on myös erittäin positiivinen muutos että selviän paljon vähemmillä yöunilla ja aamulla väsyttää huomattavasti vähemmän kuin lääkkeiden kanssa. Lääkkeet vaati sen 10h unta yössä että oli aamulla hyvä olo. Ilman lääkkeitä saatan nukkua 4-6 tuntia useampana yönä eikä silti ole ollenkaan niin väsynyt olo, kuin mitä olisi jos olisin ottanut lääkkeet ja nukkunut niin vähän.
Huomenna pitäis sitten siivota kämppä lattiasta kattoon kun O tulee maanantaina, ettei raukka heti tukehdu näihin kissankarvoihin täällä.. Toi uusi imuri on kyllä erinäppärä käyttää, joten tulee varmaan sit imuroitua melkeen päivittäin kun O on täällä, josko hänen ois helpompi olla. Pitää varmaan imuroida kissatkin sillä ;) Olivat töissä sitten keränneet kolehdin ja antoivat meille kihlajaislahjaksi rahaa :) Ja Mauri Kunnaksen kihlajaiskortin, se on kyllä hieno ja sopii tietenkin kirjastotädille kuin nenä päähän. Pitää varmaan muovittaa sen kortti ja laittaa kirjahyllyyn :D Ehkä nyt en kuitenkaan muovita sitä...
Kauheita tapahtunut Norjassa. Jotenkin niin käsittämätöntä että tommosta tapahtuu pohjoismaissa. Onhan sitä tottunut kuulemaan melkeen päivittäin pommi-iskuista siälä ja tuola.. mutta kaukana kuitenkin.. Mutta että Norjassa, se on kyllä turhan lähellä :( Mielenkiintoista tietää mitä sielä taustalla nyt sitten oikeasti on, miksi mies räjäyttää ensin pommin Oslon keskustassa ja käy sitten saaressa ampumassa yli 80 ihmistä.. Ja kuten K aamulla sanoi, kerrankin tommonen sekopää, joka ei lopuksi tappanut itseään. Oon aina ollut sitä mieltä, että ne jotka onnistuu tommosen teon jälkeen vielä tappamaan itsensä pääsee aivan liian vähällä!
lauantai 23. heinäkuuta 2011
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Koodeja ja järjestelmiä
Huh huijaa kun aika on taas rientänyt kovasti, tuntuu että en mitään tee enkä mihinkään ehdi ja päivät vaan katoaa kalenterista.. Noh, semmosta se on, kesä! Sain taas koko vlopun möllötellä rauhassa kotosalla. Kämppis lähti lauantaina mikroskooppiselle lomalle Helsinkiin kaverinsa kanssa, niin sain olla reilun vuorokauden yksin kotosalla ja hoitaa lemmikkejä. Kämppis onnistui tänään törmäämään kihlattuuni Helsingissä kun hän oli pitämässä ruokkistaan.. Kämppis oli ollut että "mitä sä täällä teet?" vaikka kihlattu kuitenkin asuu Vantaalla ja käy Helsingissä töissä ja kämppis asuu 300 km päässä Helsingistä, niin eiköhän se kysymys kuulu kuitenkin että mitä kämppikseni siälä teki, eikä että mitä kihlattuni sielä teki :P
Pitäis varmaan vähän jotenkin helpottaa tätä tapaa, jolla kirjoitan täällä läheisistä ihmisistäni... Annan heille siis kirjainkoodit, joissa varmasti menen itsekkin jossain vaiheessa sekaisin, mutta ei se ole niin justiinsa. Kihlattuni olkoon O, kämppikseni K, sielunsiskoni H ja exkihlattuni S. Joudun ehkä monimutkaistamaan nimityksiä sitä mukaan kun blogiin tulee lisää juttuja läheisistä ihmisistäni, mutta aloitetaan nyt tällä.
Keskusteltiin justiin O'n kanssa mesessä mun järjestelmällisyydestä. Lapsuuteni takia (alkoholistiäiti, "isä" lähti lätkimään kun kuuli että olen tulossa, koulukiusausta ym ym josta kerron ehkä joskus enemmän) olen näin aikuisiällä melko tarkka siitä että asiat ovat järjestyksessä ja paikoillaan. Koska lapsena mulla ei ollut mitään keinoja itse vaikuttaa siihen kaaokseen missä elin, niin se on kyllä suuresti vaikuttanut omaan järjestyksenkaipuuseeni. Esim. tiskikaapissa astioiden pitää olla niiden omilla paikoilla. En nyt tarkoita että kattelisin viivoittimella joka tavaran kotonani että ne ovat suorassa tms. Mutta kuitenkin tietyt asiat pitää olla kohdillaan että tunnen elämäni olevan hallinnassani. Muutenkin olen melko voimakastahtoinen ihminen ja haluan että asiat menevät niinkuin minä sanon, koska muuten menetän kontrollin ja kaipa sielä alitajunnassa siintää pelko että joudun takaisin siihen lapsuuteni kaaokseen. Ja vaikka tiedän järjellä, miksi toimin miten toimin tilanteissa, niin silti välillä toivon että osaisin vain antaa asioiden olla ja mennä muiden pillin mukaan, mutta se on niin kovin vaikeaa. Onneksi tilanne ei kuitenkaan niin paha ole, ettenkö osaisi ja pystyisi "heittäytymään" asioihin lyhyellä varoitusajalla. Olisi kauheaa jos kaikkien pitäisi ilmoittaa mulle esim. viikkoa etukäteen jos ovat suunniteleet tekeväni kanssani jotain, jotta osaisin varautua siihen ja olisin valmis. Paljon kivempi kun esim. tänään K soitti junasta et mentäiskö käymään Rollsissa tai jossain syömässä. En osaa kuvitellakaan, miten vaikeaa on kun elämä on sellaista, ettei pystyisi edes noin yksinkertaiseen asiaan sanomaan että joo, mennään vaan, vaan kaikki pitäisi tietää ja suunnitella tarkasti etukäteen.
Toisaalta, onhan se todella hyvä asia että olen oppinut äitini virheistä ja osaan pitää elämästäni ja varsinkin raha-asioistani huolta, enkä vaan viipota pää pilvissä elämääni eteenpäin ja kuvittele ettei mistään tarvitse ottaa vastuuta tai ettei teoilla ole mitään jälkiseuraamuksia. Tai että elämä on vain tämä päivä. Onhan se hyvä elää hetkessä, mutta täytyy muistaa että elämä on muutakin. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka ei saa palkkaansa riittämään sitä kuukautta. Oikeasti, miten vaikeaa se voi muka olla? Okei, sä saat palkan, sulla on paljon rahaa.. mutta sen pitää riittää sen n. 30 päivää ja sillä pitää maksaa vuokra ym laskut.. Ei se voi olla niin vaikeaa! Tekee sitten itselleen vaikka jonkun viikkobudjetin tai jotain.. mutta että pitää heti hummata kaikki ja loppukuu syödä kynsiään? En vain ymmärrä. Eikä ole kyse siitä että mulla ois niin paljon rahaa käytettävissä, etten olisi tottunut säännöstelemään... Opiskelijahan on Suomessa tunnetusti se rikkain kansalainen.. Vuokran, puhelin ja nettilaskun (n.30 €) jälkeen mulle jää käteen opintotuesta n. 180 euroa. Sillä elää kuukauden (varsinkin kun on kasvissyöjä :P) kun on pakko. Onneksi olen viimeisen vuoden verran saanut tehdä noita lauantaitöitä (4h/vko) jotka sitten tuplaa tulot niin on varaa käydä O'n luona silloin tällöin, pelkän opintotuen voimilla ei kyllä matkustelisi.. Sitten pitäisi turvautua opintolainaan jo. Sitä olen tähän mennessä ottanut vajaa 1600 euroa, joka on melkoisen hieno saavutus kyllä :) En halua edes ajatella minkämoinen summa lainaa odottelisi jos olisin nostanut sitä joka kuukausi sen mitä irti saa..
Huomenna alkaa sitten viimeinen kesätyöviikko. Pomo palaa lomaltaan ja tunnelma kirjastossa kiristyy. Onneksi en ole tuolla vakituisessa työssä. Vaikka se ihana paikka onkin ja henkilökunta (pomoa lukuunottamatta) mukavaa niin juuri tuo yksi ristiriitainen ihminen vaikuttaa niin paljon paikan henkeen ja viihtyvyyteen että olen tyytyväinen että olen siellä vain silloin tällöin. Kunpa hän nyt vihdoin saisi jonkun muun työpaikan (hakee koko ajan jotain kaupungin/kunnanjohtajien virkoja ympäri Suomea) ja tuonne saataisiin vihdoin ja viimein kunnollinen pomo. Koko sen ajan, mitä mä olen tuolla ollut (ensikosketukseni oli harjoittelu jonka suoritin 08-syksyllä, siitä lähtien ollut kesätöitä, lauantaitöitä tms tuurauksia) sielä on ollut melkoisen huonoja pomoja.. kaikki kaksi kappaletta :P Mutta kuitenkin, on niin ikävää niiden vakituisten työntekijöiden puolesta kun tietää että töihin meneminen ja siellä oleminen on vastenmielistä. Tai en nyt tiedä onko se vastenmielistä, mutta hankalaa kuitenkin.
Pitäis varmaan vähän jotenkin helpottaa tätä tapaa, jolla kirjoitan täällä läheisistä ihmisistäni... Annan heille siis kirjainkoodit, joissa varmasti menen itsekkin jossain vaiheessa sekaisin, mutta ei se ole niin justiinsa. Kihlattuni olkoon O, kämppikseni K, sielunsiskoni H ja exkihlattuni S. Joudun ehkä monimutkaistamaan nimityksiä sitä mukaan kun blogiin tulee lisää juttuja läheisistä ihmisistäni, mutta aloitetaan nyt tällä.
Keskusteltiin justiin O'n kanssa mesessä mun järjestelmällisyydestä. Lapsuuteni takia (alkoholistiäiti, "isä" lähti lätkimään kun kuuli että olen tulossa, koulukiusausta ym ym josta kerron ehkä joskus enemmän) olen näin aikuisiällä melko tarkka siitä että asiat ovat järjestyksessä ja paikoillaan. Koska lapsena mulla ei ollut mitään keinoja itse vaikuttaa siihen kaaokseen missä elin, niin se on kyllä suuresti vaikuttanut omaan järjestyksenkaipuuseeni. Esim. tiskikaapissa astioiden pitää olla niiden omilla paikoilla. En nyt tarkoita että kattelisin viivoittimella joka tavaran kotonani että ne ovat suorassa tms. Mutta kuitenkin tietyt asiat pitää olla kohdillaan että tunnen elämäni olevan hallinnassani. Muutenkin olen melko voimakastahtoinen ihminen ja haluan että asiat menevät niinkuin minä sanon, koska muuten menetän kontrollin ja kaipa sielä alitajunnassa siintää pelko että joudun takaisin siihen lapsuuteni kaaokseen. Ja vaikka tiedän järjellä, miksi toimin miten toimin tilanteissa, niin silti välillä toivon että osaisin vain antaa asioiden olla ja mennä muiden pillin mukaan, mutta se on niin kovin vaikeaa. Onneksi tilanne ei kuitenkaan niin paha ole, ettenkö osaisi ja pystyisi "heittäytymään" asioihin lyhyellä varoitusajalla. Olisi kauheaa jos kaikkien pitäisi ilmoittaa mulle esim. viikkoa etukäteen jos ovat suunniteleet tekeväni kanssani jotain, jotta osaisin varautua siihen ja olisin valmis. Paljon kivempi kun esim. tänään K soitti junasta et mentäiskö käymään Rollsissa tai jossain syömässä. En osaa kuvitellakaan, miten vaikeaa on kun elämä on sellaista, ettei pystyisi edes noin yksinkertaiseen asiaan sanomaan että joo, mennään vaan, vaan kaikki pitäisi tietää ja suunnitella tarkasti etukäteen.
Toisaalta, onhan se todella hyvä asia että olen oppinut äitini virheistä ja osaan pitää elämästäni ja varsinkin raha-asioistani huolta, enkä vaan viipota pää pilvissä elämääni eteenpäin ja kuvittele ettei mistään tarvitse ottaa vastuuta tai ettei teoilla ole mitään jälkiseuraamuksia. Tai että elämä on vain tämä päivä. Onhan se hyvä elää hetkessä, mutta täytyy muistaa että elämä on muutakin. En pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka ei saa palkkaansa riittämään sitä kuukautta. Oikeasti, miten vaikeaa se voi muka olla? Okei, sä saat palkan, sulla on paljon rahaa.. mutta sen pitää riittää sen n. 30 päivää ja sillä pitää maksaa vuokra ym laskut.. Ei se voi olla niin vaikeaa! Tekee sitten itselleen vaikka jonkun viikkobudjetin tai jotain.. mutta että pitää heti hummata kaikki ja loppukuu syödä kynsiään? En vain ymmärrä. Eikä ole kyse siitä että mulla ois niin paljon rahaa käytettävissä, etten olisi tottunut säännöstelemään... Opiskelijahan on Suomessa tunnetusti se rikkain kansalainen.. Vuokran, puhelin ja nettilaskun (n.30 €) jälkeen mulle jää käteen opintotuesta n. 180 euroa. Sillä elää kuukauden (varsinkin kun on kasvissyöjä :P) kun on pakko. Onneksi olen viimeisen vuoden verran saanut tehdä noita lauantaitöitä (4h/vko) jotka sitten tuplaa tulot niin on varaa käydä O'n luona silloin tällöin, pelkän opintotuen voimilla ei kyllä matkustelisi.. Sitten pitäisi turvautua opintolainaan jo. Sitä olen tähän mennessä ottanut vajaa 1600 euroa, joka on melkoisen hieno saavutus kyllä :) En halua edes ajatella minkämoinen summa lainaa odottelisi jos olisin nostanut sitä joka kuukausi sen mitä irti saa..
Huomenna alkaa sitten viimeinen kesätyöviikko. Pomo palaa lomaltaan ja tunnelma kirjastossa kiristyy. Onneksi en ole tuolla vakituisessa työssä. Vaikka se ihana paikka onkin ja henkilökunta (pomoa lukuunottamatta) mukavaa niin juuri tuo yksi ristiriitainen ihminen vaikuttaa niin paljon paikan henkeen ja viihtyvyyteen että olen tyytyväinen että olen siellä vain silloin tällöin. Kunpa hän nyt vihdoin saisi jonkun muun työpaikan (hakee koko ajan jotain kaupungin/kunnanjohtajien virkoja ympäri Suomea) ja tuonne saataisiin vihdoin ja viimein kunnollinen pomo. Koko sen ajan, mitä mä olen tuolla ollut (ensikosketukseni oli harjoittelu jonka suoritin 08-syksyllä, siitä lähtien ollut kesätöitä, lauantaitöitä tms tuurauksia) sielä on ollut melkoisen huonoja pomoja.. kaikki kaksi kappaletta :P Mutta kuitenkin, on niin ikävää niiden vakituisten työntekijöiden puolesta kun tietää että töihin meneminen ja siellä oleminen on vastenmielistä. Tai en nyt tiedä onko se vastenmielistä, mutta hankalaa kuitenkin.
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Siivousta ja kesätöitä, onneksi ei sentään siivousta kesätyönä.
Viikonloppu sujui suunnitellusti lorvien. No tuli sitä sentään pestyä pyykkiä ja siivottua. Edellisestä siivouksesta olikin kulunut aivan turhan pitkä aika, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Yleensä pyrin siivoamaan noin viikon välein, nuo lemmikit sen verran aiheuttaa kuitenkin sotkua että säännöllinen siivoominen on mulle tärkeää. Aikaisemmin (siis kun asuin exän kanssa) en jaksanut siivota juuri koskaan, koska häntäkään ei kiinnostanut. Nykyään nauretaan sielunsiskoni kanssa, kuinka silloin kuin asuimme samalla paikkakunnalla hän ei voinut koskaan tulla meille kahville vaan mä menin aina heidän luokseen, koska meidän kämppä oli niin sotkuinen etten tahtonut sinne ihmisiä päästää.. Tilanne korjaantui kyllä samantien kun erottiin ja muutin asumaan "omilleni" soluun, omat sotkut jaksaa kyllä siivota, lopulta ;)
Tänään oli töissä kyllä hiljaisin päivä koko tämän kesälomasijaisuuteni aikana. Onneksi osa kaukolainaamistani J.R Wardin kirjoista tuli sopivasti tänään, niin vietin illan palautustiskillä kirjaa lukien :) Olisihan siinä voinut oikeitakin töitä tehdä (esim. muovittaa, puhdistaa äänilevyjä tms) mutta päätettiin työparin kanssa olla turhia huhkimatta :)
Huh, saatiin tässä välissä kämppiksen kanssa kasattua sen tilaama imuri. Kaksi naista, kaks kissaa ja pupu siihen tarvittiin, ties montako miestä olis tarvittu.. varmaan ainakin viis! Täytynee ylihuomenna ottaa imuri käyttöön ja hankkitua taas näistä pölypalleroista eroon. Tuo kun on tommonen.. en tiiä, pystyimuri? niin varmaan tulee sillä sutastua äkkiä pahimmat moskat paljon useemmin kun sillä vanhalla versiolla.. Kunhan välillä muistaa mopata kans :) Tästä nyt tuntuu jostain syystä tulevan melko siivouskeskeinen postaus.. mut ehkä se ei oo niin vaarallista.
Vieroitusoireet on helpottaneet vihdoin kokonaan, päässä poksuminenkin antoi vihdoin periksi. Pitäisi varmaan lähettää taas sähköpostia psykologille ja kysellä tapaamisaikaa, edelliskerta jäi välistä koska heräsin niin väärällä jalalla sinä aamuna, että kihisin vaan kiukusta kun sinne asti pääsin. Lupasin että laitan sähköpostia sopiakseni uutta aikaa.. ja siitä on nyt parisen viikkoa kulunut... Voisi ehkä ryhtyä tuumasta toimeen joku päivä. Työt vaan kummasti haittaa vapaa-aikaa senkin puolesta että on hankala saada istuntoa sovittua.
Kesätöitä olisi enää 7 päivää jäljellä... harmi sinänsä, koska viihdyn tuolla todella hyvin. Mutta on se ihanaa kun saa lorvia koko elokuun kihlatun luona ilman sen suurempia suunnitelmia. Syksyllä saan toivottavasti jatkaa lauantaityöntekijänä tuolla kuten olen viimeisen vuoden toiminut, tuo kivasti lisäansioita opiskelijalle, vaikka töitä ei ole kuin 4h joka lauantai kun kirjasto on auki. Vaikka onhan se ikävää kun ei voi perjantaina juhlia kun pitää mennä lauantaina töihin... Onneksi nuo pahimmat opiskelurymyämiset alkaa itellä olla jo takanapäin, niin sekään ei haittaa. Edeltäjänihän rymysi perjantaina tappiin asti ja tärisi krapulassa töissä.. ei oo mun pala kakkua moinen, kun mulla on krapula niin haluan vaan kärsiä sitä, ei toivoakaan että pystyisin töitä tekemään.
Tänään oli töissä kyllä hiljaisin päivä koko tämän kesälomasijaisuuteni aikana. Onneksi osa kaukolainaamistani J.R Wardin kirjoista tuli sopivasti tänään, niin vietin illan palautustiskillä kirjaa lukien :) Olisihan siinä voinut oikeitakin töitä tehdä (esim. muovittaa, puhdistaa äänilevyjä tms) mutta päätettiin työparin kanssa olla turhia huhkimatta :)
Huh, saatiin tässä välissä kämppiksen kanssa kasattua sen tilaama imuri. Kaksi naista, kaks kissaa ja pupu siihen tarvittiin, ties montako miestä olis tarvittu.. varmaan ainakin viis! Täytynee ylihuomenna ottaa imuri käyttöön ja hankkitua taas näistä pölypalleroista eroon. Tuo kun on tommonen.. en tiiä, pystyimuri? niin varmaan tulee sillä sutastua äkkiä pahimmat moskat paljon useemmin kun sillä vanhalla versiolla.. Kunhan välillä muistaa mopata kans :) Tästä nyt tuntuu jostain syystä tulevan melko siivouskeskeinen postaus.. mut ehkä se ei oo niin vaarallista.
Vieroitusoireet on helpottaneet vihdoin kokonaan, päässä poksuminenkin antoi vihdoin periksi. Pitäisi varmaan lähettää taas sähköpostia psykologille ja kysellä tapaamisaikaa, edelliskerta jäi välistä koska heräsin niin väärällä jalalla sinä aamuna, että kihisin vaan kiukusta kun sinne asti pääsin. Lupasin että laitan sähköpostia sopiakseni uutta aikaa.. ja siitä on nyt parisen viikkoa kulunut... Voisi ehkä ryhtyä tuumasta toimeen joku päivä. Työt vaan kummasti haittaa vapaa-aikaa senkin puolesta että on hankala saada istuntoa sovittua.
Kesätöitä olisi enää 7 päivää jäljellä... harmi sinänsä, koska viihdyn tuolla todella hyvin. Mutta on se ihanaa kun saa lorvia koko elokuun kihlatun luona ilman sen suurempia suunnitelmia. Syksyllä saan toivottavasti jatkaa lauantaityöntekijänä tuolla kuten olen viimeisen vuoden toiminut, tuo kivasti lisäansioita opiskelijalle, vaikka töitä ei ole kuin 4h joka lauantai kun kirjasto on auki. Vaikka onhan se ikävää kun ei voi perjantaina juhlia kun pitää mennä lauantaina töihin... Onneksi nuo pahimmat opiskelurymyämiset alkaa itellä olla jo takanapäin, niin sekään ei haittaa. Edeltäjänihän rymysi perjantaina tappiin asti ja tärisi krapulassa töissä.. ei oo mun pala kakkua moinen, kun mulla on krapula niin haluan vaan kärsiä sitä, ei toivoakaan että pystyisin töitä tekemään.
perjantai 8. heinäkuuta 2011
Vapaa viikonloppu :)
Oon odottanut koko viikon kuin hepo kesää että olis jo vloppu, koska vihdoinkin mulla ei ole mitään pyykinpesua ja siivousta kummempia suunnitelmia vlopulle! Saan vaan olla ja möllöttää naamakirjassa vaikka koko vlopun, lukea kirjoja ja komentaa kissoja. Ah autuutta! Vaikka eihän tässä ole vasta menty kuin kuukausi tukka putkella, mut ilmeisesti jo ikä painaa sen verran että tarvii näitä kotivloppuja ihan eritavalla kuin ennen... Ensin oli Provinssi, jossa olin töissä viidettä kesää. Lipunmyynnissä olen joka vuosi ollut ja aina on lystiä piisannut. Tänä vuonna vain jäi ne hyvät bändit vähemmälle, en ehtinyt töiltä näkemään niistä oikeesti hyvistä bändeistä kuin Volbeatin.. Mutta onneksi pojat heitti sen verran hyvän keikan, että ei ole vielä tämän kesän aikana parempaa tullut vastaan! Jaksoi sitten möllöttää lipunmyyntikojussa kun System of a Down soitti.. asiakkaita oli tietenkin siihen aikaan tooooooosi paljon... Noh, kylhän siinä pari sankaria tuli kolmen päivän lipulla sisään... Siis haloo, sullon kolmen päivän lippu ja sä tuut kahtoon vikan bändin... Voisitko antaa ne rahat vaikka hyväntekeväisyyteen... tai liput mulle?
Eniveis, Provinssin jälkeen kihlattuni tuli viettämään kesälomaansa tänne ja mä "raadoin" sen neljä päivää töissä, vaikka ei ois kyl hirveesti kiinnostanut kun murutin oli kotosalla. Kaiken lisäksi hän vielä otti ja yllätti kosimalla maanantaina. En kyllä todellakaan odottanut vielä moista liikettä (ollaan seurusteltu syyskuusta asti ja tunnettu vuoden 2006 Nummirockista asti) joten oli kyllä melkoisen onnistunut yllätys! Harmi vain että sormus oli sitten kuitenkin liian suuri, vaikka hän oli kuulemma öisin mittaillut omaa pikkurilliään mun nimettömään. Ties mitä muuta se öisin häärää ku mä nukun lääkkeiden avulla melkosen sikeesti... ;) Onneksi lopulta koitti kauan odotettu juhnnus ja autonnokka (ja loputkin autosta ja matkustajista (minä, ex-kihlattuni ja nykyinen kihlattuni) ja tavaramäärästä (kyllä, festareille tarvitsee matkalaukullisen vaatteita!) suuntasivat tuttua reittiä Nummirockiin. Seittemäs Nummirock putkeen tuli koettua. Bänditarjonta oli aika heikko, torstaina käytiin katsomassa MyGrain, perjantaina Amorphis ja lauantaina sitten vähän enemmän (Eläkeläiset, Eluveitie, Before the Dawn ja Turisas.. olikohan jotain vielä, ei voi muistaa enää :P) Jokatapauksessa vähäkeikkaisin Nummirockini ikinä. Harmitti kyllä niin maan vietävästi kun Turmion kätilöt joutuin peruun perjantain keikkansa, jäi koko juhannus vähän niinkuin käynnistymättä, kun oli sitä odottanut kuukausitolkulla.. mutta minkäs sille mahtoi. Muutenkin meidän leiri oli tänävuonna tyhjin ikinä, yli puolet porukasta uupui... Lapset ym real-life-jutut esti rockaamisen heiltä ja sen kyllä huomasi leirissä, ei vain ollut läheskään sama fiilis kuin edellisinä kuutena juhannuksena... Mutta onneksi oli sentään murutin mukana :) Harmi vaan että hänen piti palata kotiin ja omiin töihin sitten juhannuksen jälkeen.
Sitten taas viikko töissä ja perjantaina taas autonnokka (exkihlattu kyydissä) suuntasin Jeppikseen missä oli sielunsiskoni lapsen ristiäiset. ( Olemme exän kanssa kummeina heidän esikoiselleen.) Viikonloppu hurahti siellä lauantaina ensin ristiäisvalmisteluissa avustaessa ja itse tilaisuudessa ja siivoamisessa tilaisuuden päätyttyä. Illalla oli sitten tyttöjen terassi-ilta, sielunsiskoni ei ole ollut viihteellä sitten elokuun, eikä hän nytkään juonut kuin yhden oluen terassilla, kuskinominaisuudessa toimi, kun imettäminen haittaa tuota alkoholinnauttimista. Mutta pääasia oli että hän pääsi ulos ihmisten ilmoille tuulettumaan hyvällä porukalla. Tosin muutama ystäväpiirimme miespuolisistä jäsenistä päätyi myös jotenkin jännästi ja "yllättäen" tyttöjen terassi-iltaan :) Mutta pääasia oli, että isät jäivät kotiin hoitamaan lapsia, sinkkumiehet tehkööt mitä lystäävät!
Sunnuntaina ajelin sitten yksin takaisin kotiin kun exä halaili siälä sen verran tiiviisti vessanpönttöä että todettiin notta hänen on parempi tulla maanantaina junalla kotiin, koska mä en hirveen myöhälle haluaisi jäädä odottelemaan sitä että sen kunto kestää automatkan kun kuitenkin maanantaina oli aamuvuoro. Sitten viikon olen vaan perjantaina odotellut ja kun se vihdoin koitti niin töissähän ei tuntunut olevan mitään tekemistä... Putsasin siälä äänikirjoja nelisen tuntia, huh huh sitä työn määrää! Onneksi takahuoneessa on radio, niin annoin Radio Rockin tahdittaa levyjenputsausta niin kului se päivä kuitenkin! Kotimatkalla kurvasin Lidliin missä kämppikseni on töissä ja hain muutaman lonkeron. Kotona toinen kissa valjaisiin (sitä ei uskalla pitää parvekkeella vapaana, kun voi yllättäen kiivetä kaiteelle tms), kone parvekkeelle, aurinkorasvaa pintaan, lonkerotölkki käteen: viikonloppu! Varsin onnistunut tapa aloittaa kyllä vloppu, en voi muuta sanoa :)
Eniveis, Provinssin jälkeen kihlattuni tuli viettämään kesälomaansa tänne ja mä "raadoin" sen neljä päivää töissä, vaikka ei ois kyl hirveesti kiinnostanut kun murutin oli kotosalla. Kaiken lisäksi hän vielä otti ja yllätti kosimalla maanantaina. En kyllä todellakaan odottanut vielä moista liikettä (ollaan seurusteltu syyskuusta asti ja tunnettu vuoden 2006 Nummirockista asti) joten oli kyllä melkoisen onnistunut yllätys! Harmi vain että sormus oli sitten kuitenkin liian suuri, vaikka hän oli kuulemma öisin mittaillut omaa pikkurilliään mun nimettömään. Ties mitä muuta se öisin häärää ku mä nukun lääkkeiden avulla melkosen sikeesti... ;) Onneksi lopulta koitti kauan odotettu juhnnus ja autonnokka (ja loputkin autosta ja matkustajista (minä, ex-kihlattuni ja nykyinen kihlattuni) ja tavaramäärästä (kyllä, festareille tarvitsee matkalaukullisen vaatteita!) suuntasivat tuttua reittiä Nummirockiin. Seittemäs Nummirock putkeen tuli koettua. Bänditarjonta oli aika heikko, torstaina käytiin katsomassa MyGrain, perjantaina Amorphis ja lauantaina sitten vähän enemmän (Eläkeläiset, Eluveitie, Before the Dawn ja Turisas.. olikohan jotain vielä, ei voi muistaa enää :P) Jokatapauksessa vähäkeikkaisin Nummirockini ikinä. Harmitti kyllä niin maan vietävästi kun Turmion kätilöt joutuin peruun perjantain keikkansa, jäi koko juhannus vähän niinkuin käynnistymättä, kun oli sitä odottanut kuukausitolkulla.. mutta minkäs sille mahtoi. Muutenkin meidän leiri oli tänävuonna tyhjin ikinä, yli puolet porukasta uupui... Lapset ym real-life-jutut esti rockaamisen heiltä ja sen kyllä huomasi leirissä, ei vain ollut läheskään sama fiilis kuin edellisinä kuutena juhannuksena... Mutta onneksi oli sentään murutin mukana :) Harmi vaan että hänen piti palata kotiin ja omiin töihin sitten juhannuksen jälkeen.
Sitten taas viikko töissä ja perjantaina taas autonnokka (exkihlattu kyydissä) suuntasin Jeppikseen missä oli sielunsiskoni lapsen ristiäiset. ( Olemme exän kanssa kummeina heidän esikoiselleen.) Viikonloppu hurahti siellä lauantaina ensin ristiäisvalmisteluissa avustaessa ja itse tilaisuudessa ja siivoamisessa tilaisuuden päätyttyä. Illalla oli sitten tyttöjen terassi-ilta, sielunsiskoni ei ole ollut viihteellä sitten elokuun, eikä hän nytkään juonut kuin yhden oluen terassilla, kuskinominaisuudessa toimi, kun imettäminen haittaa tuota alkoholinnauttimista. Mutta pääasia oli että hän pääsi ulos ihmisten ilmoille tuulettumaan hyvällä porukalla. Tosin muutama ystäväpiirimme miespuolisistä jäsenistä päätyi myös jotenkin jännästi ja "yllättäen" tyttöjen terassi-iltaan :) Mutta pääasia oli, että isät jäivät kotiin hoitamaan lapsia, sinkkumiehet tehkööt mitä lystäävät!
Sunnuntaina ajelin sitten yksin takaisin kotiin kun exä halaili siälä sen verran tiiviisti vessanpönttöä että todettiin notta hänen on parempi tulla maanantaina junalla kotiin, koska mä en hirveen myöhälle haluaisi jäädä odottelemaan sitä että sen kunto kestää automatkan kun kuitenkin maanantaina oli aamuvuoro. Sitten viikon olen vaan perjantaina odotellut ja kun se vihdoin koitti niin töissähän ei tuntunut olevan mitään tekemistä... Putsasin siälä äänikirjoja nelisen tuntia, huh huh sitä työn määrää! Onneksi takahuoneessa on radio, niin annoin Radio Rockin tahdittaa levyjenputsausta niin kului se päivä kuitenkin! Kotimatkalla kurvasin Lidliin missä kämppikseni on töissä ja hain muutaman lonkeron. Kotona toinen kissa valjaisiin (sitä ei uskalla pitää parvekkeella vapaana, kun voi yllättäen kiivetä kaiteelle tms), kone parvekkeelle, aurinkorasvaa pintaan, lonkerotölkki käteen: viikonloppu! Varsin onnistunut tapa aloittaa kyllä vloppu, en voi muuta sanoa :)
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Onnellinen?
Tänään töissä tunsin yhtä-äkkiä oloni täysin onnelliseksi ja tyytyväiseksi, ilman mitään sen kummempaa syytä olotilaan. Näköjään lääkkeiden vaikutus alkaa todellakin loppua, koska en voi muistaa koska olisin viimeksi tuntenut olevani onnellinen ilman mitään syytä. Tokihan kun näen kihlattuni (välimatkaa on n.300km) viikkojen erossa olon jälkeen olen onnellinen että olemme taas yhdessä, mutta viimeisen reilun vuoden aikana siihen onnen tunteeseen on tarvittu joku todella hyvä syy.. sen verran tasaava oli tuo lääkitys. Saas nähdä minkälaista vuoristorataa tästä elämästä tulee kun saa taas tuntea vapaasti sen mukaan miltä tuntuu eikä sen mukaan, mitä lääkitys antaa periksi. Sen ainakin olen huomannut tässä reilun viikon kuluessa et tunteet on kyllä hyvin pinnassa, kiukku/vitutus/itku on tulleet pintaan ihan mitättömistä syistä, tuntuu että olen yrittänyt nyt viikon aikana kokea kaikki ne tunteet mitkä ovat olleet tukahdettuna tuolla lääkityksen alla.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Alku aina hankala
En ole pitänyt minkäänlaista päiväkirjaa sitten ala-asteen.. Nyt kuitenkin ajattelin että voisin kokeilla bloggaamista kun muutama ystäväni sitä harrastaa. Josko tämän avulla saisi itselleenkin "jäsenneltyä" elämäänsä paremmin kun on jotain edes virtuaalisesti kirjoitettuna muistiin. Ja saapa testailtua omia kirjoituslahjojaan, onko niitä enää vai ovatko kaikki karisseet vuosien varrella teille tietymättömille...
Mitäpä sitä nyt itsestään kertoisi näin ensimmäisellä postauksella? Olen 28-vuotias nainen pohjanmaalta. Opiskelen ammattikorkeakoulussa viidettä vuotta, jouluksi on pakko valmistua. Asun tällä hetkellä kahden hengen solussa. Lemmikkejä löytyy itseltäni kaksi kissaa ja kämppikseltä pupu, joten villakoiria riittää, varsinkin kun kämppikseni ei ole mitenkään siivousintoilija.
Olen toipumassa yli vuoden kestäneestä masennuksesta pikkuhiljaa. Lopetin masennuslääkitykseni reilu viikko sitten ja vieroitusoireet alkavat vihdoin antaa periksi ja olo "normalisoitua".. jännä nähdä mikä on se normaaliolotila tuon lääkeolotilan jälkeen. Nukahtamislääkkeestä en ole vielä luopumassa, se saa vielä hetken olla tässä apuna. Masennukseni laukaisi ero kihlatusta 9 vuoden yhdessäolon jälkeen, hänen tahdostaan. Ensin luulin että sain paketin pidettyä kasassa ja pari muuta suhdettakin siinä oli, mutta sitten korttitalo romahti ja totuus tuli vastaan.. Ei erosta selviä kun yrittää vaan nopeasti päästä eteenpäin elämässä, kyllä tilanne olisi pitänyt silloin käydä läpi niin en varmasti olisi tähän tilanteeseen vajonnut. Mutta tilanteelle ei mitään enää mahda, olen vain onnellinen että nyt alkaa taas valo pilkistää tunnelin päässä ja elämä kiinnostamaan (koulunkäynti ei niinkään...). Olemme silti hyvissä väleissä ex-kihlattuni kanssa, minkäänlaista katkeruutta tms ei ole kummankaan puolelta. Mikä on todella ihanaa, koska sen 9 vuoden aikana kuitenkin kaveripiiri hitsautui aika yhteiseksi ja meillä on yhteisiä kummilapsia. En osaa edes kuvitella, millaista olisi jos emme voisi exän kanssa hankkia yhdessä kummilasten synttäri- joulu- ym lahjoja tai viettää vloppuja yhteisellä porukalla.
Ehkäpä tämä riittää näin ensimmäisen kerran kunniaksi. Toivottavasti tämän blogin suunta/tarkoitus selviää mulle pikkuhiljaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)